27.8.2009

Immateriaalimaterian mahdollisuudet

Luonnonvarat on haalittu, kaatopaikkoja kaavittu, myyntioperaatioita laadittu, velkaisten selkärangat raavittu, mitäpä sennyt?

Se nyt jos joku on selvää, että tämä nykyinen taloskasvun palvonta, ihmisten roolittaminen kuluttajiksi ja mainosten epätyydyttävän olemuksen tuputus joka tuutista eivät tuo onnea, saati luo kestävää yhteiskuntaa. Siksi olisikin aika keksiä jotain muuta. Mikä olisi helppo tapa jakaa onnea helposti joka sopukkaan? Ei kovin helppo homma, vaikka toki jo pelkät hymyt kaduilla vastaantuleville voivat saada aikaiseksi odottamattoman hyviä seurauksia suuremmassa mittakaavassa. Ihmiskunta on nyt 2000-luvulla, eivätkä hymyt tai vilpittömät teot ja sanat ole vieläkään vanhanaikaisia. Meillä on kuitenkin myös uusia välineitä jakaa ja luoda iloisuutta sekä kulttuuria. Internet!
Tämä (lähes) rajattoman hieno kansainvälinen, (lähes) avoin ja (lähes) vapaasti muokattavissa oleva tietoverkko tuo huimia mahdollisuuksia niin tiedon, kulttuurin, kuin mielipiteiden jakamisessa. Internetin täyden potentiaalin saisi käyttöön kuitenkin vasta luomalla kansainväliset tukiverkostot niin taiteilijoille, kuin tutkijoillekin. Näin leipätyönään tekevät ihmiset voisivat jakaa luomuksensa (oli se sitten journalismia, kulttuuria, tieteen edistämistä tai viihdepalvelujen luomista) vapaasti internetissä kaikille ilman lisenssi-, patentti- ja tekijänoikeusrajoituksia. Näin luomukset saisivat suurimman mahdollisen hyödyn niiden ollessa vapaasti kaikkien nautittavissa ja tutkittavissa. Mitä vapaampaa tieto ja kulttuuri on, sitä enemmän se ruokkii uutta tiedettä ja taidetta.
Roinaa ja tavaraa nyt vaan ei kannata hukkakäyttää siinä määrin, mitä me kollektiivisesti tällä hetkellä teemme. Luonnon monien virkistävien ja iloisuutta tuottavien elementtien sijasta olemme tuhoamassa nämä hyvinvoinnin lähteet kuukaudessa hajoavien muovipalikoiden takia. Mielestäni luonnon suuremman arvostamisen lisäksi meidän tulisi silti osata nauttia omistakin luomuksistamme - sitä ovat juuri musiikki, kuva- ja videotaide, kirjallisuus, runous, dokumentointi, tutkimus, viihde, pelit jne. Ennen tätä tehtävää hoitivat ansiokkaasti kirjastot (ja ovat erinomainen palvelu nykyäänkin etenkin ilmaisena kaikille!), mutta myös internet on oiva mahdollisuus ja työväline kulttuuririkkaan tietoyhteiskunnan kehittämiselle. Nyt pitäisi vaan päästä eroon kapitalistisesta ideamaailmasta, jossa teorian mukaan ihmiset eivät saisi mitään tehtyä, jos heillä ei olisi mahdollisuutta tienata sillä satoja miljoonia. Kyllä luennoista, alkuperäiskappaleiden myynneistä, taidenäyttelyistä, teattereista, oopperoista, keikoista jne. saa hyvää lisätienestiä, jos on todella myyvä tai lahjakas ja haluaa vaurautta. Taiteilijoiden ja tutkijoiden työ olisi hyvä edes osin rahoittaa kollektiivisesti, koska myös hyöty voitaisiin saada kaikkien saataville internetin avulla.

6.8.2009

Suomen suhdetta Yhdysvaltoihin tarkasteltava kriittisesti

Suomi hyvinvointivaltio ja länsimaisen sivistyksen alue. Olemme puolueeton, rauhaa rakentava maa maailmassa, jossa suurvallat ajavat röyhkeästi omia intressejään toisiaan vastaan. Turvaamme rauhaa, harrastamme kehitysapua ja otamme kollektiivisesti vastuuta maailman muutoksista ja ongelmista. Koetamme parhaamme mukaan ja kaikkia resurssejamme käyttäen rakentaa maailmasta parempaa ja tasapainoisempaa paikkaa kaikille, turvaten täten myös lastemme tulevaisuuden vakaaseen maailmaan. Näin olivat asiat minun unessani, kunnes heräsin todellisuuteen.
Karussa todellisuudessa maan eliitti, kuten kaikkien maiden eliitit, ahmivat itselleen valtaa ja resursseja imien ne pois maan – sekä ennen kaikkea maapallon – köyhimmiltä.
Rahoitamme valheiden ja peittelyn kautta rehellistä työtä tekevien hyväuskoisten ihmisten miljardeilla vuodessa hyökkäyssotia, tuhoisan teknologian ja ihmisten kontrollointiin sopivien välineiden kehittämistä. Olemme itseasiassa maailman raaimman ja eniten maailmanhistoriassa inhimillistä tuskaa tuottaneen sotarikollisen säännöllinen rahoittaja. Jotkut huurupäät tahi hyväuskoiset hölmöt ovat itseasiassa lobbaamassa Suomea tämän hyökkäyssotia ja erään suurvallan valta-asemaa ja taloudellisia intressejä ajavan imperialistisen koneiston täysiosaiseksi jäseneksi! Se minkä mittakaavan tuhoa ja kärsimystä USA ja NATO-joukot sekä näiden aseteknologia ja moraaliton jakaminen ovat saaneet aikaiseksi niin Laosissa, Vietnamissa, Afganistanissa, Irakissa, Kosovossa, Itä-Timorissa, Turkissa, Somaliassa, Keniassa, Kolumbiassa, Libyassa, Panamassa, Libanonissa sekä lukemattomissa muissa maissa on täysin raakalaismaista ja hyväksymätöntä. Yksikään maailmanhistorian suurvalta ei ole saanut tuhoa, demokratian sortoa ja siviiliuhreja aikaiseksi yhtä paljon kuin Yhdysvallat ja sen NATO-kätyrit lukuisissa interventioissaan. Ei ole lainkaan suomalaisten(kaan) turvallisuutta lisäävää osallistua hyökkäyssotiin, miinoituksiin, resurssien ryöstöön ja poliittiseen kopelointiin Yhdysvaltojen hyväksi kehitysmaissa.
Nämä röyhkeät edelleenkin jatkuvat operaatiot luovat katkeruutta, vihaa, eripuraa, sotaa ja lisää hyökkäyksiä sekä tappamista muka-oikeuttavaa ”terrorismia” ympäri maailmaa. Osallistumalla tähän vihanluomiseen tuhlaamme niin rakentavia resurssejamme jo valmiiksi maailmanloppuun kykenevän tuhoteknologian kehittämiseksi, tuhoamme maailman hedelmällisiä alueita omien taloudellisten intressien ”oikeuttamilla” sodilla, vaarannamme jälkipolviemme turvallisuuden luomalla vihan ilmapiiriä ympäri maailmaa sekä osallistumme rahoittamalla ja toimet hyväksymällä kehitysmaiden siviilien kiduttamisen, tappamisen ja hyväksikäyttön. Olemme ottaneet esikuvaksemme ja liitolaiseksemme valtion, joka räikeimmin polkee ihmisoikeuksia niin omalla maaperällään, kuin kaikkialla muuallakin. Se ettei Yhdysvallat ole suoraan hyökännyt Suomeen - paitsi lahjomalla poliitikkomme hyväksymään tulevia sukupolvia rasittavia ja hyväksikäyttäviä kovakorkoisia lainaehtoja IMF:ltä - ei tarkoita sitä, että meidän tulisi työpanoksellamme avittaa suurvallan hirmutekoja ympäri maailmaa.
Toivon että kaikki, jotka nyt suuttuivat minun tietämättömyydestäni maailman tilanteesta, turvallisuudesta ja talouden suhdanteiden riippuvuudesta urbaaniin kolonialismiin – tutustukaa NATO:n ja ennen kaikkea sen johtajan Yhdysvaltojen lähihistorian sotiin, motiiveihin ja seurauksiin. Vaikka meilläkin on faktoja poissulkevia ja kaunistelevia kaupallisia medioita ei tarkoita, että hirmuteot ja vääryydet olisi jätetty tekemättä. Mikäli Suomi jatkaa vielä Yhdysvaltalaisten sotakoneistojen ja –tehtaiden rahoitusta ja liittoutumisaikeiden edistämistä, en ainakaan henkilökohtaisesti enää eettisistä syistä pysty osallistumaan yhteiskunnan toimintaan tai sen puolustamiseen.
Yhdysvallat lainottaa lähes kaikki sodat, myy 38% maailman aseista ja sotilaskalustosta, sekä tuhlaa 700 miljardia koko maailman 1400 miljardin vuotuisesta sotabudjetista.
Ihmiskunta on jo yhteisessä liemessä kohtaamassa yhteisiä ongelmia, eikä meillä todellakaan ole enää varaa aiheuttaa kuolemaa, vihaa ja resurssikatoa sotimisen seurauksena, jos haluamme selvitä tulevista haasteista.

http://www.globalissues.org/article/75/world-military-spending
http://www.globalissues.org/article/74/the-arms-trade-is-big-business

Se paljonko jokin valtio käyttää vuodessa rahaa sotimiseen, ei millään tapaa edusta sen teknologista ylivertaisuutta, vaan lähinnä kykenemättömyyttä siirtyä sivistyneeseen ja tasa-arvoiseen yhteiskuntamalliin suhteessa muihin valtioihin. Jos satatuhatta miestä ja naista seisoo 10e tuntipalkalla (lähelle menevä keskiarvoinen pyöristys) aseet kädessä aiheuttaen turvattomuudentunnetta ja itsenäisyyden menetyksen pelkoa täysin vieraalla maaperällä, en näe tämän toimen teknologiaa edistävää vaikutusta.
Jos taloudelliseen riistoon ja jatkuviin sotilaallisiin interventioihin traumatisoitunut tai kyllästynyt kiihkoislamisti räjäyttää tiesulun tappaen 3 sotilasta ja 4 siviiliä, se on kauheaa kauheaa terrorismia, "jonka lisääntymisen johdosta intervention voimakkuutta on lisättävä".
Jos NATO-hävittäjä tiputtaa tonneittain pommeja asuinkortteleihin tappaen 6 vastarintataistelijaa ja 28 siviiliä, tämä on "pakollinen taktinen manööveri, jossa tuli odotettu määrä sivullista vahinkoa".
Tämä täysin absurdi ja epärealistinen tapa suhtautua eri osapuolien hirmutekoihin sokeuttaa niin "oman puolulaisten" (ketä ikinä sitten millonkin) tekemiltä vääryyksiltä ja demonisoi "vihollisen" tekemiä täysin samankaltaisia virheitä. Näin saadaan pidettyä yllä ruusuista kuvaa ja harhaista uskoa siihen, että jokin sodan osapuoli (yleensä se länsimainen ja hyökkäävä..) olisi oikeassa ja tekemässä pyyteetöntä hyvää. Elättelemme uhkakuvia jostain islamistien armageddon-jihadista länsimaissa, vaikka todellisuudessa teemme aivan tismalleen sitä samaa monessakin muslimivaltiossa tälläkin hetkellä. Kaksinaismoralismin määrä sota-asioissa on aina ollut kuvottavan yleistä - ja sitä se on edelleen.

Jos emme jatkuvasti syytäisi aseita joka kolkkaan maailmaa ja innostaisi omin esimerkein niitä käytettävän, väkivaltaa, "terrorismia" ja ihmisten alistamista tapahtuisi huomattavasti vähemmän. Jos kehittyneet valtiot näyttäisivät esimerkkiä rauhan rakentamisesta infrastruktuuria, koulutusta ja palveluja parantamalla, saisimme ehkä todellisuudessakin rakentavia ratkaisuita. Nyt me käymme omaa lompakkoa lihottavaa sotabisnestämme lietsoen mahdollisimman paljon sotaa, koska ilman sitä tämä miljardibisnes ei toimi. Ja todellisuudessa mekin (kaikki maailman veronmaksajat) olemme häviävä osapuoli tässä pelissä, kun joudumme syytämään valtavia määriä rahaa itsemme näennäiseen aseistukseen hyvinvointipalvelujen kärsiessä. Aseteollisuus tienaa ja ehkä näillä tuhansilla miljardeilla ne saavat aina toisinaan jonkun siviilikäyttöönkin soveltuvan teknologisen läpimurron kehitettyä, mutta sama raha suunnattuna jo alunperin siviilikäyttöön sopivaan teknologiaan saavuttaisi nämä tavoitteet sata kertaa nopeammin, kun sadat tuhannet sotilaat ja miljoonat ammukset, ajoneuvot ja pommit jäisivät menoista pois.

Ihminen ei oletusarvoisesti ole toisensa vihollinen, vaan laumaeläin. Nyt laumat on niiden johtajien eduksi laitettu kähisemään toisiaan vastaan ja lampaat jatkavat nilkkojensa nakertamista tukemalla jälkipolville vihaa ja ongelmia aiheuttavia sotatoimia, karsimalla myös omaa hyvinvointiaan sotatoimet hyväksymällä. Meillä on oikeus ja velvollisuus olla väkivaltaa ja alistamista vastaan kaikkialla. Omien sotatoimien laajentaminen ei edesauta tätä tavoitetta.