Uutisia ja galluptuloksia joulukuulta 2013
Suomalaiset ymmärtävät olevansa - vaikka kuinka periferiana - osa globaalia vallankaappaushuijausta, eivätkä perus juroon tyyliinsä suostu moiseen. Suomeen perustetaan paikallisvaluuttoja, jotka osoittautuvat toimivan ennakoitua paremmin. Kansainvälinen kauppa ei hyydy, vaan moninkertaistuu kotimaisen tuotannon mahdollistuessa taas valuuttojen kiertoa tukevan lainsäädännön myötä.
Esimerkistä innostuneena myös muut Euroopan maat hylkäävät pyramidihuijauksen ja saavat taloutensa kuntoon. Ihmiset voimaantuvat ymmärtäessään olevansa itse vastuussa maidensa tulevaisuudesta ja terve luonnon puhtautta ylistävä kansallismielisyys antaa sijaa pitkänäköiselle politiikalle ja antaa yhteisen arvopohjan myös kansainväliselle yhteistyölle hetkellisestä luottamuspulasta huolimatta.
Kaupungit alkavat panostamaan omavaraiseen ruuan- ja energiantuotantoon, mikä saa aikaiseksi tervettä kilpailua jakeluketjuihin laskien välttämättömyyksien hintaa ja parantaen ihmisten hyvinvointia.
3D-tulostintekniikka ja permakulttuurin periaatteet vievät kestävän hyvinvoinnin työkaluja kehitysmaihin, jotka irroittautuvat vapaaehtoisesti globaalin finanssimafian valheista ja realisoivat maansa takaisin kansalaistensa käyttöön.
Pelisääntöjen muuttuessa lyhytnäköinen velkasuossa taistelu loppuu tarpeiden tyydyttyessä tasa-arvoisesti ja ihmiset alkavat panostaa laajamittaisesti ei vain ympäristön suojeluun, vaan sen elvyttämiseen. Ilmastonmuutos, aavikoituminen, nälänhätä, biodiversiteetin romahtaminen ja ympäristön myrkytys saadaan lopetettua välittömästi seurausten vakavuuden ja ratkaisuiden helppouden tullessa laajasti ilmi.
6000 finanssimaailman mafiosoa jää tappelemaan keskinäisistä veloistaan ja siitä, kenen vika heidän imperiuminsa romahtaminen oli.
Toisiaan tapettuaan heidän pumpulinen unelmansa sortuu ja loput tappavat itsensä pelkästä häpeästä. Vallankumous ei vaadi kostotoimenpiteitä ja muilta väkivaltaisuuksilta vältytään.
Ihmisten elintaso nousee globaalisti talousjärjestelmän reformaation kautta palveluiden ja kannattavan pientuotannon kasvaessa merkittävästi. Aseteollisuus päätetään lopettaa itsetuhoisana idiotismina, eikä kenellekään tule enää mieleenkään tuhlata maapallon kalliita resursseja moiseen hulluuteen. Miehitetyt valtiot saavat sirpalepommien sijaan työkaluja, tietokoneita ja opintokirjoja kestävän, omaehtoisen infrastruktuurin rakentamiseksi.
Kiinasta tulee talousdemokratian ensimmäinen lippulaiva teknokraattisen johdon päätyessä laskelmiin siitä, kuinka kyseinen järjestelmä tuottaa tehokkaiten hyvinvointia kansalleen.
Ihmiset ympäri maailmaa ovat jälleen iloisia, terveitä, tyytyväisiä ja pystyvät luottamaan toisiinsa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eurooppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eurooppa. Näytä kaikki tekstit
4.12.2012
11.7.2012
17 pankin välinen kartellihuijaus paljastumassa
17 pankin välinen kartellihuijaus paljastumassa
Yhdysvaltain tuomioistuimen (Department of Justice) Serious Fraud Office (SFO) tutkii tällä hetkellä 17 pankin välistä kartellisopimusta, jossa pankit ovat manipuloineet Libor-korkoa ja käyttäneet sisäpiiritietoa talousrikosten suorittamiseksi.
Mikä on LIBOR?
LIBOR (London Interbank Offered Rate) on maailman aktiivisin korkomarkkina maailmassa. Se on käytännössä pankkien välistä kauppaa, jossa pankit päättävät keskenään toisilleen lainattavien rahojen korkotasoista. Libor-kaupan indikaattoreita käytetään monen muun finanssialan "tuotteen" hinnoittelussa, kuten tuotteiden futuureissa, lainarahan korkotasoissa, valuuttojen vaihtosuhteissa ja Eurodollareissa. Ne määrittävät yhteensä 10 triljoonan (10 000 miljardin) dollarin arvosta kansainvälisten velkojen korkotasoja ja 350 triljoonan (350 000 miljardin) dollarin arvosta johdannaiskauppaa (derivatives).
http://www.wisegeek.com/what-is-libor.htm
http://www.global-rates.com/interest-rates/libor/libor.aspx
Eurodollarit ovat pankkilainsäädännöltään vapaampien, yleensä Euroopan tai Karibian rannikon maiden (ns. veroparatiisien) kautta hallinnoitavia dollarisijoituksia. Finanssialan "tuotteita" käytetään informaatio- ja ennustuspalveluina sekä arvosopimuksien laatimisessa.
Libor-koron määritys on paljastumassa suurten pankkien sisäiseksi kartelliksi, jossa suurten pankkien johtoportaat sopivat yhdessä julkistettavat tulokset keksittyjen tilastojen avulla. Liborin määrittämiä korkotasoja muuttamalla rahan määrää ja talouden ilmiöitä voidaan säädellä merkittävästi. LIBOR-korkotason vaihtelut vaikuttavat kaikkien maailman pankkien "tuotteisiin", kuten säästötileihin ja lainoista (rahasta) maksettavien korkojen määriin. Euroopassa vastaava rinnakkain toimiva mekanismi on Euribor (Euro Interbank Offered Rate), jota hallinnoi 57 pankin koalitio, valvovana elimenä European Banking Federation (EBF). Euroopan osalta näyttää nyt siltä, että pankkien väärentämien tilastojen aiheuttamat velkakuplat ollaan nyt siirtämässä EKP:n kautta eurooppalaisten veronmaksajien yhteiseksi taakaksi vakuusrahastoiksi (ESM) nimettyjen lisämaksujen muodossa. Näillä pankkituilla täytetään pankkien taseet näyttämään aikaisemmin väärennetyiltä lukemilta ja "talous on taas tasapainossa".
http://www.euribor-rates.eu/what-is-euribor.asp
EBF (huom erikoinen shakkisymboliikka..): http://www.ebf-fbe.eu
Nimettömät paljastukset, vuotaneet asiakirjat, tunnustukset oikeudessa ja kuulusteluissa sekä tutkijoiden peräänantamaton työ ovat vieneet maailmantalouden todellisten parasiittien tunnistamista onneksi merkittävästi eteenpäin.
Lista julkisesti tiedotetuista oikeuteen joutuvista Libor/Euribor-korkotasojen manipuloinnista epäillyistä pankeista : JPMorgan Chase & amp; Co., Barclays Bank PLC, Deutsche Bank AG, HSBC Holdings PLC, Lloyds, Royal Bank of Scotland Group PLC (RBS), UBS AG (UBSN), Bank of America Corp., Citigroup Inc. (C) ja GE Funding.
Kaikkia syytetyiksi joutuvia pankkeja ja syyttäviä osapuolia ei ole vielä julkaistu tai lyöty lukkoon. Pankit ovat yhdessä maksaneet jo miljardien dollarien edestä sovittelu- ja sakkosummia korkotasojen rikosepäilyistä oikeudenkäynneissä.
Avartavampia linkkejä aiheesta englanniksi:
Bloomberg - Libor Probe Said to Expose Collusion, Lack of Internal Controls
http://www.bloomberg.com/news/2012-02-15/libor-investigation-said-to-expose-collusion-lack-of-internal-controls.html
Lindsay Fortado and Joshua Gallu - Feb 15, 2012
The Independent - Banks face lawsuits worth billions over Libor scam
http://www.independent.co.uk/news/business/news/banks-face-lawsuits-worth-billions-over-libor-scam-7902918.html
Paul Cahalan - 02 Ju 2012
PR NewsWire - Hagens Berman Files Class Action Against Barclays Bank, Others Over Euribor Rate Fixing
http://www.prnewswire.com/news-releases/hagens-berman-files-class-action-against-barclays-bank-others-over-euribor-rate-fixing-161635455.html
Hagens Berman Sobol Shapiro LLP - 06 Jul 2012
Financial Post - "Bankster" Greed Exposed
http://www.financialpost.com/podcasts/Bankster+greed+exposed+Libor/6898100/story.html
Diane Francis · Jul. 7, 2012
Dangerous Minds - The Illuminati exposed: Why the Libor conspiracy scandal is the most important story in the world
http://dangerousminds.net/comments/the_illuminati_exposed_why_the_libor_conspiracy_scandal_is_the_most_importa
Paul Gallagher - 08 Jul 2012
http://blogs.wsj.com/deals/2012/07/09/who-else-is-under-investigation-for-libor-manipulation/
WSJ Staff - 09 Ju 2012
The Telegraph - Libor scandal: Bob Diamond says allegations 'unfair and unfounded'
http://www.telegraph.co.uk/finance/newsbysector/banksandfinance/9390668/Libor-scandal-Bob-Diamond-says-allegations-unfair-and-unfounded.html
Harry Wilson - 10 Jul 2012
Yhdysvaltain tuomioistuimen (Department of Justice) Serious Fraud Office (SFO) tutkii tällä hetkellä 17 pankin välistä kartellisopimusta, jossa pankit ovat manipuloineet Libor-korkoa ja käyttäneet sisäpiiritietoa talousrikosten suorittamiseksi.
Mikä on LIBOR?
LIBOR (London Interbank Offered Rate) on maailman aktiivisin korkomarkkina maailmassa. Se on käytännössä pankkien välistä kauppaa, jossa pankit päättävät keskenään toisilleen lainattavien rahojen korkotasoista. Libor-kaupan indikaattoreita käytetään monen muun finanssialan "tuotteen" hinnoittelussa, kuten tuotteiden futuureissa, lainarahan korkotasoissa, valuuttojen vaihtosuhteissa ja Eurodollareissa. Ne määrittävät yhteensä 10 triljoonan (10 000 miljardin) dollarin arvosta kansainvälisten velkojen korkotasoja ja 350 triljoonan (350 000 miljardin) dollarin arvosta johdannaiskauppaa (derivatives).
http://www.wisegeek.com/what-is-libor.htm
http://www.global-rates.com/interest-rates/libor/libor.aspx
Eurodollarit ovat pankkilainsäädännöltään vapaampien, yleensä Euroopan tai Karibian rannikon maiden (ns. veroparatiisien) kautta hallinnoitavia dollarisijoituksia. Finanssialan "tuotteita" käytetään informaatio- ja ennustuspalveluina sekä arvosopimuksien laatimisessa.
Libor-koron määritys on paljastumassa suurten pankkien sisäiseksi kartelliksi, jossa suurten pankkien johtoportaat sopivat yhdessä julkistettavat tulokset keksittyjen tilastojen avulla. Liborin määrittämiä korkotasoja muuttamalla rahan määrää ja talouden ilmiöitä voidaan säädellä merkittävästi. LIBOR-korkotason vaihtelut vaikuttavat kaikkien maailman pankkien "tuotteisiin", kuten säästötileihin ja lainoista (rahasta) maksettavien korkojen määriin. Euroopassa vastaava rinnakkain toimiva mekanismi on Euribor (Euro Interbank Offered Rate), jota hallinnoi 57 pankin koalitio, valvovana elimenä European Banking Federation (EBF). Euroopan osalta näyttää nyt siltä, että pankkien väärentämien tilastojen aiheuttamat velkakuplat ollaan nyt siirtämässä EKP:n kautta eurooppalaisten veronmaksajien yhteiseksi taakaksi vakuusrahastoiksi (ESM) nimettyjen lisämaksujen muodossa. Näillä pankkituilla täytetään pankkien taseet näyttämään aikaisemmin väärennetyiltä lukemilta ja "talous on taas tasapainossa".
http://www.euribor-rates.eu/what-is-euribor.asp
EBF (huom erikoinen shakkisymboliikka..): http://www.ebf-fbe.eu
Nimettömät paljastukset, vuotaneet asiakirjat, tunnustukset oikeudessa ja kuulusteluissa sekä tutkijoiden peräänantamaton työ ovat vieneet maailmantalouden todellisten parasiittien tunnistamista onneksi merkittävästi eteenpäin.
Lista julkisesti tiedotetuista oikeuteen joutuvista Libor/Euribor-korkotasojen manipuloinnista epäillyistä pankeista : JPMorgan Chase & amp; Co., Barclays Bank PLC, Deutsche Bank AG, HSBC Holdings PLC, Lloyds, Royal Bank of Scotland Group PLC (RBS), UBS AG (UBSN), Bank of America Corp., Citigroup Inc. (C) ja GE Funding.
Kaikkia syytetyiksi joutuvia pankkeja ja syyttäviä osapuolia ei ole vielä julkaistu tai lyöty lukkoon. Pankit ovat yhdessä maksaneet jo miljardien dollarien edestä sovittelu- ja sakkosummia korkotasojen rikosepäilyistä oikeudenkäynneissä.
Avartavampia linkkejä aiheesta englanniksi:
Bloomberg - Libor Probe Said to Expose Collusion, Lack of Internal Controls
http://www.bloomberg.com/news/2012-02-15/libor-investigation-said-to-expose-collusion-lack-of-internal-controls.html
Lindsay Fortado and Joshua Gallu - Feb 15, 2012
The Independent - Banks face lawsuits worth billions over Libor scam
http://www.independent.co.uk/news/business/news/banks-face-lawsuits-worth-billions-over-libor-scam-7902918.html
Paul Cahalan - 02 Ju 2012
PR NewsWire - Hagens Berman Files Class Action Against Barclays Bank, Others Over Euribor Rate Fixing
http://www.prnewswire.com/news-releases/hagens-berman-files-class-action-against-barclays-bank-others-over-euribor-rate-fixing-161635455.html
Hagens Berman Sobol Shapiro LLP - 06 Jul 2012
Financial Post - "Bankster" Greed Exposed
http://www.financialpost.com/podcasts/Bankster+greed+exposed+Libor/6898100/story.html
Diane Francis · Jul. 7, 2012
Dangerous Minds - The Illuminati exposed: Why the Libor conspiracy scandal is the most important story in the world
http://dangerousminds.net/comments/the_illuminati_exposed_why_the_libor_conspiracy_scandal_is_the_most_importa
Paul Gallagher - 08 Jul 2012
Wall Street Journal - Who Else Is Under Investigation for Libor Manipulation?
WSJ Staff - 09 Ju 2012
The Telegraph - Libor scandal: Bob Diamond says allegations 'unfair and unfounded'
http://www.telegraph.co.uk/finance/newsbysector/banksandfinance/9390668/Libor-scandal-Bob-Diamond-says-allegations-unfair-and-unfounded.html
Harry Wilson - 10 Jul 2012
Tunnisteet:
arvot,
ekp,
eu,
EURIBOR,
euro,
Eurooppa,
feodalismi,
geopolitiikka,
hallitus,
kansainvälinen rikollisuus,
kapitalismi,
korporaatiot,
LIBOR,
maailmanhallitus,
monetarismi,
monopoli,
pankit
3.9.2009
EU:n hienous
EU on paska läppä ja Euroopan verkostoituneen eliitin hieno sopimusnivaska siitä, kuinka ihmisiä voidaan hallita isommalla alueella (vähemmistön) yhteiseksi eduksi.
EU on ottanut Suomen lainsäädännön haltuunsa.
EU on ottanut Suomen valuuttamarkkinat haltuunsa.
EU ja sen lobbarit ovat kahmaiseet Suomen demokraattisesta päätöksenteosta leijonanosan. Nyt saadaan 4v välein päättää vielä vähemmän asioita, kuin aikaisemmin.
EU:n tuomioistuin jyrää Suomen omat oikeuslaitokset.
EU:n tehtävä on luoda imperiumi työtä tekeviä direktiivein ja säädöksin ohjailtuja kuluttajia omistavan luokan eduksi. Jenkkilän jatke.
Edut jaetaan EU-maiden eliitin kesken, ongelmat ja maksut sosialisoidaan yhä suuremmalle ihmisjoukolle - saadaan siis tehokkaampia ja suurempia operaatioita eliitin eduksi toteutettua - ja siinä se EU:n idea taisi ollakin.
Ihmisiä harvoin koitetaan hallita hallittavien eduksi.
Paikallinen päätösvalta kunniaan! Ihmisillä on aito motivaatio pitää kotiympäristönsä puhtaana, taloudellisesti toimivana ja oikeudenmukaisena - etenkin jos heille annetaan oikeat koulutukselliset eväät toiminnan pyörittämiseen. Nyt politiikkana on kuitenkin siirtää kaikki vastuu yhä kauemmas ja kauemmas, kansan ulottumattomiin ihmisille, jotka eivät ole ikinä käyneet paikoissa joiden asioista päättävät!
Uskon suomalaisten hoitavan oman maansa asiat rakentavammin ja tehokkaammin, kuin mitä EU:n rahaeliitti on tehnyt ja tulee tekemään, jos Suomi ei eroa EU:sta.
Suomi irti Unionista NYT!
EU on ottanut Suomen lainsäädännön haltuunsa.
EU on ottanut Suomen valuuttamarkkinat haltuunsa.
EU ja sen lobbarit ovat kahmaiseet Suomen demokraattisesta päätöksenteosta leijonanosan. Nyt saadaan 4v välein päättää vielä vähemmän asioita, kuin aikaisemmin.
EU:n tuomioistuin jyrää Suomen omat oikeuslaitokset.
EU:n tehtävä on luoda imperiumi työtä tekeviä direktiivein ja säädöksin ohjailtuja kuluttajia omistavan luokan eduksi. Jenkkilän jatke.
Edut jaetaan EU-maiden eliitin kesken, ongelmat ja maksut sosialisoidaan yhä suuremmalle ihmisjoukolle - saadaan siis tehokkaampia ja suurempia operaatioita eliitin eduksi toteutettua - ja siinä se EU:n idea taisi ollakin.
Ihmisiä harvoin koitetaan hallita hallittavien eduksi.
Paikallinen päätösvalta kunniaan! Ihmisillä on aito motivaatio pitää kotiympäristönsä puhtaana, taloudellisesti toimivana ja oikeudenmukaisena - etenkin jos heille annetaan oikeat koulutukselliset eväät toiminnan pyörittämiseen. Nyt politiikkana on kuitenkin siirtää kaikki vastuu yhä kauemmas ja kauemmas, kansan ulottumattomiin ihmisille, jotka eivät ole ikinä käyneet paikoissa joiden asioista päättävät!
Uskon suomalaisten hoitavan oman maansa asiat rakentavammin ja tehokkaammin, kuin mitä EU:n rahaeliitti on tehnyt ja tulee tekemään, jos Suomi ei eroa EU:sta.
Suomi irti Unionista NYT!
31.7.2009
Vieraskynä: Näkymiä energian geopolitiikasta
Historiasta nykypäivään
Energia, sen jakautuminen ja jakaminen on aina ollut ihmiskunnalle se tekijä joka määrittää näennäisen hyvinvointimme, populaatiomme koon ja hyvin pitkälti myös kansakuntien harjoittaman politiikan. Käden heilautuksesta juoksupyrähdykseen, napin painalluksesta trukkilavan nostoon, kaikki toimet ja teot kuluttavat energiaa jonka voidaan näin katsoa olevan elämämme yksinkertaisesti tärkein asia. Kuluva ajanlaskun alun jälkeinen kolmas vuosituhat tulee olemaan energian saatavuuden kannalta erittäin mielenkiintoista aikaa riippumatta siitä miltä kantilta asiaa katsoo. Tässä tekstissä tarkoitukseni on pohtia kriittisesti maailmamme tärkeimpien pelureiden puuhasteluja energian geopoliittisella pelikentällä. Maailmaa edes puoliksi avonaisella silmällä seurannut lukija voikin jo tästä arvata pelipaitoihin kirjoitetut nimet ”Yhdysvallat, Euroopan Unioni, Kiina ja Venäjä”. Mutta ennen pureutumista näihin nykyisen sivistyksen kehtoihin on lukijan hyvä kerrata muutama ajatuksia herättävä esimerkki siitä miten energiana tunnettu ihmisen epäjumala on aikojen saatossa ihmiskunnan tapahtumia muokannut.
Kivikaudella ihmisen energianlähteenä oli polttopuu ja metsästetty ja keräilty ravinto. Kehittymätön toiminta tarkoitti sitä, että yhteisöjen koot oli pidettävä pieninä ja reviiri oli oltava riittävän suuri ja ilman kilpailijoita. Muuten seurauksena oli nälkäkuolema, kun alueen kantokyky loppui kesken. Vallankumouksellinen uusi energianlähde löytyi viljeltävästä maasta ja eläinten käyttämisestä maan hoitoon. Maatalouden vallankumous tarkoitti sitä, että heimot eivät enää ruuasta kilpaillessaan työntäneet toisiaan kauemmaksi laajemmille alueille, vaan ihmiset saattoivat kerääntyä suuremmin joukoin pienelle alueelle, kuten ensimmäisissä kaupunkimaisissa asutuksissa Kaksoisvirtain alueella tapahtui. Energiaa riitti nyt suuremman populaation ylläpitoon, ja ihmisten määrä kasvoikin verrattain nopeasti verrattuna aikaisempaan metsästäjä-keräilijä-tilanteeseen, jossa populaation piti jotakuinkin vakiona luonnon asettamat kantokykyrajat.
Vasta vuosituhansien kuluttua polttopuusta siirryttiin kovan väännön ja empimisen kautta lopulta huomattavasti tehokkaampaan energianlähteeseen, kivihiileen. Tahriva ja haiseva kivihiili kohtasi aluksi suurta epäluuloa, mutta muutaman vuosikymmenen aikana Englannissa se saavutti kuitenkin läpimurtonsa, jonka vaikutukset saarivaltioon olivat historian valossa suorastaan uskomattomat (Heinberg, 2003). Englanti oli se valtio joka teollistui ensimmäisenä, sillä oli ensimmäiset tehokkaat hiilellä toimivat laivat ja rautatiet joiden avulla luotiin tehokas, koko maailman kattava infrastruktuuri ja vasallivaltioiden verkosto. Englannin perässä teollistui lyhyen ajan kuluessa koko läntinen Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ja tähän etumatkaan luullakseni perustuu myös nykyinen länsivaltojen johtava asema.
Öljyn esiinmarssi
Jälleen kerran tämä uusi ihmeellinen energianlähde oli kuitenkin vain siirtymävaihe, sillä 1800-luvulla nosti murheen alhosta päänsä seuraavan 200 vuoden tärkein epäjumala, öljy. Siirtymä ei silloinkaan tapahtunut silmänräpäyksessä, sillä oli piirejä jotka olivat nousseet huomattavan rikkaiksi ja vaikutusvaltaisiksi kivihiilen avulla ja heitä pelotti asemansa menettäminen mikäli hiili unohtuisi (Heinberg, 2004). He tekivät voitavansa mustamaalatakseen sitä aivan kuten aikaisemmin oltiin kivihiiltä mollattu, mutta ylivertainen käsiteltävyys ja energiasisältö oli öljyn puolella. Viimeiseksi voiton merkiksi voitaisiin sanoa sitä hetkeä kun Churchill päätti Englannissa vaihtaa armeijan laivaston käyttövoimaksi öljyn kivihiilen sijasta (Klare, 2008). Muut Euroopan johtavat valtiot seurasivat perässä ja uusien, tehokkaiden laitteiden tukemana Euroopan valtasi kansallismielinen sotavimma. Sotaa ei voitu välttää, ja kuin dominonappulat epämääräisen ketjureaktion tuloksena sivistysvaltiot ympäri maailman vajosivat kaaokseen kun ensimmäinen maailmansota alkoi Principin ammuttua ruhtinas Ferdinandin Sarajevossa. Joukot olivat alkuun kutakuinkin tasavertaisia ja jopa niinsanottu tasapeliratkaisu kävi johtajien mielessä kun kuviteltua nopeaa voittokulkua ei millekkään kansakunnalle siunaantunut. Venäjän tsaari Nikolai, Saksan keisari Wilhelm ja Englannin kuningas George V olivat kaikki keskenään serkkuja, ja kävivät keskenään sodan alkuvuosina tuttavallista kirjeenvaihtoa huolimatta siitä että olivat sodassa eri puolilla (Bonner, Wiggin, 2006). Ehkäpä leikki pitäisi vain jättää sikseen, sillä öljyn myötä sodat eivät olleet enää muutamien tuhansien kuolemaksi koituvia pikku kahakoita maitten rajoilla, vaan jokaista koskettavia miljoonia tappavia superkonflikteja. Oli lentokoneita, tankkeja, konekiväärejä ja muita kuolettavaa tuhoa kylväviä laitteita. En usko että kukaan kolmesta 1800-luvulla syntyneestä hallitsijasta ymmärsi tätä ennen sodan alkua.
Yhdysvallat katseli alkuun Euroopan sotimista sivusta, valtion perustajaisien lanseeraama politiikka oli aina ollut pysytellä vapaana omissa oloissaan ja antaa muiden hoitaa omat asiansa. Maasta oli kuitenkin löydetty viime vuosikymmenien aikana muuan J.D.Rockefellerin johdolla valtavat varannot mustaa kultaa, joka toisin sanoen tarkoitti rahaa silmänkantamattomiin. Niinpä kulissien takana Yhdysvallat pitkitti sotaa rahoittamalla lainoilla kumpaakin osapuolta (Bonner, Wiggin 2006). Se tappoi välillisesti ennen sotaan liittymistään miljoonia myymällä sekä keskus- että ympärysvalloille armeijan elämännektaria öljyä, ja rikastui tämän aikana valtavasti. Lopulta poliitikoiden syyhyävät sormet johtivat USA:n sotaan, näyttämään koko maailmalle mihin pystyy entinen syrjäänvetäytyvä Englannin siirtokunta nyt, kun sillä on hallussaan suurin osa maailman energiasta ja rahasta. Eristäytyminen ei ollut enää tarpeellista, öljyn avulla maailma oli kutistunut pelkiksi etupiireiksi ja takapihoiksi. Yhdenkään maailmansotaan osallistuneen Euroopan valtion yhteiskuntamuoto ei pysynyt ennallaan, manner oli moukaroitu palasiksi. Jokseenkin samankaltainen tarina toistui toisessa maailmansodassa, maailman energiakuningas rikastui entisestään välittämällä energiaa jälleen sekä vihollisilleen että liittolaisilleen. Vielä ennen toista maailmansotaa Saksan IG Farben ehti kehittää yhdessä Standard Oilin kanssa metodin tehdä kivihiilestä nestemäistä bensiiniä käytettäväksi Saksan sotakoneissa, koska Saksalla ei ollut omia öljyreservejä. Energia ei tunne etiikkaa, ei moraalia, ei ystäviä, mutta kaikki haluavat sitä. Esimerkkejä riittäisi loputtomiin, mutta nyt on aika siirtyä miettimään mikä on nykypäivänä suurille pelureille ominaista energiapolitiikkaa ja onko peli edelleen yhtä raadollista.
Yhdysvallat
Yhdysvaltoja ja sen energiapolitiikkaa leimaa mitä suurimmassa määrin presidenttien usein suustaan päästämä lausahdus ”our way of life is non-negotiable”, elämäntavastamme emme neuvottele. Jenkkien elämäntapaan kuuluu suuria autoja, elektroniikkaa, koneita, yltäkylläisyyttä ja yleisesti ottaen yksilön mittava resurssien kulutus. Toisin sanoen niellä energiaa kuin Molokin kita. Viisi prosenttia maapallon ihmisistä käyttää joka neljännen maapallolla käytettävissä olevan energiajoulen. Aurinko alkoi laskea maan mittaville öljy- ja energiavarannoille jo 70-luvulla kun tuotantohuippu saavutettiin(Heinberg, 2004). Sen jälkeen energiankulutus on koko ajan kasvanut mutta maan oma energiantuotanto on hiipunut jo reilusti huippuvuosien tasolta. Tämä erotus kysynnän ja tarjonnan välillä on maan nyt hankittava jostakin muualta. Näin ollen on maan energiaturvallisuuden ylläpito hallituksen ylivertaisesti tärkein tehtävä, ja 1900-luvulla otettu johtoasema näkyy esimerkiksi satoina sotilastukikohtina ympäri maailmaa. Useita kertoja energian saatavuus onkin varmistettu sotilaallisesti. Amerikkalaiset öljy-yhtiöt omistavat edelleen oikeudet suureen osaan maailman öljystä huolimatta siitä että Lähi-Idässä ja Etelä-Amerikassa valtiot ovat yrittäneet aika ajoin kansallistaa öljyvarojaan. Tällaiset typeryydet Yhdysvallat on yleensä estänyt sotilaallisella väliintulolla, maan johtava kansallistamista ajava blokki on kaadettu ja tilalle on nostettu länsimielinen nukkehallitus joka antaa kaupan jatkua normaalina. Toki poikkeuksia on, tärkeimpinä Iran ja Venezuela jotka onnistuivat kansallistamaan öljyvaransa. Venezuelassa Yhdysvaltain vastavallankumoukset eivät koskaan onnistuneet ja maiden nykyistä keskinäistä politiikkaa leimaavat kovat sanat, kaupalliset pakotteet ja yleinen miekkojen kilistely. Huolimatta Yhdysvaltain kansalaisilleen esittämästä propagandasta Venezuelan roistovaltiosta jonka kanssa sivistyneet kansakunnat eivät tee kauppaa, on Venezuela Saudi-Arabian, Kanadan ja Meksikon jälkeen USA:n neljänneksi suurin öljyntoimittaja (Energy Information Agency, 2009). Tekopyhää? Ehkä, mutta kuten aikaisemminkin todettiin energia ei tunne etiikkaa.
Entä Iran? 50-luvulla Iranissa havahduttiin siihen miten ulkomaiset yritykset pumppaavat maasta öljyä tienaten käsittämättömiä summia rahaa, ja tämä oli suuren ärtymyksen aiheuttaja köyhän kansan keskuudessa. Pääministerinä toiminut Mohammed Mossadeq aloitti kansan täydellä tuella uudistukset jossa Iranin kansalle kuuluvat, valtion alueella olevat öljyvarat kansallistettiin jotta niistä saatavat rahat voitaisiin käyttää kansan hyväksi. Suurimpiin öljy-yhtiöihin kuuluva AIOC (nykyinen BP) aloitti tästä johtuen Englannissa ja USA:ssa valtavan lobbauskampanjan, jonka seurauksena tiedustelupalvelut organisoivat maassa vallankumouksen (Kunstler, 2005). Se kuitenkin epäonnistui ja brittien valtaistuimelle asettama shaahi pakeni Italiaan. Toinen yritys oli menestyksekkäämpi, shaahi nousi valtaan ja Mossadeqin osa oli joutua oikeuteen maanpetoksesta, vain sen takia että hän oli halunnut jakaa maansa rikkauksia maansa kansalaisille. Myöhemmin Yhdysvaltoja miellyttänyt länsimielinen shaahi kaadettiin islamilaisessa vallankumouksessa 1979 ja monarkian tilalle luotiin islamilainen tasavalta äänioikeuksineen päivineen. Demokratian maailmanlaajuiselle pääpuolustajalle Yhdysvalloille tämän luulisi tuovan hymyn huulille mutta toisin kävi. Erimielisyydet mm. shaahin kohtalosta ja erilaiset kriisit varjostivat vallankumousta seuraavia vuosia, ja tuloksena oli jälleen kaupallisia sanktioita ja varojen jäädyttämistä kumminkin puolin. Mielenkiintoinen on esimerkiksi vuodesta 1996 voimassa ollut ILSA-laki (Iran-Libya Sanctions Act), josta seuraa kaupallisia pakotteita ja rangaistuksia jokaiselle Iranin energiaan investoivalle ei-yhdysvaltalaiselle yritykselle. Sitten on toinen laki (1979-vuodelta peräisin oleva kauppapakote) joka kieltää yksiselitteisesti öljyn ostamisen Iranista, mutta laki koskee ainoastaan Yhdysvaltain valtiota, ei yhdysvaltalaisomistuksessa olevia öljy-yhtiöitä. Niinpä tällä hetkellä joka neljäs Iranin ulkomaille myymä öljybarreli on amerikkalaisten öljy-yhtiöiden ostama. Miten, ja miksi ihmeessä? Kun jenkkiläinen öljy-yhtiö kuten Exxon ostaa Iranilta öljyä se voi sen jälkeen myydä sen halutessaan energiasyöveri Yhdysvaltoihin, koska myyjänä toimii silloin Exxon, ei Iran. Näppärää. Eniten hämmentäviä kertomuksia kaksinaamaisuudesta löytyisi tietysti Yhdysvalloista, mutta on aika puhua sen tärkeimmästä vastapelurista, Venäjästä.
Venäjä
Suuri ja mahtava Venäjä on aina ollut länsimaille osittainen mysteeri. Rajattomien etäisyyksien, ihmismassojen ja luonnonrikkauksien maa ei ole koskaan alistunut länsimaiden tahtoon. Sitä ei ole voinut lahjoa eikä sotilaallisesti alistaa, siihen se on aina ollut liian omavarainen ja puolustuskykyinen. Silkassa kaupankäynnin taidossa itäiset naapurimme eivät kuitenkaan pärjänneet ja Neuvostoliitto romahti lopulta omaan mahdottomuuteensa. Kapitalismi murtautui Venäjälle ja 90-luvun alun kaaoksessa harvat valitut hankkivat suuria rikkauksia itselleen entisistä valtion varoista. Esimerkiksi Lukoil ja Jukos ovat olleet esimerkillisiä menestystarinoita, ja niiden omistajat siirtyivät vuosikymmenen aikana köyhälistöstä maailman rikkaimpien ihmisten joukkoon.
Länsimaiseen tapaan oligarkit alkoivat kokeilla poliittisia siipiään myös Venäjällä, lobaten firmojansa hyödyttäviä asioita duumassa ja he pyrkivät jopa itsekin päättämään energiapolitiikasta asettumalla ehdokkaiksi vaaleissa. Mutta Venäjä ei ole Yhdysvallat ja tämän sai myös innokas lobbari, Jukosin pääomistaja Mihail Hodorkovski tuntea nahoissaan. Epäillyt erimielisyydet valtiojohdon ja Hodorkovskin välillä johtivat Hodorkovskin pidättämiseen, vangitsemiseen ja menestystarina Jukosin konkurssiin. Huutokaupassa Jukosin osti täysin tuntematon Baikalfinansgroup jonka epäiltiin olevan Venäjän hallituksen hallinnoima yhtiö, mutta taustatietoja ei ikinä saatu selvitettyä (Klare, 2008). Muutaman päivän kuluttua tästä kaupasta valtion pääomistama öljy-yhtiö Rosneft osti Baikalfinansgroupilta koko Jukosin itselleen ja Hodorkovskin hautaus oli suoritettu. Venäjän energiapolitiikkaa on yleisesti ottaen leimannut pyrkimys palauttaa 90-luvun alun kaaoksessa yksityisomistukseen menetettyjä resursseja valtion haltuun jotta sen oma energiaturvallisuus saataisiin varmistettua. Lisäksi on tietysti muistettava että Venäjän valtion tulot riippuvat hyvin paljon muualle myydystä energiasta, sen nopean talouskasvun viime vuosina on mahdollistanut öljyn ja maakaasun hintojen roima nousu.
Maailman suurin maakaasuyhtiö, valtion omistama Gazprom on myös välillisesti suuri poliittisen vallan käyttäjä. Se pitää käsissään suurta osaa Euroopan kaasuhanoista, joiden avulla Venäjä voi yrittää kehittää poliittista ympäristöä itselleen mieleiseksi. Tästä esimerkkinä jo useampana vuonna toistunut skenaario jossa Venäjä sulkee Ukrainan kaasuhanat maksamattomien laskujen takia. Länsi-Euroopan maakaasu kulkee suureksi osaksi Ukrainan kautta joten toimituskatkokset näkyvät talvella esimerkiksi kylmyyteen kuolleina vanhuksina ja sähkökatkoina. Venäjä ei kuitenkaan halua suututtaa Länsi-Euroopan rikkaita kuluttajia joilta se saa suuren osan käyttörahoistaan, ja siksi kriisit on selvitetty usein nopeasti. Tarkoituksena on vain pelotella entisiä itäblokin maita yhdellä suuren karhun viimeisistä syömähampaista. Euroopan avuttomuus Venäjän edessä näkyi myös esimerkiksi alkutalven Georgian sodassa. Amerikkalaisten heittäessä ilmoille villejä kommentteja NATO:sta ja Venäjän sotaisuudesta Eurooppa tyytyi puhumaan lähinnä ”voi voi, älkää viitsikö” tyylisin sanakääntein jotta kaasuntoimitus jatkuisi koko kylmän talven ilman vihamielisyyksiä.
Lisää mielenkiintoisia esimerkkejä siitä miten Venäjä tekee mitä haluaa löytyy kaukaa Siperiasta maakaasulöydöksiltä. Kaoottisen 90-luvun myötä Venäjälle rynnänneet energiayhtiöt saivat useita herkullisia löydöksiä vallattua omiin nimiinsä, mutta tilanteen vakautuessa ja erityisesti Putinin valtaantulon jälkeen tilanne muuttui. Ensimmäisessä esimerkissäni TNK-BP yhtiö oli halunnut jo useita vuosia aloittaa maakaasun porauksen Kovyktan kentillä Irkutskissa, mutta sen eteen oli kerta toisensa jälkeen heitetty esteitä. Erilaisia vaatimuksia keksittiin jatkuvasti, pykäliä piti täyttää ennenkuin valtiolta saataisiin lupa porauksen aloittamiseksi. Duumassa väiteltiin ja lobattiin. Oli ympäristövaikutustutkimuksia, päästövaatimuksia, tuotantovaatimuksia ja syyte sopimusrikkomuksesta. Lopulta kesäkuussa 2007 Venäjän valtion painostus puri ja viivytyksiin sekä tappioihin turhautunut BP myi koko osuutensa yhdestä maailman suurimmista maakaasukentistä Gazpromille (analyytikoiden mukaan selvään alihintaan). Energiaministeri Hristenko ilmoitti siirtävänsä itäisen Siperian porausoikeudet valtion omistamille Rosneft- ja Gazprom-yhtiöille (Klare, 2008). Venäjä oli voittanut viivytystaistelun länsimaiden omalla aseella, kestämättömällä byrokratialla. Vuotta aiemmin löytyy vastaava tapaus Sahalinin saarelta, öljykentältä Sakhalin-2. Valmiiksi rakennettuna Sakhalin-2:sta odotetaan lukemattomien miljardien arvoista maailman suurinta öljy-maakaasuprojektia. Kuitenkin vuosikausien kädenväännön seurauksena niinikään ympäristövaikutuksiin vedoten pakotettiin Royal Dutch Shellin ja sen japanilaisten kumppanien konsortio myymään enemmistö kentästä (jälleen tappiollisella kauppahinnalla) Gazpromille 2006 (Klare, 2008). Nyt kun Gazprom oli kentän herra, saattoi Putin sanoa että ympäristövaikutukset on ”ratkaistu”. Näitä tarinoita on Venäjällä tapahtunut 2000-luvulla vielä paljon muitakin. Tällaista kansallistamista vastaan länsivallat eivät voi järjestää vallankumousta tai muuta sotilaallista väliintuloa joten niiden on vain nieltävä pettymyksensä.
Kiina
Entäpä Kiina? Kehittyvien valtioiden johtaja on asteittaisella siirtymisellä kapitalismiin onnistunut luomaan maahan ennennäkemättömän talouskasvun ja nostamaan lukemattomia ihmisiä köyhyysrajan yläpuolelle. Maahantuodun öljyn määrä on kaksinkertaistunut esimerkiksi vuosien 1999-2004 välillä, kasvaen 40% pelkästään vuoden 2004 alkupuoliskolla (Kunstler, 2005). Loistokkaan esiripun takana kuitenkin kiehuu, sillä vähenevien resurssien maailmassa maailman väkirikkaimmalla valtiolla on todella kauhistuttava kiire mikäli se haluaa turvata itselleen sen tarvittavan energian mitä miljardin ihmisen nostaminen länsimaiselle elintasolle vaatii. Yhdysvaltain energiaministeriön mukaan maailman energiatuotannon on kasvettava seuraavan 25 vuoden aikana 57% mikäli kasvava kysyntä halutaan tyydyttää (Klare, 2008). Miten ihmeessä tällainen kasvu voidaan saavuttaa, kun lähes kaikkialla maailmassa öljyn tuotanto on saavuttanut tai juuri saavuttamassa lakipisteensä ja energiamäärien ennustetaan vain laskevan? Tämä on johtanut epätoivoiseen kujanjuoksuun maailman viimeisistä jäljellä olevista fossiilisista polttoaineista, joita Yhdysvallat tällä hetkellä pääosin ohjailee. Kiinan energiayhtiöiden edustajat ovat jo vuosia sukkuloineet jokaisessa energiantuottajamaassa tekemässä tarjouksia, usein selvään ylihintaan (Klare, 2008). Talouskasvu ei voi jatkua ilman suuria energiamääriä ja talouskasvu on ainut asia mikä pitää kansan uskoa yllä Kiinan vanhaan kommunistipohjaiseen hallitsevaan eliittiin.
Kilpailu rajallisesta energiasta maailman kahden suurimman kuluttajan välillä on väistämätön ja uskon ettei se tule olemaan ilman konflikteja. Toinen on päättänyt pitää viimeiseen asti yllä kestämätöntä elintapaansa, ja toinen taas päättänyt saavuttaa itselleenkin tämän kestämättömän elintavan. Kiinalla on kuitenkin yksi etu puolellansa; se ei ole koskaan leikkinyt maailmanpoliisia tai koittanut pakottaa omia arvojaan muiden elämään. Niinpä niinsanotut roistovaltiot jotka suhtautuvat Yhdysvaltoihin nuivasti ovat enemmän kuin halukkaita tekemään yhteistyötä Kiinan kanssa. Näistä lähteistä saatu energia ei kuitenkaan mitenkään riitä kattamaan Kiinan tarvitsemia mittavia energiavirtoja, ja ennen pitkää sen on avoimesti mentävä Yhdysvaltain perinteisesti hallitsemille alueille Lähi-Itään ja jopa jenkkien takapihalle Etelä-Amerikkaan. Tästä seuraavat nämä povaamani yhteenotot. Toivottavasti ne tulevat olemaan korkeintaan niinsanottuja nukkesotia vasallivaltioiden välillä eikä suoria titaanien välisiä taisteluita. Kahden tällaisen jättiläisen keskinäinen kolaus on pelottava ajatus. Suoraa sotaa kahden voimakkaan valtion välillä ei ole ollut sitten toisen maailmansodan, ja nyt kun kummallakin on erittäin kehittyneet armeijat, ydinaseista puhumattakaan, voisi sodan lopputulos olla yksinkertaisesti ihmisten maailman päättyminen.
Lopuksi
Energiapolitiikka tulee kautta minun elinaikani olemaan se voima joka muovaa maailmasta näköisensä. Maailman mahdollisuudet vaihtelevat utopiasta massaholokaustiin. Fossiilisten polttoaineiden taaksejättäminen tulee olemaan erittäin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Toivottavasti öljystä ja maakaasusta riippuvaiset ryhmät ja valtiot eivät tule viimeiseen asti seisomaan muutoksen tiellä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Varmaa on se että tulevat 25 vuotta ovat ihmiskunnan mielenkiintoisimmat ja nopeimman muutoksen käsittävät ajat. Ihmissivilisaation suuri menestys ja populaation jatkuva kasvu jo 7 miljardin tietämille on ollut täysin riippuvaista intensiivisestä maanviljelystä, nykyaikaisista lääkkeistä ja energiaa kahmivasta teollisuudesta. Kun tämän kaiken komeuden perusta, helposti ja halvalla saatavissa oleva uusiutumaton energia, hiljalleen häviää historian hämäriin vaaditaan jokaiselta henkilökohtaisia päätöksiä miten jatkaa. Voimme istua hiljaa, toivoen että jokin ihmeratkaisu löydetään, voimme odottaa tulevaa kaaosta niinkuin hautausta katsova haudanryöstäjä, voimme panostaa kaikki varamme ja resurssimme viimeisten öljytippojen väkivaltaiseen hankintaan, tai voimme hyväksyä sen ajatuksen että ihmispopulaatiota ei ole tarkoitettu näin suureksi ja tuhlaavaiseksi ja vapaaehtoisesti luopua nykyisestä mallista. Minkä ratkaisun maailma ja sen suuret pelaajat tekevät, se jää nähtäväksi. Ainakin allekirjoittanut tuntee sukkiensa pyörivän jaloissaan ajatellessaan näitä mahdollisuuksia ja mitä ne tuntemallemme elämälle tarkoittavat. Onnea matkaan.
LÄHTEET
Bonner, B, Wiggin, A. 2006. Empire of Debt:The Rise of an epic financial crisis. John Wiley & Sons, New Jersey.
Heinberg, R. 2003. The Party’s Over:Oil, war and the fate of industrial societies, 2007 reprinted edition. Clairview Books, East Sussex.
Heinberg, R. 2004. Powerdown:options and actions for a post-carbon world, 2007 reprinted edition. Clairview Books, East Sussex.
Klare, M. T. 2008. Rising Powers, Shrinking Planet:The new geopolitics of energy. Metropolitan Books, New York.
Kunstler, J. H. 2005. The Long Emergency. Atlantic Books, London.
Energy Information Agency, http://tonto.eia.doe.gov/dnav/pet/pet_move_impcus_a2_nus_ep00_im0_mbbl_m.htm, päivitetty 30.4.2009, luettu 5.5.2009.
Matias Mikkola
Energia, sen jakautuminen ja jakaminen on aina ollut ihmiskunnalle se tekijä joka määrittää näennäisen hyvinvointimme, populaatiomme koon ja hyvin pitkälti myös kansakuntien harjoittaman politiikan. Käden heilautuksesta juoksupyrähdykseen, napin painalluksesta trukkilavan nostoon, kaikki toimet ja teot kuluttavat energiaa jonka voidaan näin katsoa olevan elämämme yksinkertaisesti tärkein asia. Kuluva ajanlaskun alun jälkeinen kolmas vuosituhat tulee olemaan energian saatavuuden kannalta erittäin mielenkiintoista aikaa riippumatta siitä miltä kantilta asiaa katsoo. Tässä tekstissä tarkoitukseni on pohtia kriittisesti maailmamme tärkeimpien pelureiden puuhasteluja energian geopoliittisella pelikentällä. Maailmaa edes puoliksi avonaisella silmällä seurannut lukija voikin jo tästä arvata pelipaitoihin kirjoitetut nimet ”Yhdysvallat, Euroopan Unioni, Kiina ja Venäjä”. Mutta ennen pureutumista näihin nykyisen sivistyksen kehtoihin on lukijan hyvä kerrata muutama ajatuksia herättävä esimerkki siitä miten energiana tunnettu ihmisen epäjumala on aikojen saatossa ihmiskunnan tapahtumia muokannut.
Kivikaudella ihmisen energianlähteenä oli polttopuu ja metsästetty ja keräilty ravinto. Kehittymätön toiminta tarkoitti sitä, että yhteisöjen koot oli pidettävä pieninä ja reviiri oli oltava riittävän suuri ja ilman kilpailijoita. Muuten seurauksena oli nälkäkuolema, kun alueen kantokyky loppui kesken. Vallankumouksellinen uusi energianlähde löytyi viljeltävästä maasta ja eläinten käyttämisestä maan hoitoon. Maatalouden vallankumous tarkoitti sitä, että heimot eivät enää ruuasta kilpaillessaan työntäneet toisiaan kauemmaksi laajemmille alueille, vaan ihmiset saattoivat kerääntyä suuremmin joukoin pienelle alueelle, kuten ensimmäisissä kaupunkimaisissa asutuksissa Kaksoisvirtain alueella tapahtui. Energiaa riitti nyt suuremman populaation ylläpitoon, ja ihmisten määrä kasvoikin verrattain nopeasti verrattuna aikaisempaan metsästäjä-keräilijä-tilanteeseen, jossa populaation piti jotakuinkin vakiona luonnon asettamat kantokykyrajat.
Vasta vuosituhansien kuluttua polttopuusta siirryttiin kovan väännön ja empimisen kautta lopulta huomattavasti tehokkaampaan energianlähteeseen, kivihiileen. Tahriva ja haiseva kivihiili kohtasi aluksi suurta epäluuloa, mutta muutaman vuosikymmenen aikana Englannissa se saavutti kuitenkin läpimurtonsa, jonka vaikutukset saarivaltioon olivat historian valossa suorastaan uskomattomat (Heinberg, 2003). Englanti oli se valtio joka teollistui ensimmäisenä, sillä oli ensimmäiset tehokkaat hiilellä toimivat laivat ja rautatiet joiden avulla luotiin tehokas, koko maailman kattava infrastruktuuri ja vasallivaltioiden verkosto. Englannin perässä teollistui lyhyen ajan kuluessa koko läntinen Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ja tähän etumatkaan luullakseni perustuu myös nykyinen länsivaltojen johtava asema.
Öljyn esiinmarssi
Jälleen kerran tämä uusi ihmeellinen energianlähde oli kuitenkin vain siirtymävaihe, sillä 1800-luvulla nosti murheen alhosta päänsä seuraavan 200 vuoden tärkein epäjumala, öljy. Siirtymä ei silloinkaan tapahtunut silmänräpäyksessä, sillä oli piirejä jotka olivat nousseet huomattavan rikkaiksi ja vaikutusvaltaisiksi kivihiilen avulla ja heitä pelotti asemansa menettäminen mikäli hiili unohtuisi (Heinberg, 2004). He tekivät voitavansa mustamaalatakseen sitä aivan kuten aikaisemmin oltiin kivihiiltä mollattu, mutta ylivertainen käsiteltävyys ja energiasisältö oli öljyn puolella. Viimeiseksi voiton merkiksi voitaisiin sanoa sitä hetkeä kun Churchill päätti Englannissa vaihtaa armeijan laivaston käyttövoimaksi öljyn kivihiilen sijasta (Klare, 2008). Muut Euroopan johtavat valtiot seurasivat perässä ja uusien, tehokkaiden laitteiden tukemana Euroopan valtasi kansallismielinen sotavimma. Sotaa ei voitu välttää, ja kuin dominonappulat epämääräisen ketjureaktion tuloksena sivistysvaltiot ympäri maailman vajosivat kaaokseen kun ensimmäinen maailmansota alkoi Principin ammuttua ruhtinas Ferdinandin Sarajevossa. Joukot olivat alkuun kutakuinkin tasavertaisia ja jopa niinsanottu tasapeliratkaisu kävi johtajien mielessä kun kuviteltua nopeaa voittokulkua ei millekkään kansakunnalle siunaantunut. Venäjän tsaari Nikolai, Saksan keisari Wilhelm ja Englannin kuningas George V olivat kaikki keskenään serkkuja, ja kävivät keskenään sodan alkuvuosina tuttavallista kirjeenvaihtoa huolimatta siitä että olivat sodassa eri puolilla (Bonner, Wiggin, 2006). Ehkäpä leikki pitäisi vain jättää sikseen, sillä öljyn myötä sodat eivät olleet enää muutamien tuhansien kuolemaksi koituvia pikku kahakoita maitten rajoilla, vaan jokaista koskettavia miljoonia tappavia superkonflikteja. Oli lentokoneita, tankkeja, konekiväärejä ja muita kuolettavaa tuhoa kylväviä laitteita. En usko että kukaan kolmesta 1800-luvulla syntyneestä hallitsijasta ymmärsi tätä ennen sodan alkua.
Yhdysvallat katseli alkuun Euroopan sotimista sivusta, valtion perustajaisien lanseeraama politiikka oli aina ollut pysytellä vapaana omissa oloissaan ja antaa muiden hoitaa omat asiansa. Maasta oli kuitenkin löydetty viime vuosikymmenien aikana muuan J.D.Rockefellerin johdolla valtavat varannot mustaa kultaa, joka toisin sanoen tarkoitti rahaa silmänkantamattomiin. Niinpä kulissien takana Yhdysvallat pitkitti sotaa rahoittamalla lainoilla kumpaakin osapuolta (Bonner, Wiggin 2006). Se tappoi välillisesti ennen sotaan liittymistään miljoonia myymällä sekä keskus- että ympärysvalloille armeijan elämännektaria öljyä, ja rikastui tämän aikana valtavasti. Lopulta poliitikoiden syyhyävät sormet johtivat USA:n sotaan, näyttämään koko maailmalle mihin pystyy entinen syrjäänvetäytyvä Englannin siirtokunta nyt, kun sillä on hallussaan suurin osa maailman energiasta ja rahasta. Eristäytyminen ei ollut enää tarpeellista, öljyn avulla maailma oli kutistunut pelkiksi etupiireiksi ja takapihoiksi. Yhdenkään maailmansotaan osallistuneen Euroopan valtion yhteiskuntamuoto ei pysynyt ennallaan, manner oli moukaroitu palasiksi. Jokseenkin samankaltainen tarina toistui toisessa maailmansodassa, maailman energiakuningas rikastui entisestään välittämällä energiaa jälleen sekä vihollisilleen että liittolaisilleen. Vielä ennen toista maailmansotaa Saksan IG Farben ehti kehittää yhdessä Standard Oilin kanssa metodin tehdä kivihiilestä nestemäistä bensiiniä käytettäväksi Saksan sotakoneissa, koska Saksalla ei ollut omia öljyreservejä. Energia ei tunne etiikkaa, ei moraalia, ei ystäviä, mutta kaikki haluavat sitä. Esimerkkejä riittäisi loputtomiin, mutta nyt on aika siirtyä miettimään mikä on nykypäivänä suurille pelureille ominaista energiapolitiikkaa ja onko peli edelleen yhtä raadollista.
Yhdysvallat
Yhdysvaltoja ja sen energiapolitiikkaa leimaa mitä suurimmassa määrin presidenttien usein suustaan päästämä lausahdus ”our way of life is non-negotiable”, elämäntavastamme emme neuvottele. Jenkkien elämäntapaan kuuluu suuria autoja, elektroniikkaa, koneita, yltäkylläisyyttä ja yleisesti ottaen yksilön mittava resurssien kulutus. Toisin sanoen niellä energiaa kuin Molokin kita. Viisi prosenttia maapallon ihmisistä käyttää joka neljännen maapallolla käytettävissä olevan energiajoulen. Aurinko alkoi laskea maan mittaville öljy- ja energiavarannoille jo 70-luvulla kun tuotantohuippu saavutettiin(Heinberg, 2004). Sen jälkeen energiankulutus on koko ajan kasvanut mutta maan oma energiantuotanto on hiipunut jo reilusti huippuvuosien tasolta. Tämä erotus kysynnän ja tarjonnan välillä on maan nyt hankittava jostakin muualta. Näin ollen on maan energiaturvallisuuden ylläpito hallituksen ylivertaisesti tärkein tehtävä, ja 1900-luvulla otettu johtoasema näkyy esimerkiksi satoina sotilastukikohtina ympäri maailmaa. Useita kertoja energian saatavuus onkin varmistettu sotilaallisesti. Amerikkalaiset öljy-yhtiöt omistavat edelleen oikeudet suureen osaan maailman öljystä huolimatta siitä että Lähi-Idässä ja Etelä-Amerikassa valtiot ovat yrittäneet aika ajoin kansallistaa öljyvarojaan. Tällaiset typeryydet Yhdysvallat on yleensä estänyt sotilaallisella väliintulolla, maan johtava kansallistamista ajava blokki on kaadettu ja tilalle on nostettu länsimielinen nukkehallitus joka antaa kaupan jatkua normaalina. Toki poikkeuksia on, tärkeimpinä Iran ja Venezuela jotka onnistuivat kansallistamaan öljyvaransa. Venezuelassa Yhdysvaltain vastavallankumoukset eivät koskaan onnistuneet ja maiden nykyistä keskinäistä politiikkaa leimaavat kovat sanat, kaupalliset pakotteet ja yleinen miekkojen kilistely. Huolimatta Yhdysvaltain kansalaisilleen esittämästä propagandasta Venezuelan roistovaltiosta jonka kanssa sivistyneet kansakunnat eivät tee kauppaa, on Venezuela Saudi-Arabian, Kanadan ja Meksikon jälkeen USA:n neljänneksi suurin öljyntoimittaja (Energy Information Agency, 2009). Tekopyhää? Ehkä, mutta kuten aikaisemminkin todettiin energia ei tunne etiikkaa.
Entä Iran? 50-luvulla Iranissa havahduttiin siihen miten ulkomaiset yritykset pumppaavat maasta öljyä tienaten käsittämättömiä summia rahaa, ja tämä oli suuren ärtymyksen aiheuttaja köyhän kansan keskuudessa. Pääministerinä toiminut Mohammed Mossadeq aloitti kansan täydellä tuella uudistukset jossa Iranin kansalle kuuluvat, valtion alueella olevat öljyvarat kansallistettiin jotta niistä saatavat rahat voitaisiin käyttää kansan hyväksi. Suurimpiin öljy-yhtiöihin kuuluva AIOC (nykyinen BP) aloitti tästä johtuen Englannissa ja USA:ssa valtavan lobbauskampanjan, jonka seurauksena tiedustelupalvelut organisoivat maassa vallankumouksen (Kunstler, 2005). Se kuitenkin epäonnistui ja brittien valtaistuimelle asettama shaahi pakeni Italiaan. Toinen yritys oli menestyksekkäämpi, shaahi nousi valtaan ja Mossadeqin osa oli joutua oikeuteen maanpetoksesta, vain sen takia että hän oli halunnut jakaa maansa rikkauksia maansa kansalaisille. Myöhemmin Yhdysvaltoja miellyttänyt länsimielinen shaahi kaadettiin islamilaisessa vallankumouksessa 1979 ja monarkian tilalle luotiin islamilainen tasavalta äänioikeuksineen päivineen. Demokratian maailmanlaajuiselle pääpuolustajalle Yhdysvalloille tämän luulisi tuovan hymyn huulille mutta toisin kävi. Erimielisyydet mm. shaahin kohtalosta ja erilaiset kriisit varjostivat vallankumousta seuraavia vuosia, ja tuloksena oli jälleen kaupallisia sanktioita ja varojen jäädyttämistä kumminkin puolin. Mielenkiintoinen on esimerkiksi vuodesta 1996 voimassa ollut ILSA-laki (Iran-Libya Sanctions Act), josta seuraa kaupallisia pakotteita ja rangaistuksia jokaiselle Iranin energiaan investoivalle ei-yhdysvaltalaiselle yritykselle. Sitten on toinen laki (1979-vuodelta peräisin oleva kauppapakote) joka kieltää yksiselitteisesti öljyn ostamisen Iranista, mutta laki koskee ainoastaan Yhdysvaltain valtiota, ei yhdysvaltalaisomistuksessa olevia öljy-yhtiöitä. Niinpä tällä hetkellä joka neljäs Iranin ulkomaille myymä öljybarreli on amerikkalaisten öljy-yhtiöiden ostama. Miten, ja miksi ihmeessä? Kun jenkkiläinen öljy-yhtiö kuten Exxon ostaa Iranilta öljyä se voi sen jälkeen myydä sen halutessaan energiasyöveri Yhdysvaltoihin, koska myyjänä toimii silloin Exxon, ei Iran. Näppärää. Eniten hämmentäviä kertomuksia kaksinaamaisuudesta löytyisi tietysti Yhdysvalloista, mutta on aika puhua sen tärkeimmästä vastapelurista, Venäjästä.
Venäjä
Suuri ja mahtava Venäjä on aina ollut länsimaille osittainen mysteeri. Rajattomien etäisyyksien, ihmismassojen ja luonnonrikkauksien maa ei ole koskaan alistunut länsimaiden tahtoon. Sitä ei ole voinut lahjoa eikä sotilaallisesti alistaa, siihen se on aina ollut liian omavarainen ja puolustuskykyinen. Silkassa kaupankäynnin taidossa itäiset naapurimme eivät kuitenkaan pärjänneet ja Neuvostoliitto romahti lopulta omaan mahdottomuuteensa. Kapitalismi murtautui Venäjälle ja 90-luvun alun kaaoksessa harvat valitut hankkivat suuria rikkauksia itselleen entisistä valtion varoista. Esimerkiksi Lukoil ja Jukos ovat olleet esimerkillisiä menestystarinoita, ja niiden omistajat siirtyivät vuosikymmenen aikana köyhälistöstä maailman rikkaimpien ihmisten joukkoon.
Länsimaiseen tapaan oligarkit alkoivat kokeilla poliittisia siipiään myös Venäjällä, lobaten firmojansa hyödyttäviä asioita duumassa ja he pyrkivät jopa itsekin päättämään energiapolitiikasta asettumalla ehdokkaiksi vaaleissa. Mutta Venäjä ei ole Yhdysvallat ja tämän sai myös innokas lobbari, Jukosin pääomistaja Mihail Hodorkovski tuntea nahoissaan. Epäillyt erimielisyydet valtiojohdon ja Hodorkovskin välillä johtivat Hodorkovskin pidättämiseen, vangitsemiseen ja menestystarina Jukosin konkurssiin. Huutokaupassa Jukosin osti täysin tuntematon Baikalfinansgroup jonka epäiltiin olevan Venäjän hallituksen hallinnoima yhtiö, mutta taustatietoja ei ikinä saatu selvitettyä (Klare, 2008). Muutaman päivän kuluttua tästä kaupasta valtion pääomistama öljy-yhtiö Rosneft osti Baikalfinansgroupilta koko Jukosin itselleen ja Hodorkovskin hautaus oli suoritettu. Venäjän energiapolitiikkaa on yleisesti ottaen leimannut pyrkimys palauttaa 90-luvun alun kaaoksessa yksityisomistukseen menetettyjä resursseja valtion haltuun jotta sen oma energiaturvallisuus saataisiin varmistettua. Lisäksi on tietysti muistettava että Venäjän valtion tulot riippuvat hyvin paljon muualle myydystä energiasta, sen nopean talouskasvun viime vuosina on mahdollistanut öljyn ja maakaasun hintojen roima nousu.
Maailman suurin maakaasuyhtiö, valtion omistama Gazprom on myös välillisesti suuri poliittisen vallan käyttäjä. Se pitää käsissään suurta osaa Euroopan kaasuhanoista, joiden avulla Venäjä voi yrittää kehittää poliittista ympäristöä itselleen mieleiseksi. Tästä esimerkkinä jo useampana vuonna toistunut skenaario jossa Venäjä sulkee Ukrainan kaasuhanat maksamattomien laskujen takia. Länsi-Euroopan maakaasu kulkee suureksi osaksi Ukrainan kautta joten toimituskatkokset näkyvät talvella esimerkiksi kylmyyteen kuolleina vanhuksina ja sähkökatkoina. Venäjä ei kuitenkaan halua suututtaa Länsi-Euroopan rikkaita kuluttajia joilta se saa suuren osan käyttörahoistaan, ja siksi kriisit on selvitetty usein nopeasti. Tarkoituksena on vain pelotella entisiä itäblokin maita yhdellä suuren karhun viimeisistä syömähampaista. Euroopan avuttomuus Venäjän edessä näkyi myös esimerkiksi alkutalven Georgian sodassa. Amerikkalaisten heittäessä ilmoille villejä kommentteja NATO:sta ja Venäjän sotaisuudesta Eurooppa tyytyi puhumaan lähinnä ”voi voi, älkää viitsikö” tyylisin sanakääntein jotta kaasuntoimitus jatkuisi koko kylmän talven ilman vihamielisyyksiä.
Lisää mielenkiintoisia esimerkkejä siitä miten Venäjä tekee mitä haluaa löytyy kaukaa Siperiasta maakaasulöydöksiltä. Kaoottisen 90-luvun myötä Venäjälle rynnänneet energiayhtiöt saivat useita herkullisia löydöksiä vallattua omiin nimiinsä, mutta tilanteen vakautuessa ja erityisesti Putinin valtaantulon jälkeen tilanne muuttui. Ensimmäisessä esimerkissäni TNK-BP yhtiö oli halunnut jo useita vuosia aloittaa maakaasun porauksen Kovyktan kentillä Irkutskissa, mutta sen eteen oli kerta toisensa jälkeen heitetty esteitä. Erilaisia vaatimuksia keksittiin jatkuvasti, pykäliä piti täyttää ennenkuin valtiolta saataisiin lupa porauksen aloittamiseksi. Duumassa väiteltiin ja lobattiin. Oli ympäristövaikutustutkimuksia, päästövaatimuksia, tuotantovaatimuksia ja syyte sopimusrikkomuksesta. Lopulta kesäkuussa 2007 Venäjän valtion painostus puri ja viivytyksiin sekä tappioihin turhautunut BP myi koko osuutensa yhdestä maailman suurimmista maakaasukentistä Gazpromille (analyytikoiden mukaan selvään alihintaan). Energiaministeri Hristenko ilmoitti siirtävänsä itäisen Siperian porausoikeudet valtion omistamille Rosneft- ja Gazprom-yhtiöille (Klare, 2008). Venäjä oli voittanut viivytystaistelun länsimaiden omalla aseella, kestämättömällä byrokratialla. Vuotta aiemmin löytyy vastaava tapaus Sahalinin saarelta, öljykentältä Sakhalin-2. Valmiiksi rakennettuna Sakhalin-2:sta odotetaan lukemattomien miljardien arvoista maailman suurinta öljy-maakaasuprojektia. Kuitenkin vuosikausien kädenväännön seurauksena niinikään ympäristövaikutuksiin vedoten pakotettiin Royal Dutch Shellin ja sen japanilaisten kumppanien konsortio myymään enemmistö kentästä (jälleen tappiollisella kauppahinnalla) Gazpromille 2006 (Klare, 2008). Nyt kun Gazprom oli kentän herra, saattoi Putin sanoa että ympäristövaikutukset on ”ratkaistu”. Näitä tarinoita on Venäjällä tapahtunut 2000-luvulla vielä paljon muitakin. Tällaista kansallistamista vastaan länsivallat eivät voi järjestää vallankumousta tai muuta sotilaallista väliintuloa joten niiden on vain nieltävä pettymyksensä.
Kiina
Entäpä Kiina? Kehittyvien valtioiden johtaja on asteittaisella siirtymisellä kapitalismiin onnistunut luomaan maahan ennennäkemättömän talouskasvun ja nostamaan lukemattomia ihmisiä köyhyysrajan yläpuolelle. Maahantuodun öljyn määrä on kaksinkertaistunut esimerkiksi vuosien 1999-2004 välillä, kasvaen 40% pelkästään vuoden 2004 alkupuoliskolla (Kunstler, 2005). Loistokkaan esiripun takana kuitenkin kiehuu, sillä vähenevien resurssien maailmassa maailman väkirikkaimmalla valtiolla on todella kauhistuttava kiire mikäli se haluaa turvata itselleen sen tarvittavan energian mitä miljardin ihmisen nostaminen länsimaiselle elintasolle vaatii. Yhdysvaltain energiaministeriön mukaan maailman energiatuotannon on kasvettava seuraavan 25 vuoden aikana 57% mikäli kasvava kysyntä halutaan tyydyttää (Klare, 2008). Miten ihmeessä tällainen kasvu voidaan saavuttaa, kun lähes kaikkialla maailmassa öljyn tuotanto on saavuttanut tai juuri saavuttamassa lakipisteensä ja energiamäärien ennustetaan vain laskevan? Tämä on johtanut epätoivoiseen kujanjuoksuun maailman viimeisistä jäljellä olevista fossiilisista polttoaineista, joita Yhdysvallat tällä hetkellä pääosin ohjailee. Kiinan energiayhtiöiden edustajat ovat jo vuosia sukkuloineet jokaisessa energiantuottajamaassa tekemässä tarjouksia, usein selvään ylihintaan (Klare, 2008). Talouskasvu ei voi jatkua ilman suuria energiamääriä ja talouskasvu on ainut asia mikä pitää kansan uskoa yllä Kiinan vanhaan kommunistipohjaiseen hallitsevaan eliittiin.
Kilpailu rajallisesta energiasta maailman kahden suurimman kuluttajan välillä on väistämätön ja uskon ettei se tule olemaan ilman konflikteja. Toinen on päättänyt pitää viimeiseen asti yllä kestämätöntä elintapaansa, ja toinen taas päättänyt saavuttaa itselleenkin tämän kestämättömän elintavan. Kiinalla on kuitenkin yksi etu puolellansa; se ei ole koskaan leikkinyt maailmanpoliisia tai koittanut pakottaa omia arvojaan muiden elämään. Niinpä niinsanotut roistovaltiot jotka suhtautuvat Yhdysvaltoihin nuivasti ovat enemmän kuin halukkaita tekemään yhteistyötä Kiinan kanssa. Näistä lähteistä saatu energia ei kuitenkaan mitenkään riitä kattamaan Kiinan tarvitsemia mittavia energiavirtoja, ja ennen pitkää sen on avoimesti mentävä Yhdysvaltain perinteisesti hallitsemille alueille Lähi-Itään ja jopa jenkkien takapihalle Etelä-Amerikkaan. Tästä seuraavat nämä povaamani yhteenotot. Toivottavasti ne tulevat olemaan korkeintaan niinsanottuja nukkesotia vasallivaltioiden välillä eikä suoria titaanien välisiä taisteluita. Kahden tällaisen jättiläisen keskinäinen kolaus on pelottava ajatus. Suoraa sotaa kahden voimakkaan valtion välillä ei ole ollut sitten toisen maailmansodan, ja nyt kun kummallakin on erittäin kehittyneet armeijat, ydinaseista puhumattakaan, voisi sodan lopputulos olla yksinkertaisesti ihmisten maailman päättyminen.
Lopuksi
Energiapolitiikka tulee kautta minun elinaikani olemaan se voima joka muovaa maailmasta näköisensä. Maailman mahdollisuudet vaihtelevat utopiasta massaholokaustiin. Fossiilisten polttoaineiden taaksejättäminen tulee olemaan erittäin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Toivottavasti öljystä ja maakaasusta riippuvaiset ryhmät ja valtiot eivät tule viimeiseen asti seisomaan muutoksen tiellä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Varmaa on se että tulevat 25 vuotta ovat ihmiskunnan mielenkiintoisimmat ja nopeimman muutoksen käsittävät ajat. Ihmissivilisaation suuri menestys ja populaation jatkuva kasvu jo 7 miljardin tietämille on ollut täysin riippuvaista intensiivisestä maanviljelystä, nykyaikaisista lääkkeistä ja energiaa kahmivasta teollisuudesta. Kun tämän kaiken komeuden perusta, helposti ja halvalla saatavissa oleva uusiutumaton energia, hiljalleen häviää historian hämäriin vaaditaan jokaiselta henkilökohtaisia päätöksiä miten jatkaa. Voimme istua hiljaa, toivoen että jokin ihmeratkaisu löydetään, voimme odottaa tulevaa kaaosta niinkuin hautausta katsova haudanryöstäjä, voimme panostaa kaikki varamme ja resurssimme viimeisten öljytippojen väkivaltaiseen hankintaan, tai voimme hyväksyä sen ajatuksen että ihmispopulaatiota ei ole tarkoitettu näin suureksi ja tuhlaavaiseksi ja vapaaehtoisesti luopua nykyisestä mallista. Minkä ratkaisun maailma ja sen suuret pelaajat tekevät, se jää nähtäväksi. Ainakin allekirjoittanut tuntee sukkiensa pyörivän jaloissaan ajatellessaan näitä mahdollisuuksia ja mitä ne tuntemallemme elämälle tarkoittavat. Onnea matkaan.
LÄHTEET
Bonner, B, Wiggin, A. 2006. Empire of Debt:The Rise of an epic financial crisis. John Wiley & Sons, New Jersey.
Heinberg, R. 2003. The Party’s Over:Oil, war and the fate of industrial societies, 2007 reprinted edition. Clairview Books, East Sussex.
Heinberg, R. 2004. Powerdown:options and actions for a post-carbon world, 2007 reprinted edition. Clairview Books, East Sussex.
Klare, M. T. 2008. Rising Powers, Shrinking Planet:The new geopolitics of energy. Metropolitan Books, New York.
Kunstler, J. H. 2005. The Long Emergency. Atlantic Books, London.
Energy Information Agency, http://tonto.eia.doe.gov/dnav/pet/pet_move_impcus_a2_nus_ep00_im0_mbbl_m.htm, päivitetty 30.4.2009, luettu 5.5.2009.
Matias Mikkola
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)