30.11.2011

Pax Millenia - Osa 5

Pax Millenia - Osa 5

Ihmisiä oli koulutettu, käsketty, manipuloitu, aivopesty ja rääkätty psyykkisesti vuosisatoja - säälimättömän systemaattisesti. Teho-ohjelmoidut robotti-ihmiset vailla kykyä tunnistaa tai kontrolloida tunteitaan antoivat traumaattisen perintönsä eteenpäin. Leirit, koulut ja medioiden tarjoamat lukuisat karhunpalvelukset tarjosivat tehokkaimpien toimijoiden ulottuville laajan työkaluvaraston kollektiivisen ihmispsyykeen vääristämiseksi. Yhteisöjen normien muokkaaminen oli tehokas tapa muokata käyttäytymiskaavoja ohjaavien tahojen intressien mukaisiksi. Kaikista hyödyllisintä oli kohdistaa nämä toimet helpoiten muokattavaan ja eniten työtunteja edessään omaavaan ryhmään - lapsiin.

Vain harvat perheet onnistuivat suojelemaan kasvattejaan ja heidän tunne-elämäänsä. Sairaasta ja epätasapainoisesta ohjelmoinnista kärsivien ihmisten tuska purkautui ympärillä katastrofeina, joita käytettiin entistä syvempään pelon lietsontaan ja ohjelmoinnin pelkistämiseen. Maailma oli eittämättä kriisissä ja pahojen voimien täyttämä. Jokaisen oli kyettävä sulkemaan tunteensa ulkopuolelle, hyväksymään tarjotut faktat ja toimimaan kuten yhteisö, eli kuten sen harvat auktoriteettifiguurit käskivät. Tunteet, herkkyys tai intuition tarjoamat vellovat ajatukset psykedeelisen kauniista rakkauden muodostamasta universumista olivat heikkoutta, maniaa, psyykkisiä ongelmia, epäluotettavuutta. Ihminen oli toisensa työkalu, toistansa vastaan, vailla juuria, tarpeita tai merkitystä. Tämän tyhjyyden imemä energia oli se tekijä, joka laukaisi eksponentiaalisesti kiihtyvän harharetken kohti kehityksen vaatimaa ääritilaa.

Sieluttoman yhteiskunnan antaessa hirmuteoillaan esimerkkiä jälkipolville historian itseään kiertävästä kehästä, ihmisten kollektiivisen psyykeen alitajunnassa tapahtui huomaamatta harppaus. Vaikka pelon aiheuttama viha, katkeruus, väkivalta ja sorto jatkuivat vielä pitkään, aamun kajastus synkkien mielien takana alkoi herättää ihmisissä jälleen niitä primitiivisiä tunteita, joiden avulla laji oli kehittynyt vuosimiljoonat.

Egon illuusion aiheuttamat seuraukset näyttivät ajassaan täysin järjettömiltä. Hyväksikäyttöä, valehtelua, väkivaltaa, ahneutta, sairautta, kateutta, tuhoa ja kärsimystä. Jopa laajemman tietoisuuden pariin päässeet ihmiset tuntuivat täyttyvän surusta, kun universumi kehittyi sille ominaiseen tapaan. Tämä tiedostava suru ja viha, jota ihmiset tunsivat, oli oireista vaarallisin. Tiedottomassa tilassa tappaminen, valehtelu ja muu idiotismi saikin kukoistaa - ne olivat nimenomaan tiedostamattoman egoilluusion tunnusmerkkejä. Kun egostaan luopuneet Maailmansielun osaset alkoivat vihata, oli alusta todelliselle syövälle, intellektuellille raakalaismaisuudelle viimein pedattu. Ihmiskunta eli todella kriittistä tilaa, jossa suurin vastuu oli toivon kantajilla.

Toivo piti pitää yllä. Ns. pahuutta, sairautta ja tuskaa oli rakastettava osana elämän kehitystä. Elämä kehittyi ryöpsähdellen, organismien sopeutuessa niille aikaisemmin mahdottomiin olosuhteisiin. Niinpä ihmisen oli tuhottava ympäristönsä ja itsensä kertaalleen ymmärtääkseen jälleen tarvittavan kehityksen suunnan.

Näin ainakin opiskelulla Valaistuneet tietävät: http://www.theonion.com/articles/scientists-look-onethird-of-the-human-race-has-to,27166/

19.11.2011

Thrive - Kukoista

Kuinka avaruusoliot, korporaatiot, pankit, massamanipulaatio, uskonnot, ihmisyhteisöt, media, raha, valta ja muinaiset monumentit nivoutuvat yhdeksi tarinaksi?

Tässä hyvä yritys.

"Thrive"



Liittyen elokuvan aiheisiin:

Maailman vauraimpien maiden velkaantuminen on hidastunut huomattavasti. En tiedä missä kohtaa tämä on tapahtunut, mutta noin kahden viikon sisällä laukkaava lisävelkaantuminen on muuttunut tasaiseksi tilaksi, jossa valtiot maksavat enää "vain" korkoja pankeille. Ehkä pankit uskovat valtavien bailout -pakettien (ts. pankkien mokien maksattamisen veronmaksajilla) läpimenon jälkeen palliotteen olevan tarpeeksi vahva, tai sitten kyseessä on jokin pitkäkantoisempi tavoite säädellä valtioiden taloutta. Valtiot ovat saaneet lisävelkaantumista kuriin rajuilla säästötoimenpiteillä valtion palveluista, sekä yksityistämällä ja myymällä omaisuuttaan. Hupenevien raaka-aineiden kallistuessa jatkuvasti, taloudellisen kasvun tavoittelu muuttuu monella alueella entistä hankalammaksi. Valtiot joutuvat todennäköisesti melkoisiin velanmaksuongelmiin ja laukkaavat korot moninkertaistavat alkuperäisen velan. Ovatko valtioiden taloudenhoitajat todella hereillä tilanteesta, vai ovatko pankkiirit vain huolissaan liian räikeiden ylilyöntien seurauksista?
Oli miten oli, mielestäni velkan kasvun taittuminen alaspäin on mielenkiintoinen signaali jonkinnäköisestä muutoksesta.

The Economistin velkakartta
"The clock is ticking. Every second, it seems, someone in the world takes on more debt. Does it matter? After all, world governments owe the money to their own citizens, not to the Martians. "
Huom: Haha, pokalla heittävät hyvää herjaa. Toisaalta rehellistä, sillä "Citizen" on nimitys finanssirikollisuuteen erikoistuneen prosenttijengin jäsenille.

"But the rising total is important for two reasons. First, when debt rises faster than economic output (as it has been doing in recent years), higher government debt implies more state interference in the economy and higher taxes in the future. Second, debt must be rolled over at regular intervals."
Saumatonta argumentointia, eikä mitään muuta tapaa hoitaa taloutta ollut aamen.

USDebtClock Organizationin velka-arvio

Luvut kahdella edellä mainitulla sivustolla poikkeavat toisistaan melko radikaalisti.

**************

Suomessa toimivia paikallistason ratkaisuja:

Paikallisvaluutat:

Aikapankit
Aikapankeissa ihmiset voivat vaihtaa luotettavan laskentajärjestelmän kautta työtä keskenään. Jokaisen osallisen työ hinnoitellaan saman arvoiseksi ja töitä muille tekemällä voit ostaa palveluita muilta. Osallisena jo laaja joukko eri alan osaajia!
Miksi?
Aikapankkien tavoitteena on vahvistaa ja turvata alueellista taloutta rahatalouden pyrkiessä monopolisoimaan maailmaa. Aikapankit toimivat eettisesti: ne eivät kisko korkoja, pyri haalimaan yhteisön omaisuutta, epätasapainota taloutta ja ne laskevat kaikkien työn saman arvoiseksi. Aikapankit auttavat yhteisöjä jakamaan palveluita keskenään suurtenkin kansainvälisten finanssirikosaaltojen sattuessa.

LETS-rahaan perehdytys- ja toteuttamisohjeet

Paikallisraha joustavammilla periaatteilla ja monipuolisemmilla sovellusvalikoimilla. Tämänkin rahan ongelma on se, ettei sillä saa maksaa veroja. Suomen laki ja sen säätäjät voivat kiittää siitä vain itseään.

Uusiutuvaa energiaa Suomesta
Helppo tapa vaihtaa omat sähkölaskut uusiutuvaa energiaa tukevaan muotoon. Lasku pysyy samana, mutta lähetät selkeän signaalin markkinoille. Ei fossiilisille polttoaineille ja ydinvoimalle! Valitsemalla ja vaikuttamalla voimme rakentaa kestävän ja runsaan elämäntavan.


Vaihtoehtoisia medioita:
Verkkomedia
Zeitgeist-liike
Global Issues


Luomuruokaa:
Läheltä:
Luomulaatikko (TRE)
.. ja kaukaa:
Luomutukku

Politiikka:
Valuuttauudistusta ajava liike: Talousdemokraattinen Puolue
Tietoverkkojen avoimuutta suojeleva liike: Piraattipuolue

Oli miten oli, harhaa kaikki: Lait, valtiot, koulutus, raha, uskonto. Kaikki vallankäytön välineitä, jotka koittavat sitoa meidät yhteiseen nukketeatteriin. Olisiko jokaisen aika ottaa oma vastuu omasta elämästään?

26.10.2011

Charlie Chaplin - The Great Dictator

Charlie Chaplinin loppupuhe elokuvasta The Great Dictator



Tällä hetkellä eriarvoistuminen ja yksityistäminen on vilkkaimmillaan Yhdysvalloissa. Siellä onkin meneillään aika moinen kansannousu maan finanssieliittiä vastaan:

Amsterdam

London Stock Exchange

Chicago Congress

Occupy Wall Street -mielenosoitus

Washington, Federal Reserve

Indianapolis

Ehkä euroopan kansat huomaavat pian olevan aivan samassa tilanteessa ja alkavat vaatimaan demokratian sekä tasa-arvon konkreettista toteutumista omissa maissaan. Siihen asti voidaan mässäillä pullaa ja viihdettä.

Kuvat osoitteesta: http://cryptome.org/

12.10.2011

Kasvata potentiaaliasi

Suurin osa meistä koneen ääressä istuvista ihmisistä odottaa jotain suurta tapahtuvaksi. Joko jännittyneenä tapahtumien kehityksestä, tai jotta voisimme pilkata muita heidän typeristä ennustuksistaan. Odotamme kädet hikoillen, että jokin meidän ulkopuolinen taho laittaa aloitteen liikkeelle.

Todellisuudessa joka päivä jotain suurta ja merkittävää tapahtuu. Tämän päivän tulevaisuus ei ole huomisesta kiinni, vaan juuri tämän päivän tapahtumista, tekemisistä, tekemättä jättämisistä, toiveista ja uskomuksista. Huominen saattaa muuttaa tilannetta jälleen, mutta huominen koostuu juuri tämän päivän petauksesta. On turha nauraa niille, jotka tekevät ennusteita tai oletuksia tulevista tapahtumattomista tapahtumista. Tietoisuuden nostattaminen asioiden tilasta on usein juuri se keino, jolla pahimmat skenaariot saadaan vältettyä. Sen sijaan että useat huolestuneet tarkkailijat olisivat olleet "väärässä", he ovat varsin hyvin saattaneet muuttaa asioiden kulkua kohti oikeita raiteita.

Suurin muutos jota monet niin vankkumattomasti odottavat, on jo tapahtunut. Uuden, laajemman tietoisuuden pysäyttämätön leviäminen on jo alkanut. Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, haluatko sinä ottaa sitä vastaan tai uskotko ihmiskunnan potentiaalin avautumiseen. Voit kuitenkin merkittävältä osin vaikuttaa siihen, kuinka kollektiivinen tietoisuus konkretisoituu sinun osaltasi maailmaamme. Sinun voimiesi käyttö on sinun käsissäsi, joten älä vain istu siinä lukemassa muiden ennustuksia tai odota jonkun muun tekevän jotain! Hylkiessäsi potentiaaliasi muut ihmiset päättävät tulevaisuuttasi puolestasi. Vain koska olet itse liian välinpitämätön rakastamaan, arvostamaan ja hyödyntämään oman elämäsi valtavaa lahjaa.

Loistava uutinen on se, ettei maapallon "eliittillä" tai vanhoilla valtarakenteilla ole enää valtaa niiden yli, jotka eivät siihen suostu. Tietoverkot ja tieteellinen statistiikka yhdessä romuttavat sisäpiirikauppojen salailun, petosten verhot ja kestämättömän elämäntyylin ihannoinnin. Ihmisen kapasiteettia nostavaa esoteerista tietoa (harhapolkuineen) on kenen tahansa kiinnostuneen saatavilla. Yhteiskuntiemme perimmäisten instituutioiden harhaisuus leviää ihmisten silmien eteen ja uudet, päivitetyt ratkaisut saavat mahdollisuuden vanhojen rakenteiden rapistuessa pois. Absoluuttinen valta elämästäsi sekä hyvinvoinnistasi on sinun käsissäsi, sielussasi, mielessäsi ja sydämessäsi. Voit tietää ja tehdä mitä tahansa haluat.

Sulje vain silmäsi ja punnitse onko reittisi oikea. Sinä olet luoja hyvä ystäväni ja tiedät sen itsekin. Tämä ei ole mikään uutinen. On sinusta itsestäsi kiinni minkälaista elämäsi tulee olemaan. Mutta muista vastuu - et päätä vain omasta puolestasi. Mutta kuinka kaikki muokkaavat oman tulevaisuutensa, kuitenkin vaikuttaen muihin? Jippo onkin siinä "omassa" ja siinä, ettei ole mitään "omaa". Me olemme olemassa yhdessä ja viemme tai luomme aina mahdollisuuksia vain yhteiselle hyvinvoinnille.

Maapallo ja kaikki siellä oleva muodostaa yhtenäisen elävän organismin. Jos siis haluat vaurautta itsellesi muiden kustannuksella, yhtälö ei yksinkertaisesti toimi. Sinun todellinen potentiaalisi pääsee valloilleen, kun ymmärrät asioiden todellisen luonteen - sen kuinka kaikki on vuorovaikutteista - yhtä. Kuinka on edes mahdollista harhautua tuntemaan itsensä erilliseksi tai yksinäiseksi, kun hengittämämme ilma, juomamme vesi, syömämme ruoka ja tuntemamme lämpö toimivat saman lailla joka puolella planeettaamme. Kaikki mitä teet ja voit tehdä - työsi ja tekemisesi - kaikki riippuu muista ihmisistä ja ympäristösi kunnosta. Kuinka voisit ikinä saavuttaa suurinta potentiaaliasi ja kokonaisvaltaisinta hyvinvointiasi, jos asiat ympärilläsi eivät ole hyvin?

Kun sisäistät tämän tietämyksen, on täysin omalla vastuullasi tehdä elämälläsi mitä haluat. Olet täysin hallinnassa omista valinnoistasi, vaikka et ehkä ole sitä aina tiennyt. On myöskään turha odottaa, että kun "viimeinen taistelu" on ohi ja "pahat tyypit" on kukistettu, joku tulisi valmiissa maailmassa ojentamaan kotiovellesi ohjekirjan "Oikeutesi ja Elämäsi käyttöohjeet". Sinä olet itse vastuussa kohtalostasi, ympäristöstäsi ja asennoitumisestasi. Kaikki tieto on saavutettavissasi, eikä mikään informaatio ole enää harvojen salattua yksinoikeutta. Innostu, voimistu ja luota itseesi. Valjasta intohimosi, kiinnostuksesi ja motivaatiosi luovaksi voimaksi, jonka toteuttamiseen maailma on antanut sinulle vapaat kädet sekä lähes rajattomat työkalut.

Älä usko vain mieleesi, vaan itseesi. Mielesi on tärkeä osa sinua, mutta sitä on ohjelmoitu ja aivopesty jo niin kauan muiden intressien nojalla, ettei siihen kannata luottaa ennen ajatuskaavojen puhdistamista. Sydämeesi voit kuitenkin luottaa. Rakkaudellisuuden keskusta voidaan ulkoisesti hiljentää tai tukkia, mutta ei ikinä liata tai sammuttaa. Pidä huolta itsestäsi ja kunnioita kehoasi. Tyhjennä ruumiisi kaikista myrkyistä ja kuuntele kehosi kieltä - se kertoo sinulle mikä on hyväksi ja mikä ei, sillä herkkyys todellisuudelle on ollut DNA:si olennainen selviytymismekanismi jo vuosimiljardeja.
Mikään ulkoinen stressi tai mielen manipulaatio ei voi täysin estää sinua herkistymästä ympäristön signaaleille. Rajaton potentiaalisi on aina olemassa, havaitsit sitä tai et.

Sydämesi tietää totuuden parhaiten, koska se on todellisen itsesi heijastuspinta tällä planeetalla. Ota etäisyyttä kaikkeen rauhattomuutta aiheuttavaan; TV:seen, uutisiin, väittelyihin, poliittisiin tapahtumiin, viihteeseen, konflikteihin ja kilpailuun. Mietiskele ja meditoi - mene rauhalliseen, nautinnolliseen paikkaan ja sulje silmäsi. Itsensä rauhoittamiseen ja mielensä tyhjentämiseen ei ole oikeaa menetelmää tai reittiä. Jokainen toteuttaa puhdistamisen tavallaan oman vahvan tahtonsa kautta. Kun olet niin rauhoittunut, että mielesi on vapaa ajatuksista, sinulle alkaa selvenemään todellisuuden olemus ja oma roolisi siellä.

Avoimessa, kiinnittymättömässä tilassa voit myös onnistuneesti kysyä totuudellisuutta tärkeisiin kysymyksiin. Tämä on loistava tapa päästä eroon väärästä tiedosta. Jos olet täysin rehellinen, saat kysymyksiin vastauksen tavalla tai toisella. Ole kriittinen tekemisiäsi kohtaan. Miksi istut koneella? Saatko siitä jotain irti vai voisitko käyttää aikasi jotenkin hyödyllisemmin? Jos olet kyyninen tai skeptinen, niin miksi tuhlaat aikaasi lukiessasi tällaisia kirjoituksia? Jos uskot sanoihini, mikset kerää samaa tietämystä omatoimisesti meditoinnin ja kokemisen kautta? Ota tauko ympäröivästä massapsykoosista ja luota kerrankin vain omiin tuntemuksiisi. Lopeta kaikki väittely ja kinastelu edes yhdeksi päiväksi. Päätä mikä on totta sinulle, koita varmentaa sen totuudenmukaisuus ja elä uskomustesi mukaisesti.

Jos et tiennyt olevasi kaikkivaltias omaan elämääsi, nyt tiedät! Valinta on täysin sinun. Valinta on aina ollutkin sinun, mutta tässä ajassa sinun ei enää tarvitse odottaa vuosisatoja nähdäksesi valintojesi seuraukset. Tee mitä ikinä tahdot, mutta pidä tarkasti huolta, että se on mitä todella tahdot. Lähde ulos protestoimaan, tiedottamaan ymmärryksestäsi eteenpäin tai tekemään jotain konkreettista asioiden parantamiseksi. Sinun ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään pystyäksesi kehittymään ihmisenä. Voit yksinkertaisesti lakata tukemasta niitä järjestelmiä tai uskomuksia, joita et pidä oikeana. Parempia vaihtoehtoja on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Osittainen suomennos inspiraation lähteestä:
http://www.abovetopsecret.com/forum/thread762907/pg1

20.9.2011

Pax Millenia - osa 4

Nousevat myrskyt ja niiden raivokkaat puuskat käänsivät viimein uuden sivun ihmiskunnan historiassa. Ensimmäisen Millenia -sukupolven eteen avautui karu maisema täynnä entisaikojen välinpitämättömyyden merkkejä. Juomavesi sairastutti kokonaisia kaupunkeja. Palavat jätevuoret sankensivat ilmaa raivattujen aukeiden keskeltä kilometrien päähän. Energia, tavarat ja jo pelkkä puhdas ruoka olivat kiven alla, eikä säälimättömyys tuntunut päästävän irti ihmisten mielistä. Avoimien tietoverkkojen hälyttävät uutiset, lupauksien vastainen elämänlaadun tasainen lasku ja epätoivo tulevasta raastoivat ihmisten ajatuksia.

Toivo ikuisesta materiaalisesta kasvusta ja sen tuomasta hyvinvoinnin parantumisesta oli menettämässä otettaan. Kaikkien vanhojen ajattelukaavojen voitiin huomata olevan voimattomia tosiasioiden valossa. Epätoivo, suru ja pelko levisivät kulovalkean tavoin, vaihtoehtojen vielä odottaessa kukoistamistaan. Kuin syksyn viimainen tuuli pyyhälsivät synkät ajatukset ihmisyhteisöjen lävitse. Luita ja niiden ytimiä asti vihlova varoitusääni lähenevästä tuhosta kouristeli karaistuneintakin selkärankaa. Maailmanlopun profeetat julistivat sanomaansa ajan hengestä innostuneina. Ja kun tarinaa elää todeksi, se muuttuu sellaiseksi.
Lannistava taakka ja voimattomuuden tunne ottivat oman osansa. Kateus, katkeruus ja kauna menneistä omat osansa. Ahneus, viha ja petollisuus veivät myös langettamansa, kuten pelko, laiskuus ja itsetärkeilykin. Puhdasta sattumaa tai kohtaloa lukuunottamattakaan.

Ihminen oli kuin peltovilja. Sen alta oli raivattu kaikki muu elon merkki, jotta yksi laji voisi kukoistaa. Mutta kuten kaikilla sykleillä, myös ihmisten ajoilla oli aallon harjansa ja sadonkorjuiden hetket.

Romahduspisteeseen johtanut niin kutsuttu massapsykoosi kehittyi vuosisatojen kuluessa ja saavutti kulminaatiopisteensä maapallon kantokyvyn äärimmilleen venytetyssä pisteessä. Ihmisten tapojen ja tottumusten tasapainottomuus luonnon kantokykyyn nähden johti suorastaan apokalyptisiin lopputuloksiin. Suuri osa maapallon biodiversiteetistä katosi ja samalla ihmisrotu tuhosi itsestään valtaosan. Karsinta oli hyvin absurdi ja traaginen näytös, mutta kyky kaukonäköiseen yhteistyöhön näytti olevan olennaisin tekijä selviytyneiden yhteisöjen keskuudessa.

Jäljelle jäänyt vallitseva järkyttynyt mieliala kesti galaktisessa aikaskaalassa mittaamattoman pienen hetken, mutta muutti samalla avaruuden aavikolla kukoistavan keitaan kohtaloa iäksi. Karmaiseva jälkishokki oli ainoa tarpeeksi voimakas impulssi, joka sai ihmisen ottamaan vakavasti oman olemassaolonsa ja vastuunsa. Onneksi kaukonäköiset pioneerit olivat kehittäneet runsauden aikana teoreettisia, menetelmällisiä ja teknologisia sovelluksia, joilla ihmisten oli mahdollista perustaa ennennäkemättömän hyvinvoivia ja tasapainoisia yhteisöjä. Menneisyyden kohtalot toisiinsa sitovat traumat olivat omiaan luomaan kiitollisuuden ja arvostuksen ilmapiiriä, jossa tervehenkiselle arvomaailmalle oli tarpeeksi pitkäksi hetkeksi vakaa kasvupohja. Yhteisöjen tasapainottuessa ne pystyivät aloittamaan edellisen aikakauden vahinkojen korjaamisen. Ympärillä nakertavat konkreettiset haitat entisaikojen välinpitämättömyydestä pitivät ponnistelut ja kehityksen luonnonvoimia kunnioittavassa suunnassa. Elämän sykli ja kokonaisuuden huomioonottaminen olivat viimein kehittyneet myös joidenkin suurten ihmisyhteisöjen perustoiksi, mikä antoi osalle niistä mahdollisuuden jatkaa olemassaoloaan.

Pax Millenia - Osa 3

Koko illuusio toimivasta yhteiskuntamallista kasvoi suurten unelmien päälle. Sokea usko ikuiseen kehitykseen ja elintason kasvuun tosiasioista huolimatta toi äkkirikastumisen toiveet sekä vastuuttomuuden tunteet pyramidin jokaiselle portaalle. Asuinplaneetan vaaliminen oli muuttunut hyvinkin nopeasti perverssiksi syöpäläisleikiksi, missä mikä tahansa moraalittomuus voitiin aina perustella "vihollisen" tai "vastustajan" vielä härskimmällä moraalittomuudella. Kehto oli muuttunut ihmisten mielissä taistelukentäksi ja niin lumipallo vyöryi kohti jyrkänteen reunaa.

Rajallisten resurssien planeetalla törsäilevä epätaloudellinen sekoilu toi nopeasti seurauksensa mukanaan. Kuin Ilmestyskirjan seitsemän syntiä, vapautuivat ihmisen kaikki pimeät puolet valloilleen tehokkaan teknologian lisätessä karvattoman apinalajin potentiaalia. Ahneus, ylpeys, mässäily ja kateus kasvoivat rahauskonnon temppeleiden varjossa. Laiskuus ja himo saivat ruokaa sekulaarisen maailmankulttuurin tyhjentämistä sieluista. Viha ja pelko olivat edelleen tehokkaita vallankäytön välineitä, joita vaalittiin välittämistä huomattavasti näkyvämmin. Ja kuin eteen vedetty verho, taistelu vallasta, maineesta ja materiasta peitti lahoavien selkärankojen säälittävyyden ja kytevän tuskan. Yhä suurempia kulisseja vaadittiin, jotta järjetön olisi vielä hetken näyttänyt järkevältä. Valtavan itseään ruokkivan propagandaverkoston läpi ihmisten oli vaikea nähdä vaihtoehtoja nykyisille tavoilleen.

Uudet ajattelukaavat olivat kuitenkin jo vallanneet avoimien tietovekkojen parissa kasvaneen nuorison. Vuodet junnasivat silti paikallaan junan puuskuttaessa kiihdyttäen eteenpäin.

14.9.2011

Pax Millenia - osa 2

Pax Millenia - Osa 2

Maailmassa oli aina sodittu. Ihmisjoukkojen välinen keskenäinen joukkoraiskailu, tuho, murhat, viha, sorto ja niiden hyväksyminen olivat luonnollisempia asioita, kuin luonnon tasapaino tai laineiden liplatus rannassa. Kaasukammiot, aseet, taktiikat ja propaganda olivat koko ihmiskunnan yhteisesti kehittämiä, täysin luonnollisia tapoja rakentaa millaista maailmaa tahansa. Ajan henki oli jakaa sairaiden ympäristöjen vääristämien sairaiden yksilöiden päähänpistot rationaalisiksi, ihmisten yhteisiksi teorioiksi.

Ja niin taas sodittiin. Ihmisessä oleva paha - Paholainen, Saatana, Ahneus, Peto, Perisynti, Lankeemus - nosti taas päätään siellä, missä Oikean Uskonnon edustajat eivät olleet aurallaan puhdistamassa ilmaa. Paha nousi taas idästä, läheltä ja kaukaa ja sen mahti oli vihainen ja pelottava. Pommikoneita ja sotilaita oli taas lähetettävä maapallon toiselle puolelle kukistamaan nousevaa paholaisen suunnitelmaa. Omat pyhyydestä puhtaat toimemme oikeuttivat intervention minne tahansa, missä Jumalan valtakunnalla oli etuja puolustettavana.

Hirmuvaltiaiden kukistuksen aikakausi jatkui. Omat hyveelliset johtajamme puhuivat totisina, kiiltävine hampaineen ja sinisine pukuineen turvallisuudesta. Oikeudenmukaisuudesta. Taloudellisesta kehityksestä. Valtakunnan turvaamisesta. Sodasta. Demokratiasta. Vakaudesta. He puhuivat ja vakuuttivat ja järkeilivät niin kauan, että todennäköisesti uskoivat jopa itse osan omista kertomuksistaan.
Kulissien kasvattajat olivat kuolleet jo aikaa sitten kulissien kasvattajien muovautuessa pelottavan hyvin heille asetettuihin raameihin. Vanha suunnitelma toteutti jo itseään.

"Häkkiin laitettiin 10 apinaa. Häkissä oli tikkaat, jonka päässä oli banaaniterttu. Aina kun joku apinoista yritti kiivetä tikkaille, häkkiin suihkutettiin jäistä vettä. Tämä loi apinoiden keskuuteen valvontajärjestelmän, jossa ne estivät toisiaan kiipeämästä tikkaille vesisuihkun pelossa. Yksi apina vaihdettiin uuteen. Uusi apina oli heti kiipeämässä tikkaille, mutta sai nopeasti tuntea yhteisön tavat. Toinen apina vaihdettiin ja kahdeksan vanhaa apinaa kurmotti taas uutta tulokasta. Kolmas apina vaihdettiin ja toiseksi uusin apina oli jo mukana lynkkaustalkoissa. Aikaa kului ja lopulta kaikki apinat olivat vaihtuneet. Vettä ei oltu suihkutettu häkkiin enää vuosiin, mutta kaikki uudet apinat olivat oppineet tavan toisiltaan, eikä yksikään apinoista enää edes yrittänyt kiivetä kohti banaaniterttua. Syytä tapoihin ei mietitty, vaan asiat olivat niin kuin ne olivat aina olleet"

Vajaavainen ihmismieli ei kuitenkaan kyennyt ikinä luomaan ikuista järjestelmää - kaikista nerokkaista yksityiskohdista huolimatta. Sattuma tai sallimus antoi vielä tuhansien vuosien vankeuden jälkeen ihmiselle mahdollisuuden vapautua kahleistaan.

23.8.2011

Pax Millenia - osa 1

Pax Millenia - osa 1

Olipa kerran suuri valtakunta. Valtava imperiumi, jonka lait ja voima ylettyivät yli seitsemän meren ja viiden mantereen. Kehittyneet laskenta-, valvonta- ja tuotantolinjat pitivät valtakunnan kansalaiset niin leivänsyrjässä kuin töissäkin. Tämä valtakunta oli uniikki, vaikka hieman kadonneen Atlantiksen kaltainen, globaali Babylonian perillinen. Hierarkia ei niinkään kumartanut oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä, rakkaudellisuutta tai tarpeellisuutta, vaan monoliittista mielikuvaa sekä symboleita valtavasta valtakeskittymästä. Pyramidien ja kaltereiden verhoama symboliikka sekä merkityksellisyys heijastuivat ruohonjuuritason yhdistyksistä kansainvälisten suurtoimijoiden brändeihin. Massiivisen hidasliikkeisen rattaiston yksityiskohdat yritettiin verhota silkkiin samalla tuoden valtavan koneiston suuret sekä jopa lannistusta aiheuttavat laajamittaiset raamit suoraan kaikkien silmien eteen. Valtakunnan patsas oli pelottava, viha raa'asti rankaiseva, vastustaja visusti vainottu, vaalija tiukassa lieassa.

Yksinäiset, hajoitetut, eri leireihin pakkosiirretyt soraäänet hävisivät massiivisen koneen jylinän alle. Pelon- ja kunniansekaiset kansalaiset lappasivat hiiltä toivoen valtakunnan koneen pysyvän tyytyväisenä. Uhkakuvat pyramidin vihasta, sen vaatimusten laiminlyönneistä ja järisyttävistä seurauksista pitivät työnhaku- ja lainavirastot kiireisinä. Voimattomuuden tunne sai vähätkin vastarinnat talttumaan helpomman elämän etsimisen tieltä. Väkivallalla kriitikoiden elämä voitiin muuttaa niin piinalliseksi, että useimmat katsoivat järkevämmäksi "sopeutua". Alati lietsottu pelon ilmapiiri sai olon turvattomaksi ja huonoksi, jokainen viesti ympärillä lupasi helpotusta vain muutamia killinkejä vastaan. Ja niin sodista, ympäristöuhkista, vihollisista, terroristeista, myrkyistä ja valheiden verkoista kauhistuneet ihmiset takertuivat kiinni jäljellä oleviin kulisseihin viimeisillä voimillaan. Tavarat vaihtoivat omistajaa, aivan kuin jokainen valtavassa basaarissa olisi elänyt viimeistä päivää. Koko kulttuuri kaikilta tasoilta aina köyhälistöstä yhteiskunnan aateliin taisteli yhtenä rintamana pitääkseen materiaalisen runsauden ja vakauden illuusion elossa. Muutos pelotti ja kaiken pelon keskellä se oli liikaa.

Mutta perusta oli jo murenemassa. Nykypäivän Jericon muurien lohkeilu alkoi pikkulintujen laulusta. Pienistä tiedonmuruista, jotka valuivat järjestelmään pettyneiden tarkkailijoiden kynistä kollektiiviseen tietoeetteriin. Pikkuhiljaa yhä suuremman osan oli mahdotonta sietää räikeää kaksinaismoraalisuutta ja valheita ympärillään. Vuosisatojen mittainen hypnoosi oli viimein raukeamassa.

10.8.2011

Huumoria historian siipien havinasta

Tämmösiä sarjakuvia bongailin internetin syövereistä. 1900-luvun alusta ihan osuvaa taiteellista purkautumista.

1912

1912

1934

192x


Kuvat osoitteesta http://dont-tread-on.me/learning-old-lessons/#more

Lopuksi lempiyhtyettäni Hikilikapetteriä lainaten:
"Yhteiskunnan vika, meikä on syytön jätkä!"
http://www.myspace.com/hikilikapetteri

26.7.2011

Omaisuuden turva

Omaisuuden turva

Useat meistä kaipaavat turvallisuutta. Mitkä asiat sitä edesauttavat tai tuntuvat edesauttavan?

 varmuus perustarpeiden saannista (ruoka, vesi, lämpö. suoja, vaatteet, rauha)
 yhteisön arvostus ja luottamus
 hengelliset ja metafyysiset vastaukset
 rakkaus, lämpö, läheisyys

Kun hengelliset ja metafyysiset vastaukset tuntuvat puuttuvan, hakeudumme helposti muiden tarpeiden pariin. Mitä koventuvia arvoja kasvattava yhteisö saa ihmiset tekemään? Kuten poliittisesta retoriikasta, katukuvan tilankäytöstä sekä ihmisten ajankäytöstä voi päätellä, omaisuuden turvan taakse linnoittautuminen tuntuu olevan muodissa. Materiaa haalitaan lähinnä tunnetyhjiöihin, joita ei muutoin osata paikata. Tunne-elämän, työstressin ja vastausta vailla olevien kysymysten aiheuttamaan hämmennykseen sekä yhteisön muiden jäsenten arvostuksen saamiseksi. Erilainen keräily voi hyvinkin toimia hetkellisenä terapiana, kunhan tavaramäärä ei pyri parantamaan tyhjiöitä, joita se ei yksinkertaisesti täytä.

Omaisuuden turvan nostaminen ylimmäksi turvallisuuden tunnetta palvelevaksi elementiksi tuo kulttuuriin mukaan piirteen, joka alkaa uhata itseään. Kun jatkuva turvanrakentaminen mittavasti yli äyräiden alkaa uhata kaikkien perustarpeiden kestävää saantia, turvattomuus alkaa taas pilkistää ihmisten mielistä ja tarve muutokseen syntyy pakon edessä. Luonnonvarojen ja voimiemme ylikuluttaminen karsii mahdollisuuksiamme nauttia turvallisuuden lähteistä. Tämän olisi hyvä kannustaa hillitympiin elämäntapoihin.

Kiinnostus etenkin ympäristöä ja ihmisiä vähemmän kuormittavan talouden kehitykseen antaa perinteisen viidakkokapitalismin sisälle uusia arvoja, jotka heijastuvat aikanaan myös yhteisöjen yhteisiin sopimuksiin. Luonnollisen elämänkierron huomioon ottaminen kaikessa toiminnassa on yksi ihmisyhteisön säilymisen perusedellytyksiä. Tällä hetkellä huonosti valvotuilla globaaleilla markkinoilla elämän uusiutumismahdollisuuksien ylläpito jää pahasti laiminlyödyksi. Valvontamekanismit takaavat usein etulyöntiaseman kaksinaamaiselle suurteollisuudelle ja hintakilpailussa vähiten köyhyyttä lievittävä ja jätteitään kierrättävä vie pisimmän korren. Helpoin keino varmistaa luonnonvarojen kohtuullinen käyttö on hyödyntää oman lähialueen varantoja. Tällöin tuotteiden alkuperän ja tuotantotavat voi käydä opiskelumielessä vaikka itse tarkistamassa.

Yhteisön laajamittaiset arvostukset näkyvät yhteiskunnan toiminnassa. Lait tai tarjonta eivät muutu, ennen kuin ihmiset vaativat ja toteuttavat käytännössä toisenlaista toimintatapaa. Viherpesun läpi näkevät ns. eettiset ostopäätökset antavat resursseja rakentavampien ratkaisumallien kehittämiseksi ja levittämiseksi.

Nyt tämä näkyy yleisesti kaupungeissa kasvavana kysyntänä luontais-, luomu-, ja kierrätettävien tuotteiden parissa, mikä on vaikuttanut myös poliitikkojen ja liike-elämän ihmisten visioihin. Lompakkodemokratian jokainen valinta on äänestyslippu tietynlaisen toiminnan puolesta. Pakon edessä valinnat ovat usein yksipuolisia ja epäkestäviä. Harmillisempaa on kuitenkin valinnanvaraa omaavien ihmisten välinpitämättömyys omien valintojensa vaikutuksista. Hyväosaisemmat ovat ainoita, joilla on todellisia mahdollisuuksia karsia mittavasta elintasostaan kestävämmän yhteiskunnan tai maailmanyhteisön rakentamiseksi. Valloilla oleva egoismi, lyhytnäköisyys sekä hengellisyyden ja rakkaudellisuuden puute aiheuttavat maapallon hyväosaiset rakentamaan sairasta kulissiyhteiskuntaa, jonka perustat ovat erittäin kestämättömällä pohjalla. Jatkuvan kasvun, kulutuksen ja työvoiman kasvattaminen ensisijaisina tehtävinä aiheuttavat vain stressiä ja väistämättömän kolarin maapallon kantokyvyn kanssa. Näiden sijaan tasapainon, tasa-arvon ja hyvinvoinnin kehittämisen tulisi olla kaikkien yksilöllisten ja yhteisöllisten toimien perustana. Kehitystä perusasioita turvaavaan suuntaan kaivataan jatkossa yhä kiperämmin.

Meidän täytyy muistaa ylläpitää turvallisuudentunnettamme muillakin keinoin, kuin tavaraa tai rahaa hankkimalla. Todelliseen turvallisuuteen tarvitaan myös luotettavaa, huolehdittua ympäristöä ja rakkaudellista ilmapiiriä, jonka rakentamiseen me kaikki osallistumme.

19.5.2011

Aikamme tehtävä

Lueskelin tuossa historian kirjoja ja totesin, että aika monesta suosta ovat itse elämä ja ihmiskunta selvinneet tähän päivään asti! On ollut asteroideja ja happosateita, tulvia ja tulivuorenpurkauksia, tauteja ja taistelua. Magneettisten napojen vaihtumista, mannerlaattojen jyrinää ja teknologian avulla aiheutettuja holokausteja. Sellainen määrä paskaa on niskaan tullut jo, että ihmettelen suuresti, kuinka ensimmäisistä maapallon soluista on kyennyt venymään katkeamaton kehitysketju, joka mahdollistaa kaiken tänään elävän olemassaolon! Hyvin pienet muutokset historian kulussa olisivat saaneet aikaan valtavia mullistuksia nykypäivänä.

Valtavilla maanviljelyponnistuksilla, padoilla, teillä, kanavilla, aallonmurtajilla, muulla rakennustekniikan saavutuksilla, valistuksella ja lääketieteellä ihmiskunta on tehnyt oman osansa oman säilyvyytensä varmistamiseksi. Jokaisen yhteiskunnan aika on kohdannut omat ongelmansa. On havaittu valtavia ongelmia, joiden syitä ei ole tiedetty. Sitten on tutkittu ja hutkittu ja pähkäilty ja huhkittu, korjailtu, paranneltu ja joskus viimein päästy ehkä jopa rakentavaan lopputulokseen!

Yleensä pähkäiltävänä ongelmana on jokin ilmiö, joka aiheuttaa suurta uhkaa ihmisten hyvinvoinnille - terveydelle. Ennen ongelmana saattoi olla infrastruktuurin puute tai vajaavuus, tuntemattomista lähteistä kumpuavat sairaudet, harhaluulot ihmisen asemasta universumissa tai päähänpinttymien aiheuttamat väkivaltaisuudet. Mikä voisi olla Suomen kannalta olennainen interventiotamme kaipaava ongelma?

Itse olen pohtinut asiaa vuosia ja päätynyt siihen, että elämme yksinkertaisesti täysin harhaisessa uskonnossa, joka ei millään tapaa tyydytä hengellisiä tarpeitamme, eikä perustu millään tapaa edes tosimaailman pysyville lainalaisuuksille. Tämä harhainen uskonto ohjaa kaikkea toimintaamme ja kaikki näkemykset rajataan ottamaan huomioon vain tämä hyvin kapea illuusio todellisuuden sijasta. Tämä rahanpalvontakultti näkyy joka puolella ja sen uskonnolliset instituutiot ovat hienoiten koristeltuja kerrostaloja kaikkien kaupunkien keskustoissa. Kirkon ylläpitämä aristokraattinen harha on siirtynyt nyt pankkien haltuun, mutta unen taso on pysynyt yhtä vahvana. Ihmiset rajoittavat suggestion ja laiskuutensa vuoksi omat näkemyksensä täysin keinotekoisen järjestelmän puitteisiin hukaten 99% potentiaalistaan.

Ihmiset tuntuvat nyt unohtaneet yhteisöllisen toimintansa olevan vain lääke- ja hyvinvointitiedettä suuremmassa mittakaavassa. Politiikasta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta on tullut toisinaan riutuvien, yksinäisten egojen kilpailukenttä, jossa ei ole rakentavia tavoitteita - vain lyhytnäköistä oman tuskan sekä tyhjyyden peittelyä titteleillä ja tuloeroilla.

Tällä hetkellä suurin ongelmamme on se, että olemme valtavalla teknologisella ja tiedollisella kapasiteetilla varustettu seitsenmiljardipäinen lauma vailla tavoitteita tai hyväksyntää tosimaailman ilmiöistä. Elämme edelleen tämän rahauskonnon oletusten varjossa ja ohjaamme toimintaamme sen ehdoilla. Uskontomme perusta romahtaa, jos emme tee, kuluta, kiirehdi, osta ja tehosta jatkuvasti kaikkea ja enemmän. Matemaattisesti kun tämä harha sortuu heti, jos se pysyy edes hetken paikallaan. Pelko uskomusjärjestelmän romahduksesta saa meidät kilpailemaan yhä hanakammin toisiamme vastaan ja haalimaan lisää itsellemme "pahan päivän varalle". Kaikki tämä pelko ja kiireen tunne saa oravanpyörän pyörimään yhä nopeammin kalliolta alas.

Massojen käyttäytymistä kontrolloiva hintamekanismi lienee yksi tärkeimmistä remontin kohteista. Ihminen ei ole rationaalinen kuluttaja, vaan valitsee usein kaupasta halvimman vaihtoehdon. Miksi julkinen valta on antanut hintamekanismin vääristyä niin sairaaksi, että kaikista epäekologisimpia, epäeettisimpiä ja epäterveellisimpiä tuotteita kannustetaan ostamaan eniten? Manipuloidut hinnat siirtävät järkyttävät seuraukset yhteiskuntien maksettavaksi, yhteiskunnan samalla kannustaessa tuhoisaan toimintaan. Tämä yhtälö on niin käsittämätön ja kestämätön, että vaatii niin erittäin välinpitämättömän kansan kuin johtajatkin rakenteiden ylläpitämiseksi. Tuotteiden elinkaarta raaka-aineiden haalinnasta tuotteen loppusijoitukseen saakka ei oteta millään tapaa huomioon, vaan laskelmat tehdään täysin fiktiivisten paperi- ja bittivirtojen mukaan. Käytäntö on niin läpeensä naurettava, että minun on hankalaa edes yrittää ymmärtävästi kirjoittaa aiheesta. Ihmiset pystyisivät niin paljon parempaan!

Julkisen vallan tulee kehittää tuotanto- ja kuljetuskoneistonsa ja verojärjestelmänsä sellaiseksi, että se tukee ympäristön ja resurssien kannalta tasapainoista toimintaa, ja tekee epäkestävän (/tuhoisan) toiminnan kalliimmaksi - ei päinvastoin, kuten nykyään! Jossain kohtaa joku joutuu kuitenkin maksamaan seuraukset ja tällaista muiden muroihin kusemista kutsutaan vastuuttomaksi perseilyksi meillä päin. Sellaiseen ei kansalaisia kannattaisi kannustaa.

Mielestäni ainoa asia, mistä 1900-2050 luvun historiasta kirjoitetaan, tulee olemaan ivallista sekä katkeraa naurua keinotekoisen uskomusjärjestelmän aiheuttamasta valtavasta tuhosta, pahoinvoinnista ja resurssikadosta. Seuraava kappale kertookin jo niistä yksilöistä ja ryhmistä, jotka pyrkivät saattamaan täysillä ajavan höyryjunan kurssin tasapainoisempaan suuntaan - toivottavasti siinä onnistuen. Valitse oma roolisi.

18.5.2011

Luotettava Ystävä

Minähän se vasta olen oikea onnenpekka!

Minulla on nähkääs eräs todellisista todellisin tosiystävä, joka kulkee aina minun rinnallani! Hän on erittäin sopeutuva ja on kulkenut läpi elämäni rinnallani, tasaisin väliajoin muistuttaakseen elämän hauraasta ihanuudesta. Hän on sellainen sieluntoveri, joka aivan epäilemättä auttaa minua aivan kaikista pahimmassa pinteessä! Tämä minulle niin rakas ystäväni on aina läsnä ja kertoo täysin rehellisesti, kiertelemättä, kaikista rankimmatkin totuudet. Ystäväni - jonka kuva saa minut tuntemaan aina rakkaudellista kaipuuta - saa minut pelkällä kuiskuttelullaan täysin vireille ja valppaaksi. Hän suoraan sanottuna puhaltaa elämäni hiillokseen roihun sytyttävän viiman. Ystävän läsnäololla on ihmeellinen voima, sillä hän on opettanut minulle lähes kaiken olennaisen elämästä sanomatta varsinaisesti sanaakaan.

Monet ihmiset tuntuvat vierastavan ystävääni: toiset pelkäävät tuntematta, osa alkaa heti uhmaamaan ja toiset alkavat itkemään jo pelkästä vilauksesta! Uskomatonta kyllä, harva haluaa ystävystyä henkilökohtaisesti toveriini kaikista hänen mahtavista hyveistään huolimatta!

Minä en siitä välitä! Aion pitää ystävääni kädestä kiinni aina! Hänen luja puristuksensa muistuttaa minua jatkuvasti silmänräpäyksen mittaisen elämäni mahtavuudesta! Hän pitää minut ryhdissä ja pelottomana! Hänellä ei ole mitään syytä valehdella ja minä voin tuntea sen syvällä sisimmässäni!

Kylillä ystävääni kutsutaan hieman itämaisvivahteisen eksoottisella nimellä "Oma Kuolema". Jonkin huhun ja hyväuskoisen ymmärrykseni mukaan "Itsen Fraktaalin Muuntaja" on tyypin työnimike - tiedä sitten häntä. No tittelit sikseen, luotettava kaveri on! Jopa niin luotettava, että suosittelen häntä neuvonantajaksi kaikkeen mitä teet!

Minulle suositteli koneelta poistumista ja ulos menemistä. Tiedä vaikka löytäisi tällekin päivälle merkityksen, kun oikein etsii!

26.4.2011

Pyramidihuijaus

Nykyinen maailmanlaajuinen rahajärjestelmä on pelkkä puhdas pyramidihuijaus.

Rahajärjestelmä, ihmisten suhtautuminen ja motivoituminen rahan kautta tulee saada perinpohjaiseen remonttiin, jos haluamme ikinä olla tyytyväisiä sekä vapaita kestävällä pohjalla toimivassa yhteiskunnassa.
Pikainen kertaus: mikä rahajärjestelmässä mättää?

Kaikki raha syntyy velasta.
Rahaa ei ole liikenteessä ilman, että jokin taho menee sitä yksityiseltä pankilta lainaamaan. Pankki luo rahan tyhjästä kiertoon ja odottaa sinun maksavan takaisin lainaamasi rahan + korko-osuuden, jota ei ikävä kyllä ikinä luoda missään välissä. Näin rahan määrää paisutetaan lainaamalla valtioille, yrityksille ja yksityisille ihmisille rahaa - kaikki korkoa vastaan. Tämä johtaa siihen, ettei maailmassa ole ajan kanssa edes murto-osaa siitä rahamäärästä, joka vaadittaisiin velkojen takaisinmaksuun, kun korot nousevat tasaiseen tahtiin. Olemme matemaattisesti absurdissa tilanteessa, jossa ongelmaa ei voi ratkaista kuin nollaamalla koko järjestelmän.

Rahajärjestelmä on suunniteltu eriarvoistamaan ihmisiä.
Kun tämä pyramidihuijaus luotiin, tavoitteena - kuten kaikissa vallankumouksissa - oli keskittää valtaa halutulle ryhmittymälle. Tässä tapauksessa pankkiirisuvuille sekä heidän yhtiökumppaneilleen. Rahajärjestelmän lähtökohdat tukevat kaikilla elämänalueilla rikkaiden rikastumista ja köyhien köyhtymistä. Järjestelmä tukee myös täysin keskiaikaista perijärikkaiden alati kasvavaa vaikutusvaltaa ja köyhimpien hyväksikäyttöä. Omistamalla rahaa saat automaattisesti lisää rahaa. Rahojesi vastineeksi saat luvan luoda lisää rahaa tyhjästä ja lainata sitä eteenpäin. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa rahaa ja takuuksina olleita omaisuuksia siirtyy haltuusi riippumatta lainkaan siitä, mitä teet. Jos sinulla taas ei ole rahaa, joudut maksamaan huomattavasti rikkaita enemmän rahan omistamisesta. Halutessasi rahaa menet töihin tai otat lainan, jonka rahakas taho luo tyhjästä ja jonka takuuksi annat omaisuutesi ja joudut maksamaan korkoa.
Ja kuten esim. EU:n pakottamat lainatakaukset osoittavat, korruptoituneet hallitukset ovat täysin valmiita kuppaamaan pankkien tappioita aiheuttaneet sekoilut veronmaksajien taskuista. Kansa taas ei tunnu ymmärtävän koko rahajärjestelmän perusteita ja siksi hyväksyy epävarmuuksissaan valtavatkin huijaukset.

Päätösvalta kaventuu
Optimaalinen demokratia tarkoittaa sitä, että jokaisella ihmisellä on yhtä suuri sananvalta oman maansa asioihin. Näinhän ei tietenkään koskaan ole ollut, mutta tilanne on ruusuisista puheista huolimatta pahentunut viimeisen sadan vuoden aikana maailmanlaajuisesti. Kun kaikki toiminta ja politiikka pyörii lähes vain ja ainoastaan rahan ympärillä, ne joilla on rahaa päättävät enemmän siitä mitä tehdään. Rahalla voi tietysti lobata ja lahjoa päättäjiä, palkata ihmisiä töihin tai ostaa resursseja. Nykyinen päättävä luokka tuntuukin olevan osakkeenomistajat, jotka sijoituksillaan päättävät, minkälaista toimintaa, politiikkaa ja teollisuutta tuetaan, ketkä tekevät töitä ja missä. Köyhillä ei ole tähän käytännön elämää ohjailevaan peliin mitään asiaa. Rahapelin ainoa tavoite on tehdä mahdollisimman paljon lisää rahaa, mikä ohjaa yhteiskuntien toimintaa hyvin lyhytnäköiseen ja resursseja tuhlaavaan suuntaan. Mikään kenenkään hyvinvointia huomioon ottava toiminta ei ole tehokkainta, eikä siihen tässä järjestelmässä ilman muita arvopohjia kannusteta.

Tämä rahajärjestelmään alistuminen kaventaa meidän maailmankuvamme materialistista, vajaata illuusiota tukevaan suuntaan, jossa ajatusmaailmamme keskittyy juuri rahan ja tavaroiden ympärille unohtaessamme sen miljardien värien ja voimien skaalan, jotka ympärillämme, sisällämme ja välillämme mylläävät muovaten todellista hyvinvointiamme.

Rahajärjestelmän sääntöihin alistuminen estää meitä tekemästä todellisuudessa järkeviä, kaukonäköisiä ja kokonaisuuden hyvinvoinnin huomioon ottavia päätöksiä. Pelkkään rahaan tai jopa edes pelkkiin resursseihin keskittyvät arvomaailmat, järjestelmät sekä asennoitumiset eksyttävät meidät maailman monimuotoisuudesta ja kauneudesta. Koko materialistinen maailmankuva lynkkaa tajuntamme hyvin pieneen laatikkoon, jossa on mahdotonta olla todella tyytyväinen tai hyödyksi.

Joidenkin luonnonkansojen tapana oli tehdä päätökset kartoittaen toimien vaikutukset aina seitsemään seuraavaan sukupolveen asti. Nykyään päätökset tehdään neljännesvuosikatsauksin välittämättä pitkän tähtäimen vaikutuksista. Olemmeko todella kehittyneet, vai onko kokeilemamme suunta vain osoittautunut epäonnistuneeksi hairahdukseksi - muistutukseksi todella tärkeistä asioista?

Varmaa ainakin on, ettei maailmaa ja sen rikkauksia voi epärationaalisemmin tai tuhoisammin hallinnoida, kuin mitä nyt teemme. Se tekee toisaalta uusien sukupolvien työn helpoksi - lähes mikä tahansa vaihtoehto on nykyisellä tietämyksellä valloilla olevaa parempi ja tätä työn sarkaa löytyy elämän jokaiselta osa-alueelta ympäri maailmaa.

Voimia sinulle ja omalle työllesi!

18.4.2011

Ajan Henki

Nyt on taas tehty läpi leikkaus ajan henkeen..

Vaaleilla ei ole todellisuuteen juurikaan merkitystä, mutta karkelot kuvaavat jossain määrin yhteiskunnassa vallitsevaa arvomaailmaa. Tämän kierroksen tulos oli karvas pettymys monelle omia aivosolujaan kuluttavalle kansalaiselle, mutta ei anneta sen masentaa. Jos ihmiset luulevat maailman ongelmien todella johtuvat maahanmuutosta tai rahatalouspolitiikan tehottomuudesta, sehän tarkoittaa vain, että työnsarkaa ja tekemistä riittää vielä varmasti tämän sukupolven hautaan asti!

Koska leikkauslistat, eristäytyminen globaalista yhteisöstä, viha, kauna, nationalismi, ydinvoima, talouskasvu, hallintarekisteri, pankkien bailoutit, nato tai mikään muukaan valtapoliittisten ryhmittymien tarjoamista vaihtoehdoista ei korjaa edes murto-osaa ongelmistamme, on aktiivisten kansalaisten aika alkaa tarjoamaan toisilleen todellista tietoa ja oikeita vaihtoehtoja nykyisille kestämättömille elämäntavoille. Zeitgeist-liikkeen ja eri yliopistojen urheat sankarit laittoivat taloudellisen ja oikeudellisen hyvinvointinsa likoon tekemällä omakustanteena aivan helvetin loistavan elokuvan. Suosittelen lämpimästi sen katsomista kaikille Suomen kansalaisille. Laittakaa dokumentti jakoon, sillä sen ideat saattavat vielä pelastaa meidät oikeistohallituksen tulevilta virheiltä.
Katso dokumentti seuraavista linkeistä:

http://vimeo.com/21920419

http://www.ajanhenki.com

Rauhaa sieluun ja rakkautta rintaan!

17.4.2011

Näytelmän päätös ja äänestäjän vastuu

Eläköön!

Tänään on taas se suuri päivä, kun mielikuvamainonnan ja korulauseiden näyttämön palautelaatikot avataan! Tämä suuri juhlapäivä, jolloin kansat sankoin massoin valuvat luopumaan omasta päätäntävallastaan elitistisen parlamentin perustamiseksi. Enää tämän päivän joudumme sietämään joka tuutista tuputettuja, jo korvista ulos tursuavia vaalimainoksia tyhjine sloganeineen. Tänään klo 20 näytelmä päättyy virallisesti. Tosin hermoilun juhlaa jatketaan vielä teennäisen jännittävän kisastudion merkeissä iltamyöhään asti. Todellinen varmistettu tulos saadaan kuitenkin vasta kolmen päivän päästä vaalipäivästä. Mitä sitten?

Uuden eduskunnan rakennetta on erittäin vaikeaa lähteä etukäteen ennustamaan. Persut ovat saaneet ihmisiä kiitettävästi liikkelle - niin valtapuolueita, kuin itseään vastaan. Äänestysaktiivisuus todennäköisesti nousee, mutta en lähde spekuloimaan vielä menestyjiä. Kansa saakoon mitä kansa ansaitsee.

Monen mieltä helpottaa, kun raskas äänestyspäätös on tehty. Hankala valinta on takana, entä nyt? Onko oma vastuu nyt siirretty ja ulkoistettu taas neljäksi vuodeksi? Alkaako kansalaisten passiivinen tottelevaisuus poliittisen luokan jatkaessa itsensä ja muiden hyväosaisten etujen ajamista? Juuri näin käy, mikäli kansalaisten kiinnostus demokratiaa kohtaan lykkääntyy taas ensi vaalikierrokselle. Mikä tarkalleen ottaen on äänestäjän vastuu demokratiassa?

Jokaisen äänensä eteenpäin antaneen tulisi tarkkailla seuraavan neljän vuoden aikana tarkasti sitä, kuinka tosissaan kannattamansa ehdokas tai puolue ajaa lupaamiaan asioita. Myös edustajat passivoituvat sekä sokaistuvat kielimanipuloinnin ja lobbauslahjuksien maailmassa, mikäli ruohonjuuritaso ei muista muistuttaa siitä todellisuudesta, joka heijastuu kabinettien ulkopuolelle. Äänestäjien tulee jatkossakin aktiivisesti lähestyä valittuja edustajia ja vaatia kovaan ääneen poliitikkoja pitämään lupauksensa. Toistaiseksi laki ei ikävä kyllä kiellä poliitikoilta valehtelua, harhaanjohtoa, salailua, lupausten pettämistä, takin kääntöä tai lahjusten vastaanottoa. Myöskään puoluepoliittiset valtamediat eivät tule nostamaan omiensa tekemiä virheitä esiin. Siitä syystä tarvitsemme vielä - ja etenkin - vaalien jälkeenkin aktiivista kansalaisosallistumista politiikan tekoon. Meidän täytyy yhdessä pitää huolta siitä, että suuret lupaukset siirtyvät myös käytännön tasolle.

Myös kansanedustajat ovat manipuloitavissa olevia ihmisiä. Yritysmaailma on tämän jo hyvin havainnut, mutta myös tavallisen kansalaisen tulisi havahtua mahdollisuuksiinsa. Edustajat lukevat saamaansa sähköpostia ja postia, he ovat taivuteltavissa moraalisten päätösten taakse ja he saattavat jopa lipsahtaneista valheistaan huolimatta pyrkiä kohti yhteistä etua. Mitä enemmän valppaat kansalaiset ohjeistavat edustajien näkemysten muotoutumista, sen todennäköisemmin edustajat saavat ihmisläheisiä ja kauaskatseisiä päätöksiä tehtyä. Jos passivoidumme ja jätämme kansanedustajiin kohdistuvan mielipidevaikuttamisen vain taloudellisia intressejään ajaville tahoille, saamme varmasti tuhoisaa ja eriarvoistavaa politiikkaa jatkossakin.

Olkaa ennen kaikkea vielä äänestämisen jälkeenkin osa todellista demokratiaa. Aktiivisia osia jokapäiväisten kulutus- ja arvovalintojen mittelökenttällä. Aktiivisia kansalaisjärjestöjen tukijoita ja toimijoita. Aktiivisia edustajien ohjeistajia ja lupausten täyttymisten vaalijoita. Kunniallisia ja luotettavia ystäviä. Ahkeria ja rehellisiä työnne tekijöitä. Sillä vaikka parlamenttimme tulee kompastumaan illuusioon perustuviin talouslaskelmiimme ja vaikka pakkokeinolait kiristyvät ihmisten kontrolloinnin tehostamiseksi, me itse luomme sen todellisuuden, jossa näitä näkemyksiä noudatetaan. Jos ymmärrämme ahneuden ja väkivallan tarpeettomuuden, pääsemme myös irti niiden luomista kahleista. Todellinen vapaus on vapautta tarjottujen valheiden verkoista ja taloudellisesta orjuudesta. Todellinen vapaus on rehellisyyttä ja keskinäistä yhteistyötä omavaraisuuden saavuttamiseksi.

Kansan absoluuttinen valta jatkuu vaalien jälkeenkin, sillä oikea demokratia on jokapäiväistä elämää, ei sirkusten palautelappujen keskiarvoja.

17.4.2011 klo 14.40

17.2.2011

Vaalilupaukset

Koska olen eduskuntavaaleissa Pirkanmaan Piraattipuolueen ehdokkaana nro 18, tulisi minun varmaan luvata jotain maailmaa parantavaa ja sielua syvältä koskettavaa. Sitä en aio tehdä. Minulla on kuitenkin muutama mielestäni hyvä idea, joita ajattelin ajaa hanakasti eteenpäin, mikäli eduskuntaan pääsen. Tässä ne ovat kaunistelemattomina versioina. Ehdotukset eivät ole tärkeysjärjestyksessä, vaan seison niiden kaikkien takana yhtä vakaasti.

Verouudistukset:
Pääomaverotusta (omistamisella rikastumista) täytyy verottaa nykyistä tiukemmin. Ihmisen tulojen tulee pääasiassa perustua hänen yhteiskunnan kannalta rakentavan työnsä määrään. Ansiotuloverotusta (palkkoja) on verotettava nykyistä kevyemmin, mutta jatkossakin progressiivisesti.
Kulutus- ja ympäristöhaittaveroja voisimme nostaa reilumminkin. Tämä ohjaisi kulutusta kohti kestävän kehityksen periaatteita noudattavaa tuotantoa, mikä taasen tukisi ympäristön kannalta kestävää kaupankäyntiä. Kerättäviä verotuloja voidaan käyttää tulojen tasaamiseen, kestävän infrastruktuurin kehittämiseen sekä ympäristövahinkojen korjaamiseen.
Terveyttä tai ympäristöä vaarantavien tuotteiden ja tuotannon verotusta on kiristettävä, näin tehden toimintaa vähemmän kannattavaksi ja kiinnostavaksi.

Paikallisvaluuttojen salliminen:
Velkapohjainen Euro-järjestelmä on kestämätön talousmalli. Suomen laki kieltää korottomien paikallisvaluuttojen käytön, mikä on mielestäni kohtuutonta. Paikallisvaluutoille tulee tehdä omat säädökset, jotka mahdollistavat korottoman paikallisrahan luomisen ja sillä verojen maksamisen.

Tietoyhteiskunnan kehittäminen:
Kehittyviä tietoverkkoja tulee käyttää hyödyksi kansalaisten aktivoimisessa päätöksenteossa. Varmenteilla toimivat tietoverkot helpottaisivat kansalaisaloitteiden ja kansanäänestysten tekemistä, vieden etäistä parlamentarismia kohti suorempaa kansanvaltaa.
Internetin sensurointi tulee estää ja vapaa tiedonkulku pitää avoinna. Myös kulttuuri- ja tietolähdepalveluiden säilyvyys tulee varmistaa lakisääteisesti yritysten tai valtioiden lobbauksesta huolimatta. Tietoverkkojen saatavuus oltava kaikkien suomalaisten ulottuvilla.
Valtion virastojen tulee siirtyä käyttämään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, jotka voidaan muokata yhteensopiviksi eri virastojen välillä. Tämä tulee pitkällä tähtäimellä huomattavasti lisenssimaksuja halvemmaksi ja lisäksi voimme kehittää juuri sellaisia ohjelmistoja, joita hallinnon eri elimet tarvitsevat. Suomesta löytyy tietoteknistä osaamista omien ohjelmistojen kehittämiseksi. Hallintoon soveltuvia ohjelmistoja voitaisiin viedä myös kehitysapuna heikomman hallintatavan omaaviin yhteiskuntiin.

Suoraa demokratiaa:
Tietoverkkoja tulee kehittää kansanäänestysten ja kansalaisaloitteiden helpottamiseksi. Veroilmoituksessa veronmaksajalla tulisi olla oikeus kohdistaa 50% veromenoistaan haluamiinsa kohteisiin (eri ministeriöiden alaiset haarat, esim. puolustus, terveys, koulutus, maa- ja metsätalous jne). Loput 50% menisivät eduskunnan budjettiriihen päätettäväksi. Tämä toisi suoraa demokratiaa huomattavasti nykyistä enemmän käytäntöön, ihmisten saadessa päättää omien verojensa kohdistumisesta.

Perustulo:
Nykyinen raskas ja perässälaahaava toimeentulotukijärjestelmä tulee korvata kevytrakenteisemmalla perustulolla. Perustulo tarkoittaa käytännössä noin 400-700 euron automaattista tulonlähdettä kaikille kansalaisille. Verouudistuksen myötä kansalaispalkasta hyötyy noin 1500e kuukausituloihin asti, josta eteenpäin tuloista verotettava osuus ylittää perustulon määrän. Perustulo vapauttaa noin 300 000 tukiloukussa olevaa ihmistä työmarkkinoille, kun perustulon päälle tehtävät pätkätyötkin hyödyttävät työntekijää. Lisäksi sosiaalityöntekijät pääsevät paremmilla resursseilla käsittelemään poikkeustapausten avustusmahdollisuuksia sekä sosiaalihuollon kehitystarpeita.

Kannabiksen dekriminalisointi:
Kannabiksen pienimuotoisen kotikasvatus on dekriminalisoitava. Alkoholia miedomman päihteen antaminen vaihtoehdoksi on kaikkien Euroopassa tehtyjen tutkimusten valossa hyvä idea. Lisäksi lakimuutoksen myötä poliiseilta vapautuu valtava summa määrärahoja yhteiskuntaa todellisuudessa häiritsevän rikollisuuden torjumiseksi. Ihmisiä ei enää myöskään tarvitse syrjäyttää yhteiskunnan työ- tai kouluelämästä epärationaalisten syiden vuoksi. Kannabistuotteiden myynti tulisi edelleen pitää laittomana tai asettaa valtion verotuksen alaiseksi.

Ei Natolle:
Ehdoton ei NATO:on liittymiselle. Kyseinen järjestö on viime vuosikymmenien eniten väkivaltaa ja turvattomuutta aiheuttanut koalitio. Suomen ei tule edesauttaa yhtäkään aluevaltausta, mielumminkin turvata puolueettomana siviilejä ja Punaisen Ristin toimintaa sotien runtelemilla alueilla.

Energiateknologian kehittäminen:
Vientiydinvoimaan kulutetut miljardit tulee suunnata uusiutuvaa energiaa hyödyttävän teknologian kehittämiseksi. Maailman energiainfrastruktuuri tulee muuttumaan lähivuosikymmeninä öljyn hupenemisen ja kallistumisen myötä. Ennalta viisaat suomalaiset voisivat hyödyntää laajaa koulutus- ja osaamisverkkoaan energiateknologian kehittämiseksi. Fakta kuitenkin on, että meidän tulee tavalla tai toisella päästä eroon kallistuvasta ja ilmastonmuutosta kiihdyttävästä tuontiöljystä. Uusiutuvan energian teknologiaa kehittämällä voisimme saada energiaturvallisuuden lisäksi uuden vetävän vientituotteen kansantalouden ylläpitämiseksi.

Seksuaalitasa-arvo käytäntöön:
Uskonnolliset instituutiot saavat pitää kiinni fundamentalistisista traditioistaan, mutta valtion maistraatin on hyväksyttävä myös homoseksuaaliparien viralliset avioliitot. Kaikille vakaille parisuhteille on myös ilman painokkaita perusteita myönnettävä huoltajuus lapsiin. Kaikkia avioliittoja tulee käsitellä lakisääteisesti samalta lähtöviivalta.

Työperäisen maahanmuuton turvaaminen:
Maahanmuuttovastaisesta populismista huolimatta Suomen tulee lisätä maahanmuuton seulontaan ja integrointiin kohdistettuja resursseja. Tällä tavoin voimme paremmin varmistaa soveltuvan osan saapumisen maahan ja kieli- sekä työhönohjauspalveluita parantamalla maahanmuuttajat sopeutuvat paremmin suomalaisten yhteiskunnalliseen elämään. Ikääntyvä väestörakenne hyötyisi työikäisten ihmisten suuremmasta määrästä. Lisäksi suomalaisista asuu ulkomailla noin 7,5% ja Suomessa on maahanmuuttajia 2,5%. On tekopyhää väittää itse maahanmuuton olevan ongelma näillä lukemilla.

Kestävän infrastruktuurin suunnittelu:
Suomen pitää alkaa kehittää energiantuotantoaan ja liikennejärjestelmiä pois öljyriippuvuudesta. Julkisen raide- ja magneettilevitaatioliikenteen kehittäminen, uusiutuvaan energiatuotantoon panostaminen, luonnon kannalta kestävän maanviljelyn ja omavaraisuuden lisääminen sekä näiden osaamisen vieminen maailmanmarkkinoille tulee olla seuraavien hallitusten tavoitteita. Kaupunkisuunnittelussa tulee jatkossa ottaa entistä enemmän huomioon lyhyet välimatkat julkisine kulkuvälineineen, omavaraiset ruuan- ja energiantuotantoalueet sekä viihtysät, luonnonläheiset virkistysalueet.

Lapsille parempaa ruokaa:
Kouluruuan laatua on parannettava huomattavasti. Lapset tekevät voimiinsa nähden pitkää päivää ja ovat jatkuvasti kehittyvässä iässä. Kouluruuasta säästämisen tulisi olla yhteiskunnan viimeisin vaihtoehto ja vain nälänhädän aikana - jos silloinkaan. Lapsille on taattava lakisääteisesti laadukkainta, ravitsevinta ja tuoreinta ruokaa, mitä saatavilla on. Tämä takaa lasten terveen ja laadukkaan kehityksen sekä kasvun pitkälle tulevaisuuteen!

Maksuton koulutus:
Opiskelun tulee säilyä maksuttomana jatkossakin. Suomalainen vahvuus maailmalla on ollut vahva osaaminen ja ammattitaito. Maksuton koulutus varmentaa motivoituneimpien ja lahjakkaimpien ihmisten pääsyn erikoisaloille perheiden varallisuudesta riippumatta, mikä tukee parhaiten suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ja varallisuutta. Kouluille tulee turvata jatkossa myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta rakentavat tehtävät, eikä aloja tule muutta ainoastaan kaupallisia insituutioita palveleviksi koulutusputkiksi.

Vanhustenhoidon kehittäminen:
Vanhusten perushoitoon tulee keskittää nykyistä enemmän resursseja. Vanhukset eivät saa riittävää perushoitoa ja lähihoitajat laitoksissa ovat ylityöllistettyjä. Resurssien lisääminen perushoitoon pitäisi vanhuksien välttämättömät tarpeet paremmin tyydytettyinä, sekä helpottaisi hoitoalan henkilökunnan työhyvinvointia ja viihtyvyyttä työurilla. Toimiva vanhustenhuolto on yksi tärkeistä hyvinvointivaltion kulmakivistä, josta olemme lipsuneet jo aivan liikaa.

Kansalaispalvelus:

Nykyinen varusmiespalvelus on korvattava tasa-arvoisemmalla, kaikkia Suomen kansalaisia koskevalla kansalaispalveluksella. Sen kesto olisi 1-2x6kk. Koulutusjaksot voi valita eri aselajeista tai siviilikriisinhallinnan osastoista.
1x6kk jakso takaisi aselajin tai kriisinhallinnan perusteet. Toisen 6kk jakson voisi käyttää aselajiin tai kriisinhallintaan erikoistumiseen tai valita toisen peruskoulutusjakson. Palveluksesta voi kieltäytyä suorittamalla 3kk jakson avovankilassa opiskellen tai työskennellen.

Ei mediamaksulle:
Nykyisenä raakaversiona täysin naurettava ehdotus. Mediamaksu muutettava progressiiviseksi, jos on mennäkseen läpi. Paras ratkaisu olisi tukea YLE:n dokumentointitoimintaa suoraan muista veroista kertyvillä tuloilla. Näin maksukyvyn puute ei jäisi tiedon- ja kulttuurinsaannin esteeksi.

Jotta tämä kaikki ei olisi pelkkää puhetta, lupaan lahjoittaa puolet mahdollisesta edustajanpalkkiostani kansalais- ja hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka tukevat yllä kuvailtuja tavoitteita. Näihin kuuluvat ainakin Suomen Punainen Risti, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Kirkon diakoniatyö ja ulkomaanapu, Pelastusarmeija, Suomen Luonnonsuojeluliitto, WWF, Maan Ystävät, Elämä Lapselle ry ja Zeitgeist-liike. Mikäli pääsen eduskuntaan, voit lähettää oman tukihakemuksesi sähköpostiini: olli.soppela@piraattipuolue.fi
Kuvaile kirjeessäsi edustamasi järjestön toimintaperiaatteita, käytännön toimintaa sekä toimintahistoriaa, niin harkitsen järjestönne lisäämistä tuettujen listalle.

Puheista teoiksi ja valoa varjoihin!

14.2.2011

Lompakkodemokratia

Koska kerran neljässä vuodessa tapahtuvat äänestykset ovat mitä ilmeisimmin vain yleisesti hyväksytty vitsi kansanvallasta, olisi hyvä tarkkailla niitä keinoja, joilla ihmiset todellisuudessa vaikuttavat ympäristönsä kehitykseen.

Ihmiset tekevät elämässään suuria valintoja. Se missä kukakin työskentelee, minkälaista arvomaailmaa levittää ympärilleen tai minkälaisia toimia tukee taloudellisella panostuksellaan, ovat kaikki jokapäiväistä todellista demokratiaa. Kaikki nämä osa-alueet ovat yhtä merkittäviä, mutta eniten manipuloituna on taloudellisen panostuksen ohjaaminen.

Ihminen valitsee usein helposti halvimman vaihtoehdon. Näin hän saa eniten, vaikkei ehkä laadukkainta. Mistä tuotteiden hinnat muodostuvat?
Tällä hetkellä tuotteiden arvoon ei ole laskettu mukaan niiden ympäristövaikutuksia, tuotantoketjun "reiluutta", tai hyödykkeiden todellista vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Halvin on usein säätelemättömän kehitysmaan työntekijöitä hyväksikäyttämällä tehtyä, ympäristövaikutukset huomioimatonta tuotantoa. Jos haluaisimme todella tukea talouskasvua ja ihmisten hyvinvointia taloudellisilla kehityksellä, laskelmiin ja verolainsäädäntöön tulisi mitä ilmeisimmin ottaa huomioon tuotannon sekä kulutuksen pitkäaikaiset vaikutukset. Ennen sitä muutosvoima on kolmannen sektorin - vapaaehtoisten henkilöiden ja organisaatioiden lobbauksen varassa. Tilanne on tietysti mitä kestämättömin tältä pohjalta, mutta muutos vaatii valistuneiden kansalaisten joukon, jotka argumentoivat vero- ja lakiuudistukset läpi aina kunnallistasolta EU-tasolle asti. Vanhojen laskelmien ja arvomaailmojen varaan rakennettujen taloudellisten toimijoiden organisaatiot eivät tule kehitystä tekemään ilman lainsäädännöllisiä kannustimia ja kuluttajien asettamia pakotteita.

Todellinen demokratia ja maailman kehityssuunta muovautuvat ihmisten jokapäiväisen käytöksen seurauksena. Äänestäminen on yksi lähes merkityksetön vastuunsiirtotoimenpide, jolla lähinnä pakoillaan omia velvollisuuksia arjen valinnoissa. Jos ihmiset huomaisivat todellisen vaikutusvaltansa ja demokratian lompakkoihin siirretyn luonteen, voisivat jokapäiväiset valinnat olla toisenlaisia.
Jos haluaa oikeudenmukaista, tasa-arvoista ja elinympäristöä ylläpitävää tulevaisuutta, ei ole tehokkaampaa keinoa siihen, kuin tukea kyseisiä arvoja todellisuudessa tukevien yritysten ja organisaatioiden tuotantoa kuluttajana. Nykyisen viherpesun aikakautena markkinavoimat tosin pyrkivät harhauttamaan kuluttajia kauniilla fraaseillaan. Tämän takia tuotewikit, kuluttajansuojapalvelut ja dokumenttien laatijat ovat kultaakin arvokkaampia tietolähteitä ihmisten valintojen ohjaamisessa. Hallinto-organisaatiot eivät voi odottaa jokaisen kuluttajan tutkivan jokaista ostamaansa tuotetta ja sen alkuperää monimutkaisen vyyhdin takaa. Hallinnon tulisi verouudistuksin selventää kestävän kehityksen periaatteisiin nojaavien ja välinpitämättömien tuotantomuotojen erot. Luonnon monimuotoisuutta ylläpitävä ja lisäävä tuotanto tulisi olla aina halvempaa, kuin resursseja tuhoava lyhytnäköinen massatuotanto. Luontoa ylläpitävät tuotantomuodot aiheuttavat myös vähemmän terveyskustannuksia yhteiskunnille. Näitä seikkoja ei vielä oteta huomioon verotuksessa/tuotteiden hinnoissa.

Sitä ennen jokainen ihminen voi omilla ostopäätöksillään lähettää äänestyssignaaleita tuottajille ja tutkijoille siitä, minkälaista maailmaa itse haluavat. Jos pitäytyy maapallon kuntoa vahingoittavissa kansainvälisten suuryritysten halvoissa massatuotteissa, varmistaa paikallisten tuotteiden alasajoa sekä ympäristön saastumista. Jos taas on valmis panostamaan pienen osan tuloistaan luonnonmukaiseen, myrkyttömään ja lähellä hoidettavaan tuotantoon, vahvistaa alueiden omavaraisuutta, tuotteiden laatua ja elämän perusteiden säilymistä seuraaville sukupolville. Samalla mukautuu itse siihen väistämättömään kehityskaareen, jonkaa ihmiskuntana kohtaamme matkalla kohti tasapainoista talouden ja teknologian yhteistyötä.

Jokapäiväiset valinnat ovat todellista demokratiaa. Vastuunsiirto parlamentille on vain promille siitä vallasta, jota jokaisella ihmisellä on tulevaisuuden kohtalon muovaamisessa. Pidä huolta valppaudestasi oman tahtosi suhteen!

27.1.2011

Terveen Järjen Renessanssi

Elämme hyvin mielenkiintoista aikaa. Samalla kun ihmiskunta ja sen potentiaali jatkavat eksponentiaalista kasvuaan, meillä tuntuu olevan ongelmia yhteisymmärryksen saavuttamisessa meitä kaikkia koskevissa asioissa. Yhdessä keräämillämme luonnonvaroilla, tiedoilla ja energiaresursseilla voisimme muokata planeetastamme lähes minkä tahansa utopian replikaation. Silti tuntuu siltä, että elämme saasteiden, syöpien, epätoivon ja keskinäisen kaunan aikaa edelleen. Tämä ns. "egon aikakausi" saa meidät kilpailemaan keskenämme, tuntemaan yksinäisyyttä ja harhauttaa meidät siitä puhtaasta onnellisuudesta, johon synnymme. Näemme välttämättömät tosiasiat uhkina ja kauhistelemme niistä päissämme jonkinlaisia demoneita. Egoismin itseään tuhoavien mekanismien vuoksi näemme maailman kylmänä ja karuna taistelutantereena, jossa voimme voittaa vain kyynärpäiden ja tunteettomuuden avulla. Mutta mitä me voitamme?

Ollessamme maapallon elämänä kaikki toisiimme vaikuttava yhtenäinen organismi, käden ei tarvitse voittaa jalkaa, eikä nenän korvia. Meillä kaikilla on oma paikkamme yhtenäisyydessämme, eikä meidän tarvitse taistella toisiamme - toisin sanottuna itseämme - vastaan saavuttaaksemme omalle egollemme vahvempaa asemaa. Jos kädet kuristavat itseltään pään pois ja koko organismi luhistuu, eivät kädet ole yhtään sen enempää voittajia. Avain on sulava, välittävä ja harmoninen yhteistyö eri osien välillä.

Erinäiset näennäiset häiriöt, ongelmat, uskonnot, arvot ja ismit ovat omaa hetkeään palvelevia oivalluksia, jotka vanhenevat väistämättä. Ne kehittävät ymmärrystä kohti monimutkaisempia kokonaisuuksia aikansa, mutta ne eivät ikinä kuvaa kokonaisuutta tai totuuksia murto-osaa enempää. Siksi näitä ilmiöitä on erittäin tärkeää hyödyntää kohti ymmärryksen laajentumista, mutta niistä pitää osata päästää irti, silloin kun ne ovat uusien oivallusten ja kehityksen tiellä.

Tällä hetkellä yhtenäinen kehomme kohtaa monia uhkia. Kehittelemämme ja ostamamme kemikaaliset myrkyt, yliprosessoitu ruoka ja kiireiset elintavat karsivat omaa terveyttämme, hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme. Olemme asettaneet näiden perusasioiden edelle kuvitteellisia teorioita, titteleitä, materiaalisia statussymboleita ja muita turhanpäiväisyyksiä, jotka vahvistavat haitallisen ylisuureksi kasvaneen egon asemaa. Emme harhaudu vain omasta onnellisuudestamme, vaan annamme eteenpäin perintöä, joka hankaloittaa tulevien sukupolvien roolia nautinnollisen elämän ylläpitämisessä.

Puhdas vesi, puhdas ruoka, puhdas hengitysilma - niistä on onnellinen ihminen tehty. Meidän täytyy havahtua siihen tosiasiaan, että näitä kolmea peruselementtiä uhraamalla emme voi tulla yhtään onnellisemmiksi. Voimme nähdä materiaalihutun verhon taakse ja nauttia kaikesta siitä elinvoimasta sekä potentiaalista, joita yksilöinä ja ennen kaikkea yhdessä omaamme. Karsimalla elämän perusedellytyksiä harhaisessa ristiretkessämme kohti oman egomme täyttymystä, teemme itsestämme sokeita ja onnettomia elämän todelliselle kauneudelle.

Solun vahvuudet kehittyneempien organismien muodostumissa ovat solujen valtava kapasiteetti, mutta ennen kaikkea se herkkyys jolla ne kommunikoivat keskenään, tekevät yhteistyötä ja havaitsevat ympäristön luomat väistämättömät muutostarpeet. Ihminen ihmiskunnan soluna kaipaa näitä samoja ominaisuuksia palvellakseen kokonaisuuden kehittymistä entistä enemmän tuntevaan, havaitsevaan ja tiedostavaan suuntaan.

Me olemme ne solut jotka muodostavat tämän kehon tällä hetkellä, tässä ympäristössä. Meidän tehtävämme on olla herkkiä ja rehellisiä siitä, mitä meidän tulee tehdä kehon hyvinvoinnin ja terveyden kannalta. Unohtaa egoismimme ja harhaluulomme siitä, että olisimme jotenkin erillisiä yksilöitä valtavassa kokonaisuudessa. Kun omatuntomme huutaa tekemään rakentavampia valintoja, kun korvamme eivät suostu uskomaan syvältä sisimmästä sattuviin egon valheisiin, kun silmämme näkevät monimuotoisuuden kauneuden ympärillämme - tiedämme olevamme oikealla polulla. Solun ei tarvitse yksin tietää mihin keho liikkuu. Se tekee oman tehtävänsä mahdollisimman hyvin ja rakentavasti, pitää itsensä terveenä nauttien joka hetki omasta olemassaolostaan. Viestittäen ympärillä oleville soluille havainnoistaan ja jakaen sitä valtavaa energiatulvaa, joka siitä virtaa jatkuvasti läpi. Näin tehden kehosta toimintakuntoisen ja terveen.

Rakkautta ja myötätuntoa kaikille!

3.1.2011

Zeitgeist - Moving Forward näytökset Suomessa

Uuden Zeitgeist-elokuvan maailmanensi-ilta lauantaina 15.1.2011. Alla lista Suomessa järjestettävistä näytöksistä.

Helsinki
Päivä: 15.1 (Lauantai)
Aika: klo 18
Paikka: Bio Rex Lasipalatsi
Osoite: Mannerheimintie 22-24
Salin koko: 687 paikkaa
Liput: 6,50 euroa. Lipun voi ostaa täältä. Ennakkoon lippuja saa myös Lasipalatsin LippuRexistä. Ovella lipunmyynti alkaa klo 17:30 näytöspäivänä.
Kontakti: Henry Brade, henry.brade(at)gmail.com, 0415014485.

Espoo
Päivä: 17.1 (Maanantai)
Aika: klo 18
Paikka: Kino Tapiola
Osoite: Mäntyviita 2
Salin koko: 194 paikkaa
Liput: 5 euroa. Lipun voi ostaa täältä. Ennakkoon lippuja saa myös Lasipalatsin LippuRexistä. Paikanpäällä lipunmyynti alkaa 7.1 ja lippuja saa näytöksen alkuun saakka.
Kontakti: Henry Brade, henry.brade(at)gmail.com, 0415014485.

Turku
Päivä: 15.1 (Lauantai)
Aika: klo 15
Paikka: ML Media Liv AB
Osoite: Humalistonkatu 7 A
Salin koko: 600 paikkaa
Liput: Tämä on ilmaisnäytös, riittää kun tulee paikalle.
Kontakti: Ilkka Suominen, moonshiner79(at)gmail.com, +358504876695.

Tampere
Päivä: 15.1 (Lauantai)
Aika: klo 18
Paikka: Hällä-näyttämö
Osoite: Hämeenkatu 25
Salin koko: 220 paikkaa
Liput: 5 euroa. Lipun voi ostaa täältä. Lippuja saa myös ovelta näytöspäivänä klo 17:30 eteenpäin. Ennakkoon lippuja saa nettimyynnin lisäksi Anttilasta, Puutarhakatu 10.
Kontakti: Ilmari Peltoniemi, ilmari.peltoniemi(at)pp1.inet.fi, 0405182402.

Oulu
Päivä: 15.1 (Lauantai)
Aika: klo 18
Paikka: Tietomaan elokuvateatteri
Osoite: Nahkatehtaankatu 6
Salin koko: 210 paikkaa
Liput: 5 euroa. Lipun voi ostaa ovelta klo 1730, ennakkovarauksia voi tehdä täältä. Ennakkovaraukset tulee noutaa viimeistään klo 1745.
Kontakti: Joonas Sten, joonas.sten(at)gmail.com, 0405223324.

Paimio
Päivä: 23.1 (Sunnuntai)
Aika: klo 12
Paikka: Paimion Kaupungintalon auditorio
Osoite: Vistantie 18
Salin koko: 153 paikkaa
Liput: Tämä on ilmaisnäytös, riittää kun tulee paikalle.
Kontakti: Mikko Laakso, okkim.oskaal(at)kolumbus.fi, +358505889866.

Lahti
Päivä: 23.1 (Sunnuntai)
Aika: klo 15
Paikka: Kino Iiris
Osoite: Saimaankatu 12
Salin koko: 101 paikkaa
Liput: Tämä on ilmaisnäytös, riittää kun tulee paikalle.
Kontakti: Eetu Karioja, Eetu.Karioja(at)Gmail.com, 0407161988.

Rovaniemi
Päivä: 19.1 (Keskiviikko)
Aika: klo 18
Paikka: Kahvila Kauppayhtiö
Osoite: Valtakatu 24
Salin koko: 50 paikkaa
Liput: Tämä on ilmaisnäytös, riittää kun tulee paikalle.
Kontakti: Joonas Sten, joonas.sten(at)gmail.com, 0405223324

Pori
Päivä: 25.1 (Tiistai)
Aika: klo 18
Paikka: Kulttuuritalo
Osoite: Annankatu 6
Salin koko: 100 paikkaa
Liput: Tämä on ilmaisnäytös, riittää kun tulee paikalle.
Kontakti: Terhi Tommikoski, terboint(at)hotmail.com.

Hyvinkää
Päivä: 15.1 (Lauantai)
Aika: klo 15
Paikka: Hyvinkään kauppaoppilaitos
Osoite: Kauppalankatu 18
Salin koko: 50 paikkaa
Liput: Tämä on ilmaisnäytös, riittää kun tulee paikalle.
Kontakti: Dimi Laine, dimthor@gmail.com, 0400508097.