26.9.2009

Talousdemokratiaa

En ole järin suuri nykyisen rahajärjestelmän kannattaja. Mielestäni se on läpikieroutunut, korrupotitunut, passivoiva ja moraaliton.
Kaikkien valtioiden talous on pakotettu pyörimään kansainvälisten suurpankkien lainarahalla, joka väistämättä vie järkyttäviä summia rahaa välistä suoraan pankkiireille. Näin ollen me, kuten kaikki muutkin, tekevät töitä ja maksavat kuluja, joista suuri osa lopulta päätyy aina maailman rikkaimpien pelaajien taskuun. Mielestäni olemme liian hyvin koulutettu ja hyvin toimeentuleva kansa nielemään tälläistä kusetusta.
Suomeen olisi syytä perustaa kansallispankki (ja mielellään jälleen oma valuutta irti EU:sta). Kansalaiset osakkaina se antaisi pienikorollisia lainoja infrastruktuurin, yrittäjyyden ja teollisuuden ylläpitoon. Korkorahat suunnattaisiin valtion menoihin, osinkoina kaikille kansalaisille, tai yrittäjän joutuessa taloudelliseen ahndinkoon, ainakin osa koroista olisi mahdollista antaa anteeksi.
Lisäksi demokratian demokraattisuutta voisi lisätä huomattavasti pienellä ja yksinkertaisella kehitysaskeleella. Veroa maksava kansalainen saisi päättää itse mihin puolet hänen verorahoistaan menee. Veroilmoituksen yhteydessä saisi laittaa %-yksiköissä kuinka paljon haluaa omasta osastaan sijoitettavan mihinkin yhteiskunnan osa-alueen pyörittämiseen. Terveydenhoito, koulutus, maanpuolustus, infrastruktuuri jne. yksityiskohtaisesti eriteltyinä. Vaihtoehtoisesti voisi jättää käyttämättä tämän mahdollisuuden ja antaa koko veropotin poliitikkojen käsiteltäväksi. Ensin asiantuntijavaliokunnat suuntaisivat puolet (plus vapaaehtoisesti päättämättä jätetyt) verorahoista välttämättömiin yhteiskunnan toimiin. Sen jälkeen kansalaisten päättämät osuudet lisättäisiin näihin laskelmiin.
Sitten tulokset julistettaisiin julkisiksi, katsottaisiin miten käy, keskusteltaisiin nykytilanteen toimivuudesta ja tasapainoitettaisiin suhteita viimeistään seuraavan veroilmoituksen yhteydessä, hätätilanteessa aikaisemmin.

Kansallispankista ja maailman nykyisistä taloudellisista epäkohdista loistava blogi:
[url]http://talousdemokratia.blogspot.com/[/url]

10.9.2009

Siteeraus: Suuryhtiöt tukevat EU:n pyrkimyksiä

Irlantilaisten kyllä-ääniä Euroopan unionin liittovaltiokehityksen puolesta hankitaan mm. ulkomaisella rahalla.


Dublin, 24.8. (Irlannin kommunistinen puolue) -- Irlannin kommunistinen puolue antoi maanantaina julkilausuman tulossa olevan Irlannin Lissabonin sopimuksen hyväksymistä koskevan kansanäänestyksen järjestelyistä otsikolla "naamari putoaa".

Julkilausuman tekstissä todetaan, että erityisesti Intel Corporation ja Irlannin Amerikan kauppakamari - jotka perinteisesti ovat tehneet parhaansa estääkseen työläisiä liittymästä ammattiliittoihin ja samalla estäneet heitä osallistumasta vastaaviin demokraattisiin valintoihin ja toimintoihin - ovat nyt lupautuneet tukemaan äänestysaktiivisuutta 200 000 punnalla.

Samaan aikaan kun Euroopan unionin jo nyt olemassa olevat työläisten oikeuksia kaventavat säädökset ja Euroopan unionin laillisuustuomistuimen tekemät työläisten perustavanlaatuisiin oikeuksiin yhä syvemmälle kajoavat ennakkopäätökset (Laval, Rüffert ja Luxembourg) asettevat lisää rajoituksia palkkatyöntekijäin oikeuksille, ihmisiä houkutellaan äänestämään Euroopan unionin diktatorisen liittovaltiokehityksen puolesta rahaa ja keinoja säästämättä.

Yhdysvaltalaisyritykset ovat mukana ajamassa Euroopan unionia kohti diktatorista liittovaltiota, koska globaalikapitalismin edut ovat yhtenevät tässä asiassa Atlantin kummallakin puolella.

Yhdysvaltalainen pääoma on mukana hankkimassa kyllä-ääniä niin Irlannisssa kuin koko Euroopan unioninkin mitassa Lissabonin sopimuksen hyäksymiseksi ja EU:n liittovaltiokehityksen varmistamiseksi.


Irlannin kommunistinen puolue / KOMINFORM

---------------------------------------------------------------------------------

Suomessahan Lissabonin sopimus kaikkine suomalaisten oikeudeuksien poistokohtineen on allekirjoitettu rahan huoran, maanpetturin ja pääministerin, Matti Vanhasen toimesta. Haistappa Matti paska.

3.9.2009

EU:n hienous

EU on paska läppä ja Euroopan verkostoituneen eliitin hieno sopimusnivaska siitä, kuinka ihmisiä voidaan hallita isommalla alueella (vähemmistön) yhteiseksi eduksi.
EU on ottanut Suomen lainsäädännön haltuunsa.
EU on ottanut Suomen valuuttamarkkinat haltuunsa.
EU ja sen lobbarit ovat kahmaiseet Suomen demokraattisesta päätöksenteosta leijonanosan. Nyt saadaan 4v välein päättää vielä vähemmän asioita, kuin aikaisemmin.
EU:n tuomioistuin jyrää Suomen omat oikeuslaitokset.
EU:n tehtävä on luoda imperiumi työtä tekeviä direktiivein ja säädöksin ohjailtuja kuluttajia omistavan luokan eduksi. Jenkkilän jatke.

Edut jaetaan EU-maiden eliitin kesken, ongelmat ja maksut sosialisoidaan yhä suuremmalle ihmisjoukolle - saadaan siis tehokkaampia ja suurempia operaatioita eliitin eduksi toteutettua - ja siinä se EU:n idea taisi ollakin.
Ihmisiä harvoin koitetaan hallita hallittavien eduksi.

Paikallinen päätösvalta kunniaan! Ihmisillä on aito motivaatio pitää kotiympäristönsä puhtaana, taloudellisesti toimivana ja oikeudenmukaisena - etenkin jos heille annetaan oikeat koulutukselliset eväät toiminnan pyörittämiseen. Nyt politiikkana on kuitenkin siirtää kaikki vastuu yhä kauemmas ja kauemmas, kansan ulottumattomiin ihmisille, jotka eivät ole ikinä käyneet paikoissa joiden asioista päättävät!
Uskon suomalaisten hoitavan oman maansa asiat rakentavammin ja tehokkaammin, kuin mitä EU:n rahaeliitti on tehnyt ja tulee tekemään, jos Suomi ei eroa EU:sta.
Suomi irti Unionista NYT!