15.6.2009

Patenttijärjestelmän heikkoudet

Kun ihminen patentoi jonkin muodon, keksinnön, tuotantomenetelmän tai teoksen, tämä itseasiassa rajoittaa kaikkien maailman muiden ihmisten mahdollisuuksia keksiä tai tehdä samanlaisia ratkaisuja ongelmiensa korjaamiseksi. Jokainen patentti vie muilta oikeuden hyödyntää samaa tietoa. Tiedon rajoittamisen ja yksityistämisen ei missään nimessä pitäisi olla kenenkään, paitsi epätasa-arvoa ja nwo:ta tavoittelevien paskiaisten heiniä.
Jos tieto ja kulttuuri olisi vapaata, kehityspohja uusille keksinnöille olisi jatkuvasti nykyistä parempi ja lisäksi kasvaisi kokoajan. Mm. yliopistoilla ja akateemisella maailmalla yleensä on valtava rooli lääkekehityksessä, mutta käytännössä esim. Suomessa veronmaksajat rahoittavat akateemisen tutkimuksen, yksittäinen uuden keksinnön tehnyt henkilö tai porukka myy löytönsä jollekin lääkemonopoleista ja tämän jälkeen firma omistaa kaikkien kaikki oikeudet ikinä käyttää tätä keksintöä elämänlaatunsa parantamiseksi. Ja sillä jos jollain saa perkeleesti hilloa, kun ihmiset on hädässä.
Nykyinen patenttijärjestelmä ajaa kapitalististen monopolien monopolisoitumista entisestään. Pienyrittäjillä ei ole kohta enää minkään näköistä saumaa kilpailla juuri millään alalla monopolien kanssa, näiden omistaessa suurimman osan alan patenttioikeuksista ja tuotantokoneistosta. Se minkälaisiin tragedioihin tämä on johtanut mm. uusiutuvien energiamuotojen kehittämisessä tai lääketeollisuudessa on JÄRKYTTÄVÄÄ!
Suuret öljy-yhtiöt ovat jo kahden vuosikymmenen ajan ostaneet lähes kaikki toimivimmat ja tärkeimmät kehitysaskeleet uusiutuvien energiamuotojen kehityksessä. Maailma huutaa jatkuvasti uusia vaihtoehtoja öljylle mustan kullan kallistuessa, mutta öljy-yhtiöt luonnollisesti istuvat patenttiensa päällä ja kynyttävät kalliista kartelliöljystä vielä kaiken sen, mitä mahdollista. Ihmisten hyvinvointi, luonnon puhtaus, energian uusiutuvuus tai mikään paitsi neljäsvuosikatsauksen parantaminen ei tule kyseeseen rahasokeassa liskoilussa. Tämän kehityksen "panttauksen" mahdollistaa patenttijärjestelmä.

Kansainvälisellä laajalla yhteistyöllä saatiin kehitettyä lääke tämän hetken tuhoisinta, HI-virusta ja sen esimuotoa AIDSia vastaan. No mutta kappas kappas, suuri lääkemonopoli sluibaili asianajaja-armeijallaan patenttioikeudet itselleen (vaikka itse kallis kehitystyö ei lainkaan ollut pelkästään tämän yrityksen käsissä). Nyt siis vaikka ainesosat ja niiden suhde sekä valmistusmenetelmä tiedetään (ja lääkkeen teko on itseasiassa todella halpaa kehittelyn valmistuttua), kukaan ei saa koittaa auttaa tai parantaa maailman HIV-tilannetta, sillä se on tämän yrityksen "yksinoikeus", eikä Afrikasta ole useinkaan mahdollisuuksia repiä lääkkeistä montaa sataa prosenttia voittoa. Joten kuolkoon ja kärsiköön monopolin päättäessä kukaa saa elää ja millä hinnalla. Kiitos patenttijärjestelmän.

Tiedon omistaminen ja panttaaminen pitäisi sivistyneessä tietoyhteiskunnassa olla ehdottomasti kiellettyä. Se hidastaa ihmiskunnan kehitystä ja luo pahoinvointia ympäri maailmaa.

Vielä loppuesimerkkinä: Mitä olisi tapahtunut maailman musiikkikulttuurille, jos jokin suuriyritys (esim Sony) olisi saanut patenttioikeudet kitaran muotoon ja käyttötarkoitukseen ja täten estänyt kymmenien tuhansien kitarakäsityöläisten työnteon ja satojen tuhansien kitaroiden päätymisen muusikoille. Onneksi kitaraa ei saatu patentoiduksi, kuten ei pitäisi muutakaan kulttuuria tai tietoa saada.

------------------------------------------------------------------------------------------------

anomalia @ tiede-foorumi says:
Tuntuuhan se aina epämiellyttävältä, jos haluamaansa asiaa ei saakaan ilmaiseksi vaan joutuu maksamaan ja vielä omilla rahoillaan. :shock:

Ihanneyhteiskunnassa verotkin laitettaisiin valtion maksettaviksi.

------------------------------------------------------------------------------------------------

Onhan se aina epämiellyttävää, kun yhteisin ponnisteluin, yhteisin valtiollisin koulutussijoituksin ja yhteisen kulttuuri- ja tiedeperinnön kehitelmät yhteisiin ongelmiin saakin ostaa yksityinen taho vain itselleen. Ei kyseessä ole mitenkään se, että minun pitäisi saada haluamani ilmaiseksi, vaan että kaikki ihmiset saisivat käyttää ihmiskunnan useiden tekijöiden panostuksesta kollektiivisesti kehittynyttä tietoa ja kulttuuria vapaasti uuden tiedon ja kulttuurin kehittämiseksi. Nyt monopolit saavat ostaa oikeudet kaikkeen ja asianajaja-armeijat miljardikorvauksineen syöksevät oikeudenkäynneissä yksittäisiä yrittäjiä velkavankeuteen. Suuryritykset istuvat patenttien päällä ja käyttävät niitä tasan silloin, kuin se heidän markkinastrategiaansa sopii. Näillä strategioilla ei ole mitään tekemistä ihmisten hyvinvoinnin kannalta yleensä, vaan firman kassan kartuttamisen kanssa. Ne tahot jotka haluaisivat käyttää tietoa tai kulttuuria hyvinvoinnin luomiseen kaikille epäkaupallisissa tarkoituksissa, laitetaan varaskusipääidiootti -leiman alle ja korvauvastuuseen miljardööreille.
Patenttioikeudet ajavat hyvin pienen ryhmän etua nykyisessä maailmassa, jossa tietoyhteiskunnan vapauttamisella saataisiin huomattavasti rakentavampia tuloksia.

Pieni heitto taas loppuun. Onko kiva tietää, että potentiaalinen pandemia olisi aika ikävä isku kaikille kansantalouksille. Jos tämä potentiaalinen tauti jossain kohtaa kehittyy leviämään ihmisestä toiseen ja muodostuu pandemiaksi, kuinka turvallista onkaan tietää että yksi lääkefirma omistaa patentin tämän ihmiskuntaa mahdollisesti uhkaavan taudin torjuntalääkkeen valmistamiseen. Ja siihen riitti se, että he sattuivat ostamaan ensimmäisenä kaavan ensimmäiseltä tutkijaryhmältä, jotka saivat eristettyä rokotteen. Tästä eteenpäin muiden tutkimustyö tai lääkkeen valmistus on kiellettyä, ellei käytetä taas ties kuinka paljon aikaa ja rahaa muokkaamaan metodia patenttilakia kiertäväksi. Kiitos patentit.

9.6.2009

Kansallispankki

Vaikka tämä on tuorein kirjotukseni toistaiseksi, tämä on myös prioriteettilistallani alimmaisena, sillä en vielä ymmärrä täysin kaikkien talousmekanismien vaikutuksia tosiinsa. Vain ajatuksenvirtaa, älä tuohdu liikaa:



Ärkele! Mksi me maksamme yksityisille rahanpainolafkoille kamalia korkoja lainoista, kun voisimme ihan yhtä hyvin omalla talousosaamisellamme pyörittää taloutta ilman lisäkuluja? Suomen liittyminen EMUun vei Suomelta kaikki oikeudet kontrolloida omaa valuuttapolitiikkaansa, sekä ohjasi pankkitoiminnasta kerätyt korot yksityisiin EKP:n pyörittäjien taskuihin. Semmoinen on aika turhaa vedätystä.
Jatkuva lamojen ja velkavankeuksien kierre tulee jatkossakin eteen väistämättä, jos pankkitoiminta jätetään edelleen yksityisiin käsiin. Sen sijaan tulisikin irrottaa Suomi euroalueesta, perustaa taas Suomen Kansallispankki uuden hinnoitellun valuutan rinnalle. Suomen kansallispankin tehtävä olisi turvata kansalaisten omaisuus, sekä lainata taloudellisiin investointeihin rahaa ILMAN korkoa. Näin välttämättömät ylivelkaantumisen kierteet pankkiireille saataisiin estettyä ja ihmiset pääsisivät paljon tehokkaammin nauttimaan tekemänsä työn hedelmistä.

Nyt ollaan EKP:n ja IMF:n alaisia työmyyriä ja jo valmiiksi hamstratun rahan suuntaan (nykyiset keskuspankit) ovat suuri osa tuotoista menneet ja tulevat jatkossakin menemään ellei käytäntö muutu.

911

Mitä tapahtui?

Pahikset hyökkää Paratiisiin. Mitä siitä seuraa?
Satoja tuhansia ihmisiä siis lähdetään täysin humanitaarisen avun nimissä tappamaan tuhansien kilometrien päähän, onhan se täysin selkeä juttu. Ehkä intressit olivatkin jossain muualla.. voin valottaa vähän niitä täysin selkeitä yhteyksiä suuryritysten ja poliittisten päättäjien välillä, jotka motivoivat poliittisia päättäjiä tekemään suuryritysten (ei ihmisten) kannalta tuottoisia päätöksiä. Mm. se, että USA:n veronmaksajien rahoilla ostetaan (yksityisiltä) asefirmoilta sadoilla miljardeilla aseita rahoittaa suoraan asefirmojen osakkaiden tilejä. Ja kuinka yllättävää, mm. näiden yritysten osakkeenomistajia ja yritysten hallitusten puheenjohtajia löytyi Bushin hallinnosta. Halliburton on suuri rakennusfirma jenkeissä. Dick Cheney, joka määrätietoisesti ja järjestelmällisesti valehteli USA:n varapresidenttinä mm. Irakin joukkotuhoaseista ja lobbasi sotaa valheilla ja propagandalla on vaihtelevasti - yllätys yllätys - Halliburtonin osakas ja hallituksen jäsen. No kun jenkit olivat jyräyttäneet veronmaksajien miljardeilla koko Irakin infrastruktuurin käyttökelvottomaksi, antoi maailmanpankki omistajineen törkyiset jälleenrakennuslainat Irakin kansalle. Kuinka ystävällistä. Halliburton ja muut jenkkiläiset (yksityiset, Bushin hallituksen kanssa diilit tehneet) rakennus-, energia- ja vartiointifirmat ottivat kaiken lainarahan itselleen ja rakensivat Irakiin infrastruktuuria. Mitä tästä kaikesta seurasi? Yhdysvaltain kansa jäi kantamaan harteillaan satojen miljardien lisävelkaa sodasta yksityisille pankkiireille, jotka rahoittivat yksityisten ase- ja rakennusfirmojen voitot. Irakin kohtalo? Täysin sama. Kymmenien, ellei satojen miljardien jälleenrakennuslasku (joka meni sodan suunnittelijoiden taskuun) jää Irakin kansalle maksettavaksi ja näin se on velkavankeudella saatu yhdeksi uudeksi maailmanpankin (USA:n) siirtomaavallaksi, joka on sopimuksien kautta täysin yhdysvaltalaisten korporaatioiden omistuksessa.

Koko sota on hyödyttänyt hyvin pientä eliittiä. Muu maailmanpankin ja Irakin sodasta hyötyneiden suuryritysten kansainvälinen toiminta on muutenkin hyvin kyseenalaista ja epäeettistä, joten en ymmärrä mikä tässä yhtälössä on niin vaikeaa niellä.

Yhdysvaltain armeijan tuhokapasiteetilla 911 olisi helposti voitu estää.
Yhdysvaltain tiedustelun tehokkuudella 911 olisi voitu helposti estää.
WTC7 (kuten tornitkin) räjäytettiin. Nanotermiitin jäämiä on löydetty tuhoalueen näytteistä ja lisäksi "puolueeton" ja virallinen 911-raportti ei edes yritä tieteellisesti tai puolueettomasti valottaa eri teorioita tornien kaatumisesta, vaan jättää hyvin olennaisia ja tärkeitä faktoja huomiotta, eikä edes yritä selittää WTC7:n sortumista.
Mielestäni moinen raportti ei ole validi, vaan luotu tukemaan 911 ympärille suunniteltua strategiaa. Monet oikeasti puolueettomat tahot ovat yrittäneet selvittää todellisia romahduksen todellisia tapahtumia ja useat tutkimustulokset ovat vahvasti ristiriidassa virallisen selostuksen kanssa.

Olennaista ei edelleenkään mielestäni ole se, kuka nimenomainen taho toteutti iskut. Iskut olisi voitu estää, jos näin olisi haluttu, mutta kuten jälkimyrskystä voimme nähdä, iskut olivat kuin "taivaan lahja" (sattumaa tai ei) Bushin hallituksen sotaisalle terroristipropagandapolitiikalle. Ja tämä politiikka oli jo valmisteltu ennen iskua.
Sota on aina tuhoisaa, ihmiskuntaa takaisin kivikaudelle ajavaa, turhaa, pienen eliitin rikastumista ajavaa suuren massan törkeää hyväksikäyttöä ja harhaanjohtoa. Olkoonkin, että muutama aavikon huonosti koulutettu pilotti olisi saanut iskut aikaiseksi, se mitä niiden jälkeen on tapahtunut; suoranainen valehtelu ja propaganda (mm. Irakin ja Iranin joukkotuhoaseista), ihmisoikeuksien kaventaminen ympäri maailmaa (patriot act), kuolonuhrien ja kärsimyksen lisääntyminen maailmassa (uudet järjestetyt sodat) ja kansojen köyhtyminen korporaatioiden rikastuessa ovat kaikki Yhdysvaltain uusliberaalien poliitikkojen ja suuryritysjohtajien lobbaamia tavoitteita, eikä heitä todellakaan voi pitää syyttöminä maailman nykyiseen kaoottiseen ja epätasa-arvoiseen tilaan.

Tieto ennen taaloja

Ole aina erittäin kriittinen. Hanki paljon tietoa, monesta eri lähteestä, jäsentele tietosi ja opi ymmärtämään oikeat totuudet, lukemaan rivien välistä. Hanki tietoa monesta eri lähteestä.
Koskien kaikkia asioita, valtamedia tai suurin osa ihmisistä ei todellakaan ole aina oikeassa. Älä ikinä tuuduttaudu uskomuksiin, joista et todella tiedä. Ole joko tietämättä, tai tiedä. Älä luule ja julista sitä totuutena.
Miksi edes kerätä tietoa?

Elämän aikana voit hamstrata ja taistella omaisuuden eteen, hankkia valheellisia onnistumisentunteita tai tyytyväisyyttä materiasta, mutta tämä on vain itsensä huijaamista. Onnellisuus ei todellakaan tule ostetuista tavaroista, vaikka meille kuinka sitä uskoteltaisiin. Mitä vähemmän ihmisellä on, sen pienemmästä hän tulee iloiseksi. Mitä enemmän ihmisellä on, sitä enemmän hän tarvitsee lisää, jotta tulee tyytyväiseksi. Ihminen jolla ei ole ruokaa tulee iloiseksi, kun saa leivänkannikan ja auringonsäteen poskilleen. Ihminen jota ei rakasteta tulee iloiseksi, kun joku ottaa kädestä kiinni ja hymyilee. Mutta kun on jo kaikkea, kun on jo liikaa, kun on ahne, ei enää mikään tuo enää todella samaa vahvaa elämänilon tunnetta.
Myöskään mikään, mitä olet saanut kerättyä elämäsi aikana ei kehitä sinua ihmisenä, ei tuo terveyttä, eikä todellista ymmärtämystä asioiden todellisesta laidasta.

Tieto lisää ymmärtämystä. Välinpitämättömyys asioita kohtaan johtuu usein tietämättömyydestä. Välinpitämättömyys johtaa jatkuvaan vääryyteen ympäri maailmaa ja vääryys muuttuu inhimilliseksi kärsimykseksi - tälläkin hetkellä.

Elämän tarkoitusta ei kukaan tiedä varmasti, mutta ainakaan kenellekään ei tee pahaa ottaa asioista selvää. Monen asian todellinen laita on aivan muuta, kuin mitä meille kerrotaan ja minkä me hyväksymme. Tieto lisää tietämystä myös omista mahdollisuuksistasi, paikastasi tässä maailmassa ja siitä, minkälainen vaikutus sinulla on eri asioihin. Tämä kehittää sekä itsetuntemustasi että toimintaasi.

Viihteeseen ja pullamössöön on helppoa hukkua, mutta pelkästään niihin tyytymällä et kuoltuasi edes tiennyt missä elit, mitä teit, mitä olisit voinut tehdä, tai minkä takia edes olit olemassa. Sinua myös kusetetaan huomattavasti vähemmän, kun tiedät miten asiat oikeasti ovat. Aiheutat myös paljon vähemmän vahinkoa lähimmäisillesi ja ympäristölle tietäessäsi mitä teet.

Vapaata taidetta

Suomessa on pitkään pidetty kiinni vanhanaikaisesta nollatoleranssinäkemyksestä myös laittoman taiteen suhteen. Laittomaksi taiteeksi luokitellaan kaikki visuaalinen toteutus, jota ei ole tehty kiinteistön omistajan luvalla. Suurin osa näistä teoksista tulee kaupunkien ja valtioiden omistamiin rakennuksiin, siltoihin, aitoihin ja kuljetusvälineisiin. Ilmiöllä näyttää olevan hienon ilmaisen taiteen lisäksi myös varjopuolensa, kun vihaisen näköistä sotkemista ilmestyy katukuvaan. Mistä sitä tulee?

Useat katu- ja graffititaiteilijat ovat omistaneet enemmän tai vähemmän koko elämänsä, omaisuutensa ja tulevaisuudenmahdollisuutensa vapaalle, kaikille ilmaiselle ja julkiselle taiteelle. Niin taidevarusteet, työstä käyvä taiteilu, sakot, yksityisyyden menetys kuin vahingonkorvauksetkin ovat iso energian ja rahan menoerä taiteilijan elämässä. Jos tästä huolimatta taiteilija näkee mielekkääksi tehdä taidettaan, hänen tulee olla hyvin omistautunut ja yleensä jo tässä kohtaa melko lahjakas. Nollatoleranssin periaate on kuitenkin puhdistaa kaikki (ennen kaikkea hienot, värikkäät tai näyttävät) teokset pois, ennen kuin niitä ehtii kukaan nähdä. Sotkut voi jättää pidemmäksi aikaa, koska ne antavat negatiivista kuvaa laittomasta taiteesta, hienot teokset jotka puoltavat toiminnan kauneutta koitetaan hävittää mahdollisimman nopeasti - kustannuksista huolimatta. Ja nämä kustannukset mm. Helsingissä on jo 10 vuotta kerännyt yksityinen ja väkivaltaisesta käytöksestä usein syytetty puhdistus-/vartiointifirma (ent. FPS, nykyinen OTSO), joka ei ole hetkeäkään ajatellut kaupungin viihtyvyyttä, vaan keskittynyt luomaan negatiivista mielikuvaa katutaiteen ympärille, jotta he voisivat jatkaa rahakasta toimintaansa veronmaksajien rahoilla. Nimenomaan hienojen teosten poisto ja sotkujen jättö tuovat tälläistä mielikuvaa ja kusetuspolitiikka saa jatkua.
Osa syrjäytetyistä taiteilijoista purkaa agressiotaan hienojen teosten tuhoamisesta tekemällä "toivottuja" sotkuja, jotka jätetään pidemmäksi aikaa ihmisten riesaksi.
Hienot värityöt eivät ole loppuneet, menkää vaikka Helsingin Suvilahteen katsomaan satoja taiteilijoita työssään (ja hienoja töitä ovatkin!). Ongelma on se, että nollatoleranssipolitiikka koittaa mustamaalata laitonta taidetta sen sijaan, että pyrkisi poistamaan epämiellyttävät teokset ja säilyttämään viihdyttävät kulttuuriteot. Onneksi nollatoleranssin aikakausi alkaa olemaan ohi uuden sukupolven noustessa päättämään asioista.

Perintöasetus

En lähde filosofiselta tai lakipykälälliseltä pohjalta perustelemaan sitä, kuinka oikeutettu perintövero on. Mielestäni se vain on yhteisöllisyyden ja ihmisten tasa-arvon takaamisen kannalta pakollinen.
Asuntojen, maatilojen, pienen kiinteän omaisuuden tai pienyritysten siirtyminen sukupolvelta toiselle ei tulisi olla valtion näkökulmasta kiinnostavaa. Tälläisiä eriä, joista on verot maksettu ja jossa omaisuuden määrä pysyy kohtuuden rajoissa ei tulisi enää verottaa seuraavaa sukupolvea. Vanhemmat ovat nähneet vaivaa jälkikasvunsa hyvinvoinnin eteen, eikä siitä tarvitse erikseen rangaista.
Mikäli omaisuuden määrä on kuitenkin huikea, tulee todella miettiä kuinka pitää hyvinvointi ison joukon saavutettavissa sen sijaan, että rahan luokse tuleva raha kerääntyisi "aatelissuvuille". Miljoonien omaisuuksista puhuttaessa on täysin kohtuullista valtion kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin kannalta rajoittaa kaiken omaisuuden kertymistä pienelle eliitille. Tästä syystä perintöveroa tulisi kiristää yläpäästä, mutta poistaa se esim. alle 100 000 omaisuudesta.

Huumeet lailliseksi

Nykyisin lainsäädäntö kieltää osan ihmisten käyttämistä substansseista. Kiellettyjen aineiden valmistuksesta, myynnistä, hallussapidosta ja jopa käytöstä rangaistaan. Osa kielletyistä aineista on vaarallisempia kuin lailliset, osa vaarattomampia. Lääketiede ei olekaan tällä hetkellä se mittari, millä aineita luokitellaan lääkkeiksi, päihteiksi tai huumeiksi. Luulo- ja asenneilmapiiri ohjaavat epärealistisilla mielikuvillaan tämän päivän politiikkaa.
Jos tutkijoille annettaisiin mahdollisuus tutkia substanssien vaikutuksia vapaaehtoisten avulla, todelliset riskit, lääketieteelliset hyötymahdollisuudet ja sosiaaliset vaikutukset saataisiin kartoitettua huomattavasti tehokkaammin. Myöskään laittomien aineiden käyttäjiä ei tarvitsisi syrjäyttää yhteiskunnasta pakkokeinojen avulla, vaan heidät voisi integroida heille sopivaan osaan yhteiskunnassa ja tarjota heille päihdehoitoa, jos käyttäjä itse tai ympäristön näkemys vaativat sellaista. Yhtä absurdia kuin poistaa nykyistä huumeongelmaa käyttäjiä rankaisemalla, olisi sakottaa alkoholisteja joka kerta kun he koittavat saada alkoholia tai käyttävät sitä. Myös kotietsinnät, rikosrekisterileimat, linnareissut ja omaisuudenmenetykset olisivat varmasti omiaan parantamaan myös alkoholistin oloja. Jeeeeep... Tätä naurettavaa politiikkaa kuitenkin toteutetaan käytännössä joka päivä vieläkin nykysuomessa laittomien päihteiden käyttäjien suhteen, niinkin häpeällistä kuin tämä hölmöys on.
Huumeet kontrolloidusti verolle, tieto todenmukaiseksi ja vapaaksi. Laillisten huumeiden verot tulisi asettaa sille tasolle, että ne kattaisivat tarvittavat hoitotoimenpiteet ongelmatapauksille. Nyt miljardit ympäri maailmaa valuvat rikollisliigojen käsiin samala kun yhteiskuntien kuuliaiset veronmaksajat joutuvat maksamaan niin ihmisten valvonnasta, syrjäyttämisestä kuin huumehoidoista.
Tutkimus vapaaksi! Päihteet ja lääkkeet asiantuntijoiden käsiin ja verollisiksi, pois rikollisista ja moraalittoman raha-ahneista rikollispiireistä! Päihdeongelmaisille hoitoa eikä rangaistuksia!

Itse olen menettänyt monta kaveriani epätasalaatuisille huumeille, rikollisliigojen moraalittomalle toiminnalle ja yhteiskunnan syrjäyttämisen oheisilmiöille. Haluaisin että se aika olisi jo ohi sivistyneessä Suomessa.

Portugalin dekriminalisaatiokokeilu positiivisin tuloksin: http://masinoija.wordpress.com/category/huumelainsaadanto/

Kansalaispalvelus käytäntöön!

Koska nykyinen maailmantilanne näyttää siltä, ettei aseellinen uhka ole suurin riski Suomen turvallisuudelle tällä hetkellä, miten miljardeja syövän armeijan voisi saada hyödyllisempään käyttöön?
Armeijan kokonaan poistaminen ei varmasti tule kysymykseen luonnollisten nationalististen ihanteiden omaavien kansalaisten keskuudessa. Siihen en nyt pyrikään. Mietin vain, kuinka yhteiskunnalle älyttömän kalliin armeijan voisi saada hyötykäyttöön myös rauhan aikana, kuinka asepalveluksen eri vaihtoehdot saataisiin mahdollisimman tasa-arvoisiksi ja kuinka armeijaa voitaisiin alkaa kehittämään myös muiden katastrofien, kuin sodan torjumisen varalta.

Malli on hyvin yksinkertainen. "Kansalaispalvelus" koskisi jokaista täysi-ikäistä suomalaista. Se koostuisi kahdesta 6kk jaksosta, eli kestäisi kaikilla tasapuolisesti yhteensä vuoden. Koulutusaksot voisi itse valita vaihtoehdoista.

ASEPALVELUS:
Nykyisen kaltainen normaali asepalvelus ja maanpuolustukseen kouluttautuminen. Yksi 6kk jakso vastaisi sotilaan peruskoulutusta. Laajemman tai yksityiskohtaisemman aselaji- tai johtamiskoulutuksen haluava valitsisi kaksi 6kk asepalvelusjaksoa.

SIVIILIPALVELUS:
Sisältäisi nykyisen kaltaisen peruskoulutusjakson ensimmäisen siviilipalvelusjakson alussa. Tavoitteena hankkiutua yhteiskunnan toiminnalle hyödylliselle sektorille töihin, avittaa yhteiskunnan toimintaa ja kerätä työkokemusta.

KATASTROFIPALVELUS:
Jakson ensimmäisellä osalla osallistujat koulutetaan erilaisiin yksinkertaisiin tarpeellisiin tehtäviin. Ensiapu- ja palontorjuntakurssit sekä öljyntorjuntatehtävät tärkeimpinä. Syventävällä toisella jaksolla osallistujat koulutetaan tehtäviin ja laitteiden käyttöön syventävämmin, sekä koulutetaan ihmisiä johtamaan mm. evakuointeja ja alueiden eristyksiä katastrofin sattuessa.

PALVELUSTA KIELTÄYTYMINEN:
Jos joku vaihtoehdoista huolimatta pitää epäoikeudenmukaisena kansalaispalvelukseen pakottamisen, tuomittaisiin hänet vankilaan nykyisen käytännön mukaan. Vankilassa tyhjäntoimittamisen sijaan kuitenkin tarjottaisiin koulutusmahdollisuuksia henkilön koulutustasosta riippuen, esimerkiksi omatoimisina ammattikoulu- tai lukiokursseina, tai esimerkiksi etätyönä suoritettavia yliopistokursseja. Myös avovankilasta tai työsiirtolassa tapahtuva työssäkäynti tulisi olla mahdollista totaalien kohdalla aina.


Kyseinen malli antaisi palveluksen kautta mahdollisuuden varautua myös muihin todennäköisiin riskeihin, kuten ennustettu tuleva pandemia, öljyvuodot Itämereen, laajat mahdolliset metsäpalot, sotatilanteessa tai muissa kriiseissä vaditut evakuointitoimenpiteet, arkipäivän hyödylliset auttamistaidot (ensiapu, palotorjuntakoulutus), sekä olisi myös nykyistä systeemiä tasa-arvoisempi sukupuolisten, eettisten tai uskonnollisten rajoitusten kannalta.