Pax Millenia - Osa 5

Pax Millenia - Osa 5

Ihmisiä oli koulutettu, käsketty, manipuloitu, aivopesty ja rääkätty psyykkisesti vuosisatoja - säälimättömän systemaattisesti. Teho-ohjelmoidut robotti-ihmiset vailla kykyä tunnistaa tai kontrolloida tunteitaan antoivat traumaattisen perintönsä eteenpäin. Leirit, koulut ja medioiden tarjoamat lukuisat karhunpalvelukset tarjosivat tehokkaimpien toimijoiden ulottuville laajan työkaluvaraston kollektiivisen ihmispsyykeen vääristämiseksi. Yhteisöjen normien muokkaaminen oli tehokas tapa muokata käyttäytymiskaavoja ohjaavien tahojen intressien mukaisiksi. Kaikista hyödyllisintä oli kohdistaa nämä toimet helpoiten muokattavaan ja eniten työtunteja edessään omaavaan ryhmään - lapsiin.

Vain harvat perheet onnistuivat suojelemaan kasvattejaan ja heidän tunne-elämäänsä. Sairaasta ja epätasapainoisesta ohjelmoinnista kärsivien ihmisten tuska purkautui ympärillä katastrofeina, joita käytettiin entistä syvempään pelon lietsontaan ja ohjelmoinnin pelkistämiseen. Maailma oli eittämättä kriisissä ja pahojen voimien täyttämä. Jokaisen oli kyettävä sulkemaan tunteensa ulkopuolelle, hyväksymään tarjotut faktat ja toimimaan kuten yhteisö, eli kuten sen harvat auktoriteettifiguurit käskivät. Tunteet, herkkyys tai intuition tarjoamat vellovat ajatukset psykedeelisen kauniista rakkauden muodostamasta universumista olivat heikkoutta, maniaa, psyykkisiä ongelmia, epäluotettavuutta. Ihminen oli toisensa työkalu, toistansa vastaan, vailla juuria, tarpeita tai merkitystä. Tämän tyhjyyden imemä energia oli se tekijä, joka laukaisi eksponentiaalisesti kiihtyvän harharetken kohti kehityksen vaatimaa ääritilaa.

Sieluttoman yhteiskunnan antaessa hirmuteoillaan esimerkkiä jälkipolville historian itseään kiertävästä kehästä, ihmisten kollektiivisen psyykeen alitajunnassa tapahtui huomaamatta harppaus. Vaikka pelon aiheuttama viha, katkeruus, väkivalta ja sorto jatkuivat vielä pitkään, aamun kajastus synkkien mielien takana alkoi herättää ihmisissä jälleen niitä primitiivisiä tunteita, joiden avulla laji oli kehittynyt vuosimiljoonat.

Egon illuusion aiheuttamat seuraukset näyttivät ajassaan täysin järjettömiltä. Hyväksikäyttöä, valehtelua, väkivaltaa, ahneutta, sairautta, kateutta, tuhoa ja kärsimystä. Jopa laajemman tietoisuuden pariin päässeet ihmiset tuntuivat täyttyvän surusta, kun universumi kehittyi sille ominaiseen tapaan. Tämä tiedostava suru ja viha, jota ihmiset tunsivat, oli oireista vaarallisin. Tiedottomassa tilassa tappaminen, valehtelu ja muu idiotismi saikin kukoistaa - ne olivat nimenomaan tiedostamattoman egoilluusion tunnusmerkkejä. Kun egostaan luopuneet Maailmansielun osaset alkoivat vihata, oli alusta todelliselle syövälle, intellektuellille raakalaismaisuudelle viimein pedattu. Ihmiskunta eli todella kriittistä tilaa, jossa suurin vastuu oli toivon kantajilla.

Toivo piti pitää yllä. Ns. pahuutta, sairautta ja tuskaa oli rakastettava osana elämän kehitystä. Elämä kehittyi ryöpsähdellen, organismien sopeutuessa niille aikaisemmin mahdottomiin olosuhteisiin. Niinpä ihmisen oli tuhottava ympäristönsä ja itsensä kertaalleen ymmärtääkseen jälleen tarvittavan kehityksen suunnan.

Näin ainakin opiskelulla Valaistuneet tietävät: http://www.theonion.com/articles/scientists-look-onethird-of-the-human-race-has-to,27166/