Pax Millenia - osa 2

Pax Millenia - Osa 2

Maailmassa oli aina sodittu. Ihmisjoukkojen välinen keskenäinen joukkoraiskailu, tuho, murhat, viha, sorto ja niiden hyväksyminen olivat luonnollisempia asioita, kuin luonnon tasapaino tai laineiden liplatus rannassa. Kaasukammiot, aseet, taktiikat ja propaganda olivat koko ihmiskunnan yhteisesti kehittämiä, täysin luonnollisia tapoja rakentaa millaista maailmaa tahansa. Ajan henki oli jakaa sairaiden ympäristöjen vääristämien sairaiden yksilöiden päähänpistot rationaalisiksi, ihmisten yhteisiksi teorioiksi.

Ja niin taas sodittiin. Ihmisessä oleva paha - Paholainen, Saatana, Ahneus, Peto, Perisynti, Lankeemus - nosti taas päätään siellä, missä Oikean Uskonnon edustajat eivät olleet aurallaan puhdistamassa ilmaa. Paha nousi taas idästä, läheltä ja kaukaa ja sen mahti oli vihainen ja pelottava. Pommikoneita ja sotilaita oli taas lähetettävä maapallon toiselle puolelle kukistamaan nousevaa paholaisen suunnitelmaa. Omat pyhyydestä puhtaat toimemme oikeuttivat intervention minne tahansa, missä Jumalan valtakunnalla oli etuja puolustettavana.

Hirmuvaltiaiden kukistuksen aikakausi jatkui. Omat hyveelliset johtajamme puhuivat totisina, kiiltävine hampaineen ja sinisine pukuineen turvallisuudesta. Oikeudenmukaisuudesta. Taloudellisesta kehityksestä. Valtakunnan turvaamisesta. Sodasta. Demokratiasta. Vakaudesta. He puhuivat ja vakuuttivat ja järkeilivät niin kauan, että todennäköisesti uskoivat jopa itse osan omista kertomuksistaan.
Kulissien kasvattajat olivat kuolleet jo aikaa sitten kulissien kasvattajien muovautuessa pelottavan hyvin heille asetettuihin raameihin. Vanha suunnitelma toteutti jo itseään.

"Häkkiin laitettiin 10 apinaa. Häkissä oli tikkaat, jonka päässä oli banaaniterttu. Aina kun joku apinoista yritti kiivetä tikkaille, häkkiin suihkutettiin jäistä vettä. Tämä loi apinoiden keskuuteen valvontajärjestelmän, jossa ne estivät toisiaan kiipeämästä tikkaille vesisuihkun pelossa. Yksi apina vaihdettiin uuteen. Uusi apina oli heti kiipeämässä tikkaille, mutta sai nopeasti tuntea yhteisön tavat. Toinen apina vaihdettiin ja kahdeksan vanhaa apinaa kurmotti taas uutta tulokasta. Kolmas apina vaihdettiin ja toiseksi uusin apina oli jo mukana lynkkaustalkoissa. Aikaa kului ja lopulta kaikki apinat olivat vaihtuneet. Vettä ei oltu suihkutettu häkkiin enää vuosiin, mutta kaikki uudet apinat olivat oppineet tavan toisiltaan, eikä yksikään apinoista enää edes yrittänyt kiivetä kohti banaaniterttua. Syytä tapoihin ei mietitty, vaan asiat olivat niin kuin ne olivat aina olleet"

Vajaavainen ihmismieli ei kuitenkaan kyennyt ikinä luomaan ikuista järjestelmää - kaikista nerokkaista yksityiskohdista huolimatta. Sattuma tai sallimus antoi vielä tuhansien vuosien vankeuden jälkeen ihmiselle mahdollisuuden vapautua kahleistaan.