Vapaata taidetta

Suomessa on pitkään pidetty kiinni vanhanaikaisesta nollatoleranssinäkemyksestä myös laittoman taiteen suhteen. Laittomaksi taiteeksi luokitellaan kaikki visuaalinen toteutus, jota ei ole tehty kiinteistön omistajan luvalla. Suurin osa näistä teoksista tulee kaupunkien ja valtioiden omistamiin rakennuksiin, siltoihin, aitoihin ja kuljetusvälineisiin. Ilmiöllä näyttää olevan hienon ilmaisen taiteen lisäksi myös varjopuolensa, kun vihaisen näköistä sotkemista ilmestyy katukuvaan. Mistä sitä tulee?

Useat katu- ja graffititaiteilijat ovat omistaneet enemmän tai vähemmän koko elämänsä, omaisuutensa ja tulevaisuudenmahdollisuutensa vapaalle, kaikille ilmaiselle ja julkiselle taiteelle. Niin taidevarusteet, työstä käyvä taiteilu, sakot, yksityisyyden menetys kuin vahingonkorvauksetkin ovat iso energian ja rahan menoerä taiteilijan elämässä. Jos tästä huolimatta taiteilija näkee mielekkääksi tehdä taidettaan, hänen tulee olla hyvin omistautunut ja yleensä jo tässä kohtaa melko lahjakas. Nollatoleranssin periaate on kuitenkin puhdistaa kaikki (ennen kaikkea hienot, värikkäät tai näyttävät) teokset pois, ennen kuin niitä ehtii kukaan nähdä. Sotkut voi jättää pidemmäksi aikaa, koska ne antavat negatiivista kuvaa laittomasta taiteesta, hienot teokset jotka puoltavat toiminnan kauneutta koitetaan hävittää mahdollisimman nopeasti - kustannuksista huolimatta. Ja nämä kustannukset mm. Helsingissä on jo 10 vuotta kerännyt yksityinen ja väkivaltaisesta käytöksestä usein syytetty puhdistus-/vartiointifirma (ent. FPS, nykyinen OTSO), joka ei ole hetkeäkään ajatellut kaupungin viihtyvyyttä, vaan keskittynyt luomaan negatiivista mielikuvaa katutaiteen ympärille, jotta he voisivat jatkaa rahakasta toimintaansa veronmaksajien rahoilla. Nimenomaan hienojen teosten poisto ja sotkujen jättö tuovat tälläistä mielikuvaa ja kusetuspolitiikka saa jatkua.
Osa syrjäytetyistä taiteilijoista purkaa agressiotaan hienojen teosten tuhoamisesta tekemällä "toivottuja" sotkuja, jotka jätetään pidemmäksi aikaa ihmisten riesaksi.
Hienot värityöt eivät ole loppuneet, menkää vaikka Helsingin Suvilahteen katsomaan satoja taiteilijoita työssään (ja hienoja töitä ovatkin!). Ongelma on se, että nollatoleranssipolitiikka koittaa mustamaalata laitonta taidetta sen sijaan, että pyrkisi poistamaan epämiellyttävät teokset ja säilyttämään viihdyttävät kulttuuriteot. Onneksi nollatoleranssin aikakausi alkaa olemaan ohi uuden sukupolven noustessa päättämään asioista.