Pax Millenia - osa 1

Pax Millenia - osa 1

Olipa kerran suuri valtakunta. Valtava imperiumi, jonka lait ja voima ylettyivät yli seitsemän meren ja viiden mantereen. Kehittyneet laskenta-, valvonta- ja tuotantolinjat pitivät valtakunnan kansalaiset niin leivänsyrjässä kuin töissäkin. Tämä valtakunta oli uniikki, vaikka hieman kadonneen Atlantiksen kaltainen, globaali Babylonian perillinen. Hierarkia ei niinkään kumartanut oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä, rakkaudellisuutta tai tarpeellisuutta, vaan monoliittista mielikuvaa sekä symboleita valtavasta valtakeskittymästä. Pyramidien ja kaltereiden verhoama symboliikka sekä merkityksellisyys heijastuivat ruohonjuuritason yhdistyksistä kansainvälisten suurtoimijoiden brändeihin. Massiivisen hidasliikkeisen rattaiston yksityiskohdat yritettiin verhota silkkiin samalla tuoden valtavan koneiston suuret sekä jopa lannistusta aiheuttavat laajamittaiset raamit suoraan kaikkien silmien eteen. Valtakunnan patsas oli pelottava, viha raa'asti rankaiseva, vastustaja visusti vainottu, vaalija tiukassa lieassa.

Yksinäiset, hajoitetut, eri leireihin pakkosiirretyt soraäänet hävisivät massiivisen koneen jylinän alle. Pelon- ja kunniansekaiset kansalaiset lappasivat hiiltä toivoen valtakunnan koneen pysyvän tyytyväisenä. Uhkakuvat pyramidin vihasta, sen vaatimusten laiminlyönneistä ja järisyttävistä seurauksista pitivät työnhaku- ja lainavirastot kiireisinä. Voimattomuuden tunne sai vähätkin vastarinnat talttumaan helpomman elämän etsimisen tieltä. Väkivallalla kriitikoiden elämä voitiin muuttaa niin piinalliseksi, että useimmat katsoivat järkevämmäksi "sopeutua". Alati lietsottu pelon ilmapiiri sai olon turvattomaksi ja huonoksi, jokainen viesti ympärillä lupasi helpotusta vain muutamia killinkejä vastaan. Ja niin sodista, ympäristöuhkista, vihollisista, terroristeista, myrkyistä ja valheiden verkoista kauhistuneet ihmiset takertuivat kiinni jäljellä oleviin kulisseihin viimeisillä voimillaan. Tavarat vaihtoivat omistajaa, aivan kuin jokainen valtavassa basaarissa olisi elänyt viimeistä päivää. Koko kulttuuri kaikilta tasoilta aina köyhälistöstä yhteiskunnan aateliin taisteli yhtenä rintamana pitääkseen materiaalisen runsauden ja vakauden illuusion elossa. Muutos pelotti ja kaiken pelon keskellä se oli liikaa.

Mutta perusta oli jo murenemassa. Nykypäivän Jericon muurien lohkeilu alkoi pikkulintujen laulusta. Pienistä tiedonmuruista, jotka valuivat järjestelmään pettyneiden tarkkailijoiden kynistä kollektiiviseen tietoeetteriin. Pikkuhiljaa yhä suuremman osan oli mahdotonta sietää räikeää kaksinaismoraalisuutta ja valheita ympärillään. Vuosisatojen mittainen hypnoosi oli viimein raukeamassa.

Huumoria historian siipien havinasta

Tämmösiä sarjakuvia bongailin internetin syövereistä. 1900-luvun alusta ihan osuvaa taiteellista purkautumista.

1912

1912

1934

192x


Kuvat osoitteesta http://dont-tread-on.me/learning-old-lessons/#more

Lopuksi lempiyhtyettäni Hikilikapetteriä lainaten:
"Yhteiskunnan vika, meikä on syytön jätkä!"
http://www.myspace.com/hikilikapetteri