Näytelmän päätös ja äänestäjän vastuu

Eläköön!

Tänään on taas se suuri päivä, kun mielikuvamainonnan ja korulauseiden näyttämön palautelaatikot avataan! Tämä suuri juhlapäivä, jolloin kansat sankoin massoin valuvat luopumaan omasta päätäntävallastaan elitistisen parlamentin perustamiseksi. Enää tämän päivän joudumme sietämään joka tuutista tuputettuja, jo korvista ulos tursuavia vaalimainoksia tyhjine sloganeineen. Tänään klo 20 näytelmä päättyy virallisesti. Tosin hermoilun juhlaa jatketaan vielä teennäisen jännittävän kisastudion merkeissä iltamyöhään asti. Todellinen varmistettu tulos saadaan kuitenkin vasta kolmen päivän päästä vaalipäivästä. Mitä sitten?

Uuden eduskunnan rakennetta on erittäin vaikeaa lähteä etukäteen ennustamaan. Persut ovat saaneet ihmisiä kiitettävästi liikkelle - niin valtapuolueita, kuin itseään vastaan. Äänestysaktiivisuus todennäköisesti nousee, mutta en lähde spekuloimaan vielä menestyjiä. Kansa saakoon mitä kansa ansaitsee.

Monen mieltä helpottaa, kun raskas äänestyspäätös on tehty. Hankala valinta on takana, entä nyt? Onko oma vastuu nyt siirretty ja ulkoistettu taas neljäksi vuodeksi? Alkaako kansalaisten passiivinen tottelevaisuus poliittisen luokan jatkaessa itsensä ja muiden hyväosaisten etujen ajamista? Juuri näin käy, mikäli kansalaisten kiinnostus demokratiaa kohtaan lykkääntyy taas ensi vaalikierrokselle. Mikä tarkalleen ottaen on äänestäjän vastuu demokratiassa?

Jokaisen äänensä eteenpäin antaneen tulisi tarkkailla seuraavan neljän vuoden aikana tarkasti sitä, kuinka tosissaan kannattamansa ehdokas tai puolue ajaa lupaamiaan asioita. Myös edustajat passivoituvat sekä sokaistuvat kielimanipuloinnin ja lobbauslahjuksien maailmassa, mikäli ruohonjuuritaso ei muista muistuttaa siitä todellisuudesta, joka heijastuu kabinettien ulkopuolelle. Äänestäjien tulee jatkossakin aktiivisesti lähestyä valittuja edustajia ja vaatia kovaan ääneen poliitikkoja pitämään lupauksensa. Toistaiseksi laki ei ikävä kyllä kiellä poliitikoilta valehtelua, harhaanjohtoa, salailua, lupausten pettämistä, takin kääntöä tai lahjusten vastaanottoa. Myöskään puoluepoliittiset valtamediat eivät tule nostamaan omiensa tekemiä virheitä esiin. Siitä syystä tarvitsemme vielä - ja etenkin - vaalien jälkeenkin aktiivista kansalaisosallistumista politiikan tekoon. Meidän täytyy yhdessä pitää huolta siitä, että suuret lupaukset siirtyvät myös käytännön tasolle.

Myös kansanedustajat ovat manipuloitavissa olevia ihmisiä. Yritysmaailma on tämän jo hyvin havainnut, mutta myös tavallisen kansalaisen tulisi havahtua mahdollisuuksiinsa. Edustajat lukevat saamaansa sähköpostia ja postia, he ovat taivuteltavissa moraalisten päätösten taakse ja he saattavat jopa lipsahtaneista valheistaan huolimatta pyrkiä kohti yhteistä etua. Mitä enemmän valppaat kansalaiset ohjeistavat edustajien näkemysten muotoutumista, sen todennäköisemmin edustajat saavat ihmisläheisiä ja kauaskatseisiä päätöksiä tehtyä. Jos passivoidumme ja jätämme kansanedustajiin kohdistuvan mielipidevaikuttamisen vain taloudellisia intressejään ajaville tahoille, saamme varmasti tuhoisaa ja eriarvoistavaa politiikkaa jatkossakin.

Olkaa ennen kaikkea vielä äänestämisen jälkeenkin osa todellista demokratiaa. Aktiivisia osia jokapäiväisten kulutus- ja arvovalintojen mittelökenttällä. Aktiivisia kansalaisjärjestöjen tukijoita ja toimijoita. Aktiivisia edustajien ohjeistajia ja lupausten täyttymisten vaalijoita. Kunniallisia ja luotettavia ystäviä. Ahkeria ja rehellisiä työnne tekijöitä. Sillä vaikka parlamenttimme tulee kompastumaan illuusioon perustuviin talouslaskelmiimme ja vaikka pakkokeinolait kiristyvät ihmisten kontrolloinnin tehostamiseksi, me itse luomme sen todellisuuden, jossa näitä näkemyksiä noudatetaan. Jos ymmärrämme ahneuden ja väkivallan tarpeettomuuden, pääsemme myös irti niiden luomista kahleista. Todellinen vapaus on vapautta tarjottujen valheiden verkoista ja taloudellisesta orjuudesta. Todellinen vapaus on rehellisyyttä ja keskinäistä yhteistyötä omavaraisuuden saavuttamiseksi.

Kansan absoluuttinen valta jatkuu vaalien jälkeenkin, sillä oikea demokratia on jokapäiväistä elämää, ei sirkusten palautelappujen keskiarvoja.

17.4.2011 klo 14.40